Vuoden 2026 tarinat
21 tarinaa
21 tarinaa
Kevään ja alkukesän kamerarepun metsästyssaaga jäi kaivamaan mieltä. Aluksi lupaavilta vaikuttaneet uudet reput alkoivat pitemmän päälle ärsyttää syystä tai toisesta ja vanha sotaratsu Backlight 26L lähti jälleen taistoon ja testaamaan olkapäideni sietokykyä. Vieläkö olisi toivoa paremmasta?
Canonin tuotekehitysosastolta on saanut turhaan odotella esim. viitos-sarjan kameraa, jossa olisi valokuvaajalle soveltuvalla tavalla saranoitu näyttö. Haaveksi on jäänyt myös luontokuvaajalle sopiva kuuteensataan milliin yltävä zoom-objektiivi, joka ei ole susipimeä. Sen sijaan sieltä on tänä vuonna saatu mm. 14 millin laajakulma, jonka piirtoympyrä ei kata kinokoon kennoa ilman digitaalista korjausta, 20-50 millin peruszoom, jonka zoom-mekanismi toimii videokuvaajien mieliksi sähkömoottorilla. Sekä uusi objektiivitulppa.
Jos ensimmäisellä Norjan lomaviikolla paistaa aurinko, niin yllättääkö seuraavalla vesisade-ahdinko? Ensimmäisen lomaviikon kovahko tuuli, avaruusraketit, korkeat huiput ja olosuhteisiin nähden urbaanit suopöllöt eivät meitä hätkäyttäneet, mutta mitenkäs lähes jokapäiväinen vesisade sitten?
Haluaisitko nauttia Lofoottien vertaisista majesteetillisista maisemista mutta välttää jonossa kapuamisen vuorille? Ota silloin matkakohteeksesi Vesterålen! Olimme varustautuneet kahden viikon yöttömän yön reissuun, josta ensimmäisen tulisimme viettämään Andøyalla.
En usko, että moneltakaan aktiiviselta luontokuvaajalta on jäänyt huomaamatta, että Lightroom Classic on muuttunut viime aikoina entistäkin tuskallisemmaksi käyttää. Se syö muistia. Se kaatuilee. Se on vieläkin hitaampi kuin ennen. Onko lopullinen alamäki alkanut?
Olen hivenen pakkomielteinen usein käyttämieni työvälineiden ja vaatteiden suhteen. Niiden pitää olla hyvin toimivia, mukavia ja mahdollisimman kitkattomasti käytettävissä. Tällaisilla luonteen oikuilla varustettuna sopivan kamerarepun löytäminen on ollut melkoista painajaista.
Teimme aikamatkan helmikuun Kuusamon reissultamme takaisin etelään. Kevät alkoi tänä vuonna kuin silmiä räpäyttämällä eikä takatalvesta ole ollut tietoakaan, joten kausi on ollut erinomaisen pitkä. Tähän kevääseen on mahtunut mukavasti myös uusia kuvauskohteita. Mutta ennen kuin mennään niihin, niin kerron hiukan kamerakuulumisia.
Olemme kertoilleet täällä aika paljonkin keväisistä retkistä teerisuolle. Yleensä aika romantisoivaan sävyyn, jossa urheat luontokuvaajat marssivat läpi petollisen suon todistamaan veret seisauttavaa luonnonnäytelmää. Mutta mitä kaikkea näihin eteläisen Suomen soille suuntautuviin retkiin oikeastaan liittyykään? Tänään täällä Pohjantähden alla ei Väinö Linnaa mukailla, vaan lähdetään suolle realismin hengessä.
Olen kuvaillut Canon R5 mk II:sella sen julkaisusta lähtien nyt reilut puolitoista vuotta. Kirjoittelin kamerasta pitkähkön arvion parin ensimmäisen kuukauden käytön jälkeen ja ajattelin nyt palata asiaan. Onko mieli muuttunut noista ajoista ja mihin suuntaan.
Aina välillä luontokuvia ei tarvitse lähteä hakemaan kovin kaukaa, vaan ne tulevat tyrkylle kirjaimellisesti kotiovelle. Ainakin jos vaivautuu edes pitämään korvansa auki sohvalla lojuessaan.
Sulla on hyvä kamera, kun saat niin hyviä kuvia! Tätä kuulin aika moneenkin otteeseen valokuvausharrastuksen alkutaipaleella. Vaikka tuo ärsytti jo silloin, niin kyllähän kunnon kamera edesauttaa hyvien kuvien saamista, mutta ei yksinomaan riitä. Nyt Kuusamoviikon jälkeen vastaisin, että ei perkele auta!
Viime vuosi oli kuvausmielessä varmaankin hiljaisin pitkään aikaan. Siltä ainakin tuntui, kun kasasin perinteisen viime vuoden parhaita kuvia esittelevän gallerian. Mitään kovin mieleenpainuneita ruutuja ei viime vuoden aikaansaannoksista tuntunut löytyvän.
Valtakunnan virallisten plussakelimagneettien perinteinen talvi-ekskursio suuntautui tänä vuonna aina yhtä aurinkoiseen Kuusamoon. Olimme pienellä kauhulla seuranneet Kuusamossa koko helmikuun vallinneita täydellisiä talviolosuhteita. Senhän tietää mitä niille tapahtuisi, kun me pääsisimme paikalle. Mielikuvissa odotti lähinnä Espooseen asti kuuluva humahdus, kun Kuusamon jokainen tykkylumipuu pudottaisi lumilastinsa sillä samalla sekunnilla, kun meidän kengänpohjamme kohtaisivat koillismaan kamaran.
Kirjoittelin joskus loppukesästä bloggauksen wanhan hyvän ajan Internet-foorumeista ja siitä miten ne vertautuvat Instagramiin. Katkeran setämiehen Instagram-tykkäysten määrä sen kun vähenee, joten ehkä on taas hyvä hetki vähän valittaa täällä perinteisen Internetin puolella.
Käytimme hiljattain varmastikin seuraavan viiden vuoden pöllötuurimme kerralla, kun onnistuimme kävelemään käytännössä viivasuoraan autolta pöllön pällistelypuun alle. Sitten vain kuvat muistikortille ja Internetiin ihastelua keräämään, eikös vain?
Revontulien kuvaaminen on vaikeaa. Jotenkin sitä kuvittelisi, että voisi vain tällätä jalustan lumeen ja osoittaa kameran taivaalle ja et voilà, mutta ei. Joskus jalusta jäätyy auki ja joskus se jäätyy kiinni. Akut jäätyvät pakkasessa, kameran jalustalevyn kiristys löystyy ja niin edelleen. Kuvittelin, että kaikki mahdollinen mokailu olisi jo koettu, mutta vuodenvaihteen reissulla sai kuitenkin kaivertaa muutaman uuden loven jalustan putkeen.
Vuokraamamme mökki joululomaksi ei tällä kertaa aiheuttanut innostuksen hihkaisuja etukäteen, kun haluamamme mökki oli jo varattu ja tämä kuului kategoriaan ”otetaan kun ei muuta ole”. Ensitunnelmat mökille saavuttua eivät valitettavasti olleet yhtään sen paremmat. Eteisessä meitä vastaan tuli niin kova viemärin lemu, että haisi ihan siltä, kuin mökissä olisi tehty lanttulaatikkoa monta päivää putkeen. Haju oli kuitenkin kaikkea muuta kuin jouluinen.
Jäätyneet sormet ovat luontokuvaajan iänikuinen talviongelma. Se tuli taas huomattua, kun kärräsin Vintedin kautta postiin pienen muovikassillisen hanskoja, joilla olin yrittänyt tätä pulmaa vuosien mittaan ratkaista. Siinä samalla heräsi ajatus, että ehkä näissä kokemuksissa on jotain blogi-kirjoituksen tynkää.
