Tarinoita aiheittain
Pohjois-Norjassa
Suuntana Vesterålen, osa 1 - Andøya
Haluaisitko nauttia Lofoottien vertaisista majesteetillisista maisemista mutta välttää jonossa kapuamisen vuorille? Ota silloin matkakohteeksesi Vesterålen! Olimme varustautuneet kahden viikon yöttömän yön reissuun, josta ensimmäisen tulisimme viettämään Andøyalla.
Senjaa korkeanpaikankammoiselle
Olemme käyneet Senjalla Pohjois-Norjassa kahdesti. Paikan tietävien kanssa keskustelut tahtovat mennä aina samalla tavalla. "Kävitkö Seglalla?" "Kävitkö Hestenillä?" No, en käynyt. Olen niin korkeanpaikankammoinen, että mainittujen huippujen loppunousut jäävät minulta kapuamatta. Kannattaako siis korkeiden paikkojen kanssa hermoilevan lähteä Senjalle lainkaan?
Keskiyön aurinkoa sekä lintubongailua pohjoisessa
Näinä tuskastuttavan kuumina helleviikkoina muistelen mielelläni taakse jäänyttä kesälomaa ja sitä ihanaa viileyttä mitä silloin saimme kokea. Vietimme ensimmäisen viikon Senjalla Pohjois-Norjassa ja toisen viikon Kilpisjärvellä. Vältimme etelän sateet mutta ilma oli kolea, öisin Kilpisjärvellä mittarilukema saattoi pudota kahteen asteeseen. Ei ollut itikoista vaivaa, sen sijaan pitkiä kalsareita sai tunturissa kiskoa jalkaan hyytävän tuulen takia. Kylmyys on siunaus pohjoisessa kesällä, pipo on hyttyshattua paljon miellyttävämpi.
Norjan lumoa
Kaverini kirjoitti minulle, että olen tartuttanut häneen kännykkäräpsyjen myötä kunnon Norja-kuumeen. En yhtään ihmettele, niin upeissa satumaisemissa vietimme kesäloman ensimmäisen viikon. Olemme kolunneet aika lailla koko pohjois-Norjan, tämä paikka oli kuitenkin vielä näkemättä. Kvaloya tarjosi parastaan ilmojen suhteen - ja maisemien. Mielestäni kaikista komein paikka missä olemme käyneet. Ja kyllä, olemme kerran ajaneet turistien suosimalle Lofooteille. Toki silloin satoi lähes koko ajan ja vuoret jäivät tihkusateen taakse näkymättömiin suurimmaksi osaksi aikaa, joten tällä saattoi olla osuutensa asiaan, että Lofooteille ei ole kaivannut uudelleen. Kvaloyalla on noin 15 000 asukasta, joten saa varautua, että liikennettä on päivisin melko paljon. Saari kuuluu Tromssan kuntaan.
Kamera- ja välinearviot
Korjauspäivitys - Canon EOS R5 Mark II kokemuksia
Neljän pitkän vuoden jälkeen Canon julkaisi odotetun seuraajan EOS R5 -kameralle. Olen kuvannut alkuperäisellä vitosella loppuvuodesta 2020 asti ja toiveiden tynnyriin olikin ehtinyt kertyä odotuksia uutukaista kohtaan. Koitan tässä kertoilla tähänastisista kokemuksistani uutuuden kanssa ja vertailla sitä edeltäjäänsä.
Canon EOS R5 mk II puolitoista vuotta myöhemmin
Olen kuvaillut Canon R5 mk II:sella sen julkaisusta lähtien nyt reilut puolitoista vuotta. Kirjoittelin kamerasta pitkähkön arvion parin ensimmäisen kuukauden käytön jälkeen ja ajattelin nyt palata asiaan. Onko mieli muuttunut noista ajoista ja mihin suuntaan.
Täydellisen kamerarepun metsästys
Olen hivenen pakkomielteinen usein käyttämieni työvälineiden ja vaatteiden suhteen. Niiden pitää olla hyvin toimivia, mukavia ja mahdollisimman kitkattomasti käytettävissä. Tällaisilla luonteen oikuilla varustettuna sopivan kamerarepun löytäminen on ollut melkoista painajaista.
Sormet jäässä, talvisäässä
Jäätyneet sormet ovat luontokuvaajan iänikuinen talviongelma. Se tuli taas huomattua, kun kärräsin Vintedin kautta postiin pienen muovikassillisen hanskoja, joilla olin yrittänyt tätä pulmaa vuosien mittaan ratkaista. Siinä samalla heräsi ajatus, että ehkä näissä kokemuksissa on jotain blogi-kirjoituksen tynkää.
Ruskareissuja
Kadonneen ruskan metsästäjät
On taas se aika vuodesta, kun sääennusteista katoavat viimeisetkin auringonpilkahdukset. Avaruussää rauhoittuu täysin. Porot pukeutuvat parhaimpiinsa. Lämmin sää hyydyttää ruskan etenemisen kokonaan. Kuukkelit hiovat retkeilijöiden herkkujen kilpailutus-strategioitaan ja tunturit täyttyvät mummuista ja papoista. On aika lähteä odotetulle ruskareissulle Lappiin.
Ruskaton reissu
Teimme Lapin ruskareissun viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Tietenkin tänä vuonna ns. ruska alkoikin jo hyvissä ajoin elokuun puolella ja varoiteltiin, ettei kannata jättää reissua kovin myöhäiseksi. Tuo aikainen lehtipuiden kellastuminen johtui kesän kuivuudesta ja lehdet olivat heleän keltaisen sijaan ruskean värisiä koppuroita.
Ruskastuttava vuodenaika
Etelä-Suomen ruskahuippu oli ja meni. Joka vuonna tähän aikaan mieleen hiipivät visiot keltaisena hehkuvan vaahteran uumenissa istuvasta varpuspöllöstä tai värikkäässä lehtikasassa peuhaavasta oravasta. Säällä ja käytettävissä olevalla vapaa-ajalla on vain tapana puuttua näiden visioiden toteuttamiseen.
Syksyn kuukkeli-kuulumiset
Vuotuinen Lapin ruskareissu on takana, ja kuukkelit olivat luonnollisesti taas toivelistalla. Tänä syksynä meinasi jo tulla suru puseroon, kun usein kuvaamaamme kuukkeli-pariskuntaa ei näkynytkään enää missään.
Uneton Lapissa
Kesälomalla alkaa jo unelmoida syyskuun ruskaviikosta Lapissa. Kaikkia lomia odotamme toki innolla mutta tätä varmaan kaikista eniten. Olimme vuokranneet mökin, jossa olemme olleet kerran aikaisemmin. Edelliseltä kerralta jäi kaikista parhaiten mieleen upea sumuinen aamu ja toivoimme, että saisimme uusinnan siitä. Mökin ovelta on kymmenisen metriä järven rantaan, joten aamutuimaan on unikekojenkin helppo kömpiä lämpimän peiton alta ulos, kun ei tarvitse lähteä pihaa pidemmälle.
Yleisiä pohdintoja ja avautumisia
Viimeinen huuto
Aina välillä luontokuvia ei tarvitse lähteä hakemaan kovin kaukaa, vaan ne tulevat tyrkylle kirjaimellisesti kotiovelle. Ainakin jos vaivautuu edes pitämään korvansa auki sohvalla lojuessaan.
Vain kolmannes lukee tämän blogin otsikkoa pidemmälle ja muita Instagramin ihmeitä
Kirjoittelin joskus loppukesästä bloggauksen wanhan hyvän ajan Internet-foorumeista ja siitä miten ne vertautuvat Instagramiin. Katkeran setämiehen Instagram-tykkäysten määrä sen kun vähenee, joten ehkä on taas hyvä hetki vähän valittaa täällä perinteisen Internetin puolella.
Oi aikoja, oi tapoja
Olimme tässä hiljattain kuvaamassa sudenkorentoja erään pienen metsälammen rannalla, kun miltei jalkojeni juureen laskeutunut punasyyskorento palautti mieleen samaisesta lajista yli 22 vuotta sitten ottamani kuvan. Mieleeni ei oikeastaan niinkään palannut tuo kuva, vaan se minkälaisen vastaanoton se sai jakaessani sitä sen aikaisilla valokuvausfoorumeilla.
Keskivertokuvaaja hyvällä kameralla
Sulla on hyvä kamera, kun saat niin hyviä kuvia! Tätä kuulin aika moneenkin otteeseen valokuvausharrastuksen alkutaipaleella. Vaikka tuo ärsytti jo silloin, niin kyllähän kunnon kamera edesauttaa hyvien kuvien saamista, mutta ei yksinomaan riitä. Nyt Kuusamoviikon jälkeen vastaisin, että ei perkele auta!
Onko Lightroom Classicin lopullinen alamäki alkanut?
En usko, että moneltakaan aktiiviselta luontokuvaajalta on jäänyt huomaamatta, että Lightroom Classic on muuttunut viime aikoina entistäkin tuskallisemmaksi käyttää. Se syö muistia. Se kaatuilee. Se on vieläkin hitaampi kuin ennen. Onko lopullinen alamäki alkanut?
Talvireissuja
Talvimyrskyä ja tulipalopakkasia
Vuokraamamme mökki joululomaksi ei tällä kertaa aiheuttanut innostuksen hihkaisuja etukäteen, kun haluamamme mökki oli jo varattu ja tämä kuului kategoriaan ”otetaan kun ei muuta ole”. Ensitunnelmat mökille saavuttua eivät valitettavasti olleet yhtään sen paremmat. Eteisessä meitä vastaan tuli niin kova viemärin lemu, että haisi ihan siltä, kuin mökissä olisi tehty lanttulaatikkoa monta päivää putkeen. Haju oli kuitenkin kaikkea muuta kuin jouluinen.
Kärppänä Kuusamossa
Valtakunnan virallisten plussakelimagneettien perinteinen talvi-ekskursio suuntautui tänä vuonna aina yhtä aurinkoiseen Kuusamoon. Olimme pienellä kauhulla seuranneet Kuusamossa koko helmikuun vallinneita täydellisiä talviolosuhteita. Senhän tietää mitä niille tapahtuisi, kun me pääsisimme paikalle. Mielikuvissa odotti lähinnä Espooseen asti kuuluva humahdus, kun Kuusamon jokainen tykkylumipuu pudottaisi lumilastinsa sillä samalla sekunnilla, kun meidän kengänpohjamme kohtaisivat koillismaan kamaran.
Kosken kuohuissa
Joulureissu Kuusamoon on muodostunut jo perinteeksi. Perinteeksi näyttää muodostuneen myös se tosiasia, että joka toinen vuosi saadaan tyytyä ärsyttävän harmaisiin ja pilvisiin keleihin. Siitä olisi pitänyt jo ymmärtää, että tänä vuonna sinne ei kannata lähteä ollenkaan. Mökkitiellä vastaan tullut koiranulkoiluttaja tiesi kertoa, että edellispäivänä oli ollut vielä lunta puissa. Heti kun me pahan ilman linnut saavuimme paikalle, muuttuivat 20 asteen pakkaskelit +3 asteeksi ja kylmästi riepotteleva tuuli viskoi lumet rytinällä alas puista.
Potpotusta puurajalla
Ahkerasta Lapin matkaamisesta huolimatta riekot ovat olleet meille vähän hankala aihe. Niitä on nähnyt lähinnä ohimennen auton ikkunasta tai hyvin satunnaisesti tuntureilla kulkiessa, mutta kameran eteen riekkoja ei ole juuri päätynyt. Mahdollisesti jälleen aamu-unisuuteen liittyvistä syistä.
Täällä taas!
Olemme kolmatta kertaa Kuusamossa viettämässä joulun välipäiviä. Ensimmäisellä kerralla oli maagiset olosuhteet auringon paistaessa sumun takaa. Saimme juuri sitä, mitä olimme lähteneet kaamosaikaan hakemaan. Toisella kerralla vannoimme, että emme enää tule uudelleen tänne tähän aikaan vuodesta. Koko viikko oli pilvinen eikä vihertävän sinisistä kuvista ollut mihinkään. Päivällä valoisaa aikaa on kolme tuntia ja totesimme, että on turha lähteä reissuun, jos silloinkin on harmaan hämärää. Alkusyksystä mietimme, mitä tehdä joululoman aikana. Ja kappas, ennen kuin ehdimme huomatakaan, olimme varanneet lentoliput Kuusamoon. Sovimme, että tällä kertaa emme pety säästä, otamme sitten vain rennosti ulkoillen ja nautimme kelomökin tunnelmasta. Matkan lähestyessä katsoimme hermostuneesti sääennustetta, joka näytti koko ajan lauhempaa keliä jouluviikolle. Pilvistä luvattiin taas koko viikoksi.
Kännykkäkameralla Kuusamossa
Pari vuotta sitten välipäivien pohjoisen reissun teemana oli teleputkella tunturissa. Tuolloin aurinko paistoi usvaisen maiseman läpi kipakassa pakkassäässä ja tarjolla oli todellista maisemakuvaajan herkkua. Tänä vuonna ajoittain harmaat kelit eivät houkuttaneet kaivamaan järkkäriä repusta, joten teemana oli pikemminkin kännykkäkameralla Kuusamossa. Mitenkäs se sitten sujui?
Harmaan päivän viettoa Lapissa
Olemme kahtena peräkkäisenä vuotena Lapissa lauhan ja tuulisen sään aikaan. On helmikuun loppu ja puut täysin paljaat lumesta. Keli on apean harmaa ja se tarttuu myös mieliimme. Tähän aikaan vuodesta pitäisi vielä pakkasen paukkua ja maiseman hohtaa valkoisena.
Revontulet
Lapin lumoissa: Revontulirävellystä paukkupakkasessa
Revontulien kuvaamisessa ei ole minulle mitään uutta. Silti tämän vuoden Lapin reissulla olo oli välillä kuin olisi ollut ensimmäistä kertaa asialla.
Lapin lumoissa: Revontuliräiskettä kerrakseen
Revontuli-tuuri on ollut Lapin reissuilla muutaman vuoden ajan hivenen hakusessa. Auringon aktiivisuus on tällä hetkellä 11 vuoden syklinsä nousuvaiheessa ja siltä se tuntuikin, kun reissun jokaisena iltana näkyi ainakin jonkinlaiset leimut. Taivaskin oli ainakin osittain kirkas.
Petolliset revontulikuvat
Pimein aika vuodesta on taas täällä. Lintu- ja eläinkuvauksien saralla on aika hiljaista, mutta pimeällä taivaalla loistavat revontulet tarjoavat ainakin ajoittain syitä kameran ulkoilutukselle. Auringon aktiivisuuden lähestyessä 11 vuoden syklinsä maksimia potentiaalia komeille leiskuille on taas ilmassa. Komeiden leiskujen lisäksi luvassa lienee myös katkeraa some-kommentointia ja Iltalehdessä pettymystään Ylläksen kalliiseen revontulisafariin tilittävä Marja-Yrjänä. Hän kun ei kuulemma nähnyt kuin harmaita pilviä, vaikka oppaan kamerassa niitä revontulia komeilikin. Mistä siis oikein on kyse?
Revontulirävellyksen uusi oppimäärä
Revontulien kuvaaminen on vaikeaa. Jotenkin sitä kuvittelisi, että voisi vain tällätä jalustan lumeen ja osoittaa kameran taivaalle ja et voilà, mutta ei. Joskus jalusta jäätyy auki ja joskus se jäätyy kiinni. Akut jäätyvät pakkasessa, kameran jalustalevyn kiristys löystyy ja niin edelleen. Kuvittelin, että kaikki mahdollinen mokailu olisi jo koettu, mutta vuodenvaihteen reissulla sai kuitenkin kaivertaa muutaman uuden loven jalustan putkeen.
Teeriä
Teerisuorealismia
Olemme kertoilleet täällä aika paljonkin keväisistä retkistä teerisuolle. Yleensä aika romantisoivaan sävyyn, jossa urheat luontokuvaajat marssivat läpi petollisen suon todistamaan veret seisauttavaa luonnonnäytelmää. Mutta mitä kaikkea näihin eteläisen Suomen soille suuntautuviin retkiin oikeastaan liittyykään? Tänään täällä Pohjantähden alla ei Väinö Linnaa mukailla, vaan lähdetään suolle realismin hengessä.
Kevään kohokohta
Illalla ei meinaa tulla uni, vaikka väsyttää. Kello soi viiden tunnin päästä, joten jonkin verran olisi unta saatava. Lopulta nukahtaminen onnistuu mutta kahden tunnin päästä olen taas hereillä katsoen kelloa. Joko? Ei, vielä saa nukkua kolme tuntia. Keho käy kuitenkin innostuksesta ja jännityksestä ylikierroksilla eikä nukahtaminen enää uudelleen onnistu. Vihdoin kello lyö neljä ja saa nousta ylös.
Epätoivoa teerisuolla
Viimekeväisessä teeripostauksessa taisin maalailla "alussa olivat suo, koju – ja Jyrki" -henkisesti, miten pulputtavat teeret, kirkkaassa pakkassäässä kimaltelevat hengityshöyryt ja näyttävät tappelut ovat aikaisen herätyksen ja suolle rämpimisen arvoisia. Mutta entäs kun suo onkin tyhjä? Neljä kertaa putkeen..?
Teerisuon tunnelmaa
Herätyskello soi neljältä. Saappaat uppoavat suohon heijastinta myöden. Piilokoju painaa. Mutta kun mittelöt alkavat, kaikki muu unohtuu. On aika selvittää kuka on suon kuningas.