4 tarinaa

Olemme kertoilleet täällä aika paljonkin keväisistä retkistä teerisuolle. Yleensä aika romantisoivaan sävyyn, jossa urheat luontokuvaajat marssivat läpi petollisen suon todistamaan veret seisauttavaa luonnonnäytelmää. Mutta mitä kaikkea näihin eteläisen Suomen soille suuntautuviin retkiin oikeastaan liittyykään? Tänään täällä Pohjantähden alla ei Väinö Linnaa mukailla, vaan lähdetään suolle realismin hengessä.

Illalla ei meinaa tulla uni, vaikka väsyttää. Kello soi viiden tunnin päästä, joten jonkin verran olisi unta saatava. Lopulta nukahtaminen onnistuu mutta kahden tunnin päästä olen taas hereillä katsoen kelloa. Joko? Ei, vielä saa nukkua kolme tuntia. Keho käy kuitenkin innostuksesta ja jännityksestä ylikierroksilla eikä nukahtaminen enää uudelleen onnistu. Vihdoin kello lyö neljä ja saa nousta ylös.

Viimekeväisessä teeripostauksessa taisin maalailla "alussa olivat suo, koju – ja Jyrki" -henkisesti, miten pulputtavat teeret, kirkkaassa pakkassäässä kimaltelevat hengityshöyryt ja näyttävät tappelut ovat aikaisen herätyksen ja suolle rämpimisen arvoisia. Mutta entäs kun suo onkin tyhjä? Neljä kertaa putkeen..?

Herätyskello soi neljältä. Saappaat uppoavat suohon heijastinta myöden. Piilokoju painaa. Mutta kun mittelöt alkavat, kaikki muu unohtuu. On aika selvittää kuka on suon kuningas.