Tua Lönnroth |19.4.2023
Kevään kohokohta
Illalla ei meinaa tulla uni, vaikka väsyttää. Kello soi viiden tunnin päästä, joten jonkin verran olisi unta saatava. Lopulta nukahtaminen onnistuu mutta kahden tunnin päästä olen taas hereillä katsoen kelloa. Joko? Ei, vielä saa nukkua kolme tuntia. Keho käy kuitenkin innostuksesta ja jännityksestä ylikierroksilla eikä nukahtaminen enää uudelleen onnistu. Vihdoin kello lyö neljä ja saa nousta ylös.
Aamutoimet sujuvat nopeasti edellisillan hyvästä valmistautumisesta johtuen. Muistin varaan ei näin aamuyöllä kannata jättää mitään, aivot käyvät nimittäin tähän aikaan vuorokaudesta melkoisen hitaalla. Mustarastas laulaa pihalla ja täysikuu möllöttää matalalla, ilma tuntuu raikkaalta. Heitämme kamat takakonttiin ja lähdemme ajamaan.
Olemme suuntaamassa kohti suota parin asteen pakkasessa. Suo on osittain roudassa vielä, mutta suurimmaksi osin jo sulanut ja märkä. Yritämme löytää mahdollisimman kuivan kohdan missä kävellä, helpottaaksemme matkan tekoa kantamusten painaessa selkää. Pikkupakkasesta huolimatta hiki virtaa. Ikuisuudelta tuntuvan tarpomisen jälkeen pääsemme vihdoin otsalamppujen valossa perille. Piilokojun pystytämme kohtaan, missä on vielä jäätä ja lunta. Hiki alkaa kuivua, joten vaatteita on lisättävä, ettei tule kylmä. Käytän lämmittimiä villasukkien ja rukkasten sisällä. Yön pikkutunteina keksin, että voin istua rukkasten päällä, mikäli käsille riittävät pelkät sormikkaat. Tämä toimi hyvin, kylmyys ei päässyt hivuttautumaan retkipatjan läpi. Kaikki muu oli siis kohdallaan, pääesiintyjät vain puuttuivat.
Auringonnousun aikaan kuuluu kaukaa teeren pulputusta. Jännitys kasvaa; jäävätköhän kaikki teeret jonnekin kauas näkymättömiin. Parin minuutin päästä kuuluu suhahdus ja yhtäkkiä kahdeksan teertä on telttamme edessä. Alkaa korviahuumaava pulputus. Aurinko ei vielä ole ehtinyt puunrajan ylle, joten on vielä hämärää. Kesken kaiken teeret pelästyvät jotakin ja lentävät pois. Tässäkö tämä nyt oli? Auringon esiin noustessa nousi myös harmitus. Parinkymmenen minuutin päästä linnut kuitenkin palasivat takaisin pelipaikoille, juuri parhaimpien valojen aikaan. Huh, aamu oli pelastettu. Tappeluitakin oli, mutta ne jäivät lyhyiksi.
Seuraavaksikin aamuksi luvattiin aurinkoista säätä, joten laitoimme jälleen herätyskellon soimaan. Pakkasta oli pari astetta enemmän mutta nyt oli tyyntä. Tällä kertaa kojussa tuli hiukan kylmä, ennen kuin aurinko pääsi lämmittämään. Johtuikohan siitä, että teeret ilmestyivät paikalle myöhemmin, eikä ollut muuta ajateltavaa. Kuvaamiseen keskittyessä ei nimittäin pientä palelemista huomaa. Tänä aamuna teeriä oli jo ainakin kymmenen ja ne olivat aktiivisempia. Tälläkin kertaa kävi samoin kuin edellisenä aamuna; teeret lensivät säikähtäessään pois. Saimme odottaa pitkän tovin, ennen kuin ne palasivat. Aamun kultaisimman valon aikaan teeret loistivat poissaolollaan.
Seuraavana aamuna nukuimme. Meillä oli sovittua menoa, joten päivää ei passannut viettää koomassa. Levänneenä oli helppo päättää, että käymme kerran vielä suolla. Aamuksi luvattiin jälleen kirkasta keliä. Lämpötila huiteli nollan tietämissä ja suo oli sulanut auringon lämmittäessä päivisin. Jäätä oli kuitenkin sen verran vielä, että saimme kojun aseteltua helposti. Olosuhteet olivat täydelliset, ei tarvinnut lätäkössä istua, mutta muuten suo oli sula. Vastavalossa kimmeltävät ruohotupot näyttävät mielestäni kuvissa paremmalta kuin valkoisena hohtava luminen alusta. Kymmenisen teertä tuli aikaisin paikalle. Tänä aamuna mikään ei säikäyttänyt niitä vaan ne pysyivät koko ajan kojun edessä. Kovin vaisua vaan oli meno, tappeluita oli todella vähän. Välillä siipien läiskettä kuului enemmän, mutta kaukana kojusta. Aamu oli kuitenkin kaunis ja teerien aamutoimia oli hauska seurata. Vastavaloon kuvatessa sai mainiosti näkyviin niiden hengityshöyryjä pulputuksen lomassa. Välillä ne hypähtävät ilmaan samalla tavalla kuin fasaanit, päästäen käheän kiekaisun ilmoille. Toisinaan ne innostuvat tekemään lyhyitä lentopyrähdyksiä. Tuntuu etuoikeutetulta päästä seuraamaan tällaista upeaa luonnon näytelmää.
Lisää teeritarinoita
Viimekeväisessä teeripostauksessa taisin maalailla "alussa olivat suo, koju – ja Jyrki" -henkisesti, miten pulputtavat teeret, kirkkaassa pakkassäässä kimaltelevat hengityshöyryt ja näyttävät tappelut ovat aikaisen herätyksen ja suolle rämpimisen arvoisia. Mutta entäs kun suo onkin tyhjä? Neljä kertaa putkeen..?
Herätyskello soi neljältä. Saappaat uppoavat suohon heijastinta myöden. Piilokoju painaa. Mutta kun mittelöt alkavat, kaikki muu unohtuu. On aika selvittää kuka on suon kuningas.
