Koskikaroja ja yllätysvieras!

Tänä vuonna Lapissa tuli keskityttyä aika paljon koskikarojen kuvaamiseen. Emme ole aiemmin niitä täällä pahemmin kuvanneet, viime vuonna lähinnä saukon odottelun lomassa. Tällä kertaa huomattiin, että parissa kohdassa koskea pääsee rantaan kuvaamaan ja että kuvakulmat ovatkin ihan jees!

Parina ekana kuvauskertana oli pilvistä ja keskityin kuvaamaan pitkillä suljinajoilla. Tällä tavalla veteen saa pehmeää liikettä näkyviin. Oli kuurainen päivä ja kuvia sai mukavan matalalta, kun vastaranta näytti kauniin lumiselta. Pitkien valotusaikojen (1/10 sek.) takia kuvia kertyi todella paljon, joista vain muutama oli täysin terävä. Koskikara on paikallaan ollessaankin hyvin liikkuvainen, pään kääntyessä jatkuvasti puolelta toiselle, joten kuvia oli otettava laukaisin pohjassa. Lisäksi niillä oli selvästikin kevättä rinnassa, kivelle istahdettiin lauleskelemaan pitkäksi toviksi. Jyrki onnistui saamaan pilvisestä säästä huolimatta hyviä lentokuvia.

Hetken päästä koskelle ilmestyi parvi varpusia ja punatulkkuja. Ne kävivät juomassa mutta jäivät isojen, lumisten kivien taakse, joten niistä ei saanut kuvia. Pian kuitenkin Jyrki huomasi toisenkin, melko epätavallisen vieraan koskella. Merisirri oli pysähtynyt syömään koskelle koskikarojen harmiksi. Se sai jatkuvasti kyytiä omaa paikkaansa vartioivalta koskikaralta. Muutama haviskuva ja sitten matalalle istumaan ja odottamaan sirriä paremmalle paikalle. Heti kun koskikaran silmä vältti yritti merisirri-poloinen istahtaa lumettomalle pikku kivelle lepäämään. Ei mennyt kauaa kun koskikara sen huomasi ja heti tuli häätö. Montaa hyvää kuvaa siitä ei saanut mutta olipa hauska nähdä kahlaaja keskellä talvea!

Toisena kuvauspäivänä sää oli lauhtunut ja kuura, sekä merisirri, kadonneet. Vastapäinen penkka oli sulanut ruman näköiseksi ja siksi kuvia oli otettava ylempää, jotta lumen alta paljastuneen mustan maan sai rajattua pois kuvasta. Aurinko ja pilvet kilpailivat toistensa kanssa ja nopeasti vaihtuvat valo-olosuhteet asettivat valotukselle hiukan haastetta. Vähän tuli yritettyä lentokuvaustakin mutta aika huonolla menestyksellä. Koski on kahden järven välissä ja muutama laulujoutsen jää talvehtimaan tänne, koska vesi pysyy auki koko talven. Koskikaroja kuvatessa huomasin kun laulujoutsenia laskeutui kauempana veteen. Kovasti ne pitivät ääntä ja hiukan kärhämääkin oli.

Kolmantena päivänä koskella oli taviokuurnapariskunta. Koiras kävi koskessa ensin juomassa ja sitten peseytymässä. Harmittavan kauas se kuitenkin jäi. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja nyt olisi hyvät mahdollisuudet koskikarojen lentokuville. Alku oli kankeaa, jonkun tylsän lentokuvan sivusta sain kuvattua. Vaihdettiin Jyrkin kanssa paikkoja ja nyt kuvasin sellaisesta suunnasta, että voisin saada kuvia koskikarasta edestäpäin. Istumapaikka oli hankala vähintäänkin penkan jyrkkyyden takia, siinä sai tovin asetella puoliksi vedessä olevaa jalustaa, ennen kuin sen sai sopivaan asentoon. Tarkkailtuani hetken koskikaran tapoja, huomasin, että häädettyään kilpailijan pois reviiriltään, lentää se aina samalla kivelle. Ei muuta kuin tarkennus kivestä hiukan eteenpäin ja odottamaan, että tämä toimintatapa toistuu. Lankalaukaisimen avulla pystyi rauhassa tarkkailemaan linnun tuloa. Sitten vain nappi pohjaan ja toivomaan parasta. Kuvasta huomasin, että koskikaran pyrstö jäi harmittavasti kiven taakse, joten tarkensin kauemmaksi. Tässä sai olla malttia, koska kovin usein ei kara kivelle lentänyt. Toisella kerralla onnistuin paremmin, koskikaralla oli siivet kauniisti levällään ja pyrstökin näkyi hyvin. Tästä otoksesta tyytyväisenä kömmin koskenpenkasta ylös ja kävin ehdottamassa Jyrkille paikan vaihtoa, nyt kun valoa vielä riitti. Hänkin sai mainion otoksen vastaavasta tilanteesta.