
Olen syntyperäinen espoolainen valokuvausharrastaja ja luonnossahaahuilija. Valokuvaus alkoi parikymppisenä, kun huomasin kanniskelevani 2 megapikselin Canonin digipokkaria mukanani melkein kaikkialle. Pikkukamera oli rajoittunut, mutta sen iskemä kipinä riittävän suuri tehdäkseen harrastuksesta pysyvän. Nyt, melkein kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kamerat ovat monimutkaistuneet, mutta kulkevat edelleen tiiviisti mukanani.
Alun vekotinhuumassa tuli kuvattua oikeastaan mitä ikinä vastaan sattuikaan tulemaan, mutta myöhemmin kameran eteen päätyi enimmäkseen maisemia. Pääkaupunkiseudun suunnilleen jokaisen merenrantakiven kuvattuani pääasialliseksi kuvauskohteeksi ovat valikoituneet lähiympäristöstä löytyvät linnut ja eläimet. En oikeastaan tiedä miksi. Jossain vaiheessa Tuan kanssa vain huomasimme käyttävämme iltavalot ennemmin oravien tai sorsanpoikien, kuin rantakivien ikuistamiseen.
Lapissa reissaamisesta on tullut pysyvät osa vuodenkiertoamme ja siellä tulee käytyä melkolailla joka talvi ja syksyllä ruska-aikaan. Joskus kesäisinkin.
jyrki(a)luonnonlumoissa.fi


Kevään ja alkukesän kamerarepun metsästyssaaga jäi kaivamaan mieltä. Aluksi lupaavilta vaikuttaneet uudet reput alkoivat pitemmän päälle ärsyttää syystä tai toisesta ja vanha sotaratsu Backlight 26L lähti jälleen taistoon ja testaamaan olkapäideni sietokykyä. Vieläkö olisi toivoa paremmasta?

Mikä on pieni, mustavalkoisen harmahtava ja aina protestoimassa, kun yrität lähteä kauppaan, lounaalle tms? Jos kuvaus kuulostaa tutulta, niin kotikadullesi on saattanut pesiytyä tiesulkuvästäräkkejä.

Kesän jäädessä pikku hiljaa taakse, mielessä on jo hyvän aikaa poltellut ruska, revontulet ja kuukkelit, joten syyskuun toisen viikon sarastaessa oli jo korkea aika pistää parempaa Fjällräveniä päälle ja porhaltaa pikajunalla pohjoiseen yhdennelletoista peräkkäiselle ruskareissulle, tällä kertaa Saariselän suuntaan. Tulevan viikon sääennuste näytti kotoa lähtiessä aika katastrofaaliselta, pelkkää pilveä ja sadetta. Ruskakin oli tänä vuonna alkanut yllättävän aikaisin. Reissuun lähtiessä sitä ei vielä osannut odottaa, minkälaiset haukut olisivatkaan luvassa.

Kuluvan vuoden kevään ja kesän kuvailuja on leimannut tietynlainen suunnitelmallisuuden puute. Tai ehkä pikemminkin se, että tehdyt suunnitelmat päätyvät lentämään roskakoriin ja kameran eteen päätyy jotain ihan muuta kuin oli alunperin tarkoitus. Mikä ei sinänsä haittaa mitään, jos päivän päätteeksi muistikortilta löytyy jotain onnistuneen oloista.

Canonin tuotekehitysosastolta on saanut turhaan odotella esim. viitos-sarjan kameraa, jossa olisi valokuvaajalle soveltuvalla tavalla saranoitu näyttö. Haaveksi on jäänyt myös luontokuvaajalle sopiva kuuteensataan milliin yltävä zoom-objektiivi, joka ei ole susipimeä. Sen sijaan sieltä on tänä vuonna saatu mm. 14 millin laajakulma, jonka piirtoympyrä ei kata kinokoon kennoa ilman digitaalista korjausta, 20-50 millin peruszoom, jonka zoom-mekanismi toimii videokuvaajien mieliksi sähkömoottorilla. Sekä uusi objektiivitulppa.

Jos ensimmäisellä Norjan lomaviikolla paistaa aurinko, niin yllättääkö seuraavalla vesisade-ahdinko? Ensimmäisen lomaviikon kovahko tuuli, avaruusraketit, korkeat huiput ja olosuhteisiin nähden urbaanit suopöllöt eivät meitä hätkäyttäneet, mutta mitenkäs lähes jokapäiväinen vesisade sitten?

Joitain suosikkejani vuodelta 2025

Lisäilen tänne suunnilleen samoja kuvia kuin Instagramiin

Joitakin suosikkejani vuodelta 2024

Suosikkikuviani vuodelta 2023

Joitakin suosikeiksi nousseita kuvia vuosien varrelta.
