Jyrki Salonen |17.9.2026
Ruskaa, revontulia ja räksytystä Saariselällä
Kesän jäädessä pikku hiljaa taakse, mielessä on jo hyvän aikaa poltellut ruska, revontulet ja kuukkelit, joten syyskuun toisen viikon sarastaessa oli jo korkea aika pistää parempaa Fjällräveniä päälle ja porhaltaa pikajunalla pohjoiseen yhdennelletoista peräkkäiselle ruskareissulle, tällä kertaa Saariselän suuntaan. Tulevan viikon sääennuste näytti kotoa lähtiessä aika katastrofaaliselta, pelkkää pilveä ja sadetta. Ruskakin oli tänä vuonna alkanut yllättävän aikaisin. Reissuun lähtiessä sitä ei vielä osannut odottaa, minkälaiset haukut olivatkaan luvassa.
Meidän ruskamatkailumme alkoi kymmenen vuotta sitten juurikin Saariselältä, mutta edelliset kahdeksan vuotta ovat menneet Pallas-Yllästunturin maisemissa. Siellä on meidän makuumme ollut paremmin ruskamatkailuun sopivat maastot. Ajattelimme kuitenkin hakea tällä kertaa vähän vaihtelua maisemiin.
Autojunalla pohjoiseen
Olemme kulkeneet nyt muutaman viime vuoden pohjoiseen autojunia käyttäen, joskin vasta nyt ensimmäistä kertaa myös syksyllä. Juna on ollut pääasiassa varsin mainio menopeli, mutta monenlaista pientä säätöä on reissuihin sattunut.
Tälläkään kertaa Kemijärvellä eivät hommat menneet kuin Strömsössä. Kemijärvellä vaunut tyhjennetään jämptisti alakerrasta aloittaen ja yläkertaa aletaan tyhjentää vasta kun alakerta on tyhjä. Tällä kertaa alakerrasta hivenen pahaenteisesti pölähti ovien avaamisen jälkeen ulos vain yksi auto. Hetken kuluttua tuli VR:n mies huhuilemaan, että kenenkäs tämä viisikymppinen Volvo on. Kukaan väkijoukosta ei tunnustanut Volvoa omakseen, joten VR:n miekkonen lähti jonnekin ilmeisesti soittelemaan kuskin perään. Arvatkaapa vain, kummassa kerroksessa meidän auto oli?
Vähän ajan päästä asemarakennuksen nurkan takaa hiippaili paikalle huolettoman oloinen kaveri shortseissaan (tihkusateessa, lämmintä oli seitsemän astetta) ja liittyi joukon jatkeeksi ilman mitään ilmeisiä aikeita siirtyä autovaunun suuntaan.
Pian tyypin puhelin soi ja oletettavasti langan päässä oli VR:n edustaja, koska nyt kaveri tuntui muistavan, että hänellähän tosiaan oli auto vielä Helsingistä lähdettäessä ja alkoikin sitten siirtyä jo juoksujalkaa ajoneuvoaan hakemaan.
Ei tässä episodissa lopulta mitenkään tuhottoman kauan mennyt, mutta siitä huolimatta näin erittäin hyvin valmistautuvana ja yleisesti ottaen varsin särmänä kaverina minulla on jatkuvia vaikeuksia sisäistää sitä, miten hataralla valmistautumisella ja löperöllä asenteella niin moni ihminen operoi.
Ei se mitään, että neljäkymmentä ihmistä odottelee autojaan tyhjän panttina, kun herra itse on eksyksissä Kemijärven ei niin erityisen monimutkaisella juna-asemalla. Mutta meitä on moneen junaan.
Saariselän ruska
Olimme pari vuotta sitten kesällä Saariselällä mökissä, joka herätti jo silloin ajatuksen, että tämä paikka pitäisi nähdä ruska-aikaan. Mökin pihan läpi virtaa lievästi soisessa notkossa oikein viehättävä tunturipuro, jota ympäröivät pienehköt koivut, joten paikka oikein huokui ruskapotentiaalia.
Junan ikkunasta Rovaniemeltä pohjoiseen maisema alkoi näyttää oikein lupaavan keltaiselta ja maisema myös pysyi sellaisena tien varressa Kemijärveltä pitkälle Sodankylän pohjoispuolelle. Aikaisen ruskan vuoksi olimme kiitollisia, ettemme lykänneet lähtöä viikkoa myöhemmäksi, kuten viime vuoden ruska-fiaskon jälkeen harkitsimme. Saariselän lähestyessä puut alkoivat kuitenkin hiljalleen näyttää koko ajan vain kaljummilta ja kaljummilta.
Lopulta mökin pihaan saavuttuamme, pihan koivut loistivat melkein paljaina. Ajattelimme ensin, että ruska oli vain ehtinyt mennä ohi näin pohjoisessa, mutta tosiasiassa vain muutama kymmenen kilometriä pohjoisempana puut olivat vielä täydessä loistossaan tai jopa osittain vihreinä. Nimenomaan Saariselän kohdalla oli joko ruska vain ehtinyt todella pitkälle tai sitten tuulinen keli oli ehtinyt pyyhkiä lehdet puista.
Ruskamatkailua ja yllärireposia
Lauantai-iltana mökille saapumisen jälkeen kävimme vielä tutkailemassa lähiseutujen puronvarsia ruskamaisemien toivossa. Sää vaihteli pienien sadekuurojen ja auringonpilkahtelujen välillä ja osuimmepa kerrankin oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan varsin komean sateenkaaren kanssa.
Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan vähän pohjoisemmaksi katselemaan nähtävyyksiä. Suunnaksi valikoitui Nellimin uittoränni Inarissa ja sen lähistöllä sijaitseva Rautaportti, joka sotahistoriallisesta luonteestaan huolimatta kiinnosti enemmän komeiden kallioiden väliin sijoittuvan järvenlahden takia. Siinä missä Saariselällä oli ruska liian pitkällä, niin juuri täällä se ei ollut ihan tarpeeksi pitkällä ja maisema oli vähän turhan vihreä. Kalliomaisemat olivat joka tapauksessa komeat. Uittorännillä oli niin vihreää, etten jaksanut edes ottaa kuvia.
Nellimin tien varressa palautui taas mieleen miten vähän Suomessa panostetaan omatoimimatkailijoiden kokemuksiin. Nellimin tien varrella on useita paikkoja, joista aukeni todella upeat ja ruskaiset maisemat, mutta siellä ei ollut mitään mahdollisuutta pysäyttää autoa. Ei taukopaikkoja ja pientareet olivat jyrkät ja pehmeät, joten siellä ei voinut tehdä edes ninja-pysähdyksiä. Tie vaikutti minun silmääni varsin uudelta, mutta taukopaikat eivät vissiin olleet tien saneeraus-budjettiin mahtuneet?
Sää oli sunnuntaina parempi kuin odotettiin, aurinkokin pilkahteli välillä. Illaksi taivas veti kuitenkin pilveen, eivätkä revontulimittaritkaan enteilleet mitään sen ihmeempiä. Kuitenkin kesken Seinfeldin katselun puhelimeen lävähti revontulihälytys Luostolta ja yllättäen keli oli kirkastunut myös Saariselällä.
Mökin pihan puro näytti kuvauspotentiaalinsa, eikä näitä reposia tarvinnut onneksi lähteä sen kauemmaksi kuvailemaan. Illan paras leimahdus oli valitettavasti suoraan pään päällä. Sen lisäksi vähäiset pilvet ja juuri väärästä suunnasta matalalta paistanut kuu vähän häiritsivät kuvailua, mutta tämä oli kuitenkin lupaava revontuli-aloitus reissulle.
Kuukkeleita, onko heitä?
Maanantai valkeni yllättävän aurinkoisena, joten päätimme lähteä katsomaan löytyisikö lauantai-illan puromaastoista yhteistyökykyisiä kuukkeleita. Ja löytyihän niitä. Kovin kummosia ruskavärejä kuviin ei taaskaan saanut, mutta laavun lähistöltä löytynyt kuukkelikolmikko tarjoili muutaman ihan hienon tilanteen.
Kuukkeleiden ihmisystävällisyys on samaan aikaan siunaus ja riesa. Riesa sikäli, että niitä löytyy usein paikoista, joissa on muitakin ihmisiä. Nytkin touhumme tuntuivat keräävän epämääräistä kommentointia laavulla eväitä mussuttavien ruskaturistien suunnasta.
"...niillä on projekti..."
"...yrittää saada tohon kannolle..."
"...isot kamerat..."
ja muita epämääräisiä selvästi meitä koskevia keskustelun palasia kantautui korviimme vähän väliä. Ison kameran kanssa touhuavana luontokuvaajana saa tottua herättämään huomiota. Joku istui nuotion ääressä itselläänkin teleobjektiivi sylissä tuijottamassa meidän touhujamme sen verran intensiivisesti, että taivaalla komeasti liidellyt kotka jäi tyypiltä huomaamatta.
Valo oli käytännössä liian kovaa oikeasti hyville kuville, mutta kuukkeleiden touhuista tulee joka tapauksessa aina hymy huulille.
Sadetiistai ja karvakorvakonsertointia
Entuudestaan tutulla mökillämme oli yksi vaaranmerkki, jonka yleensä kierrämme kaukaa: samassa pihapiirissä on kaksi mökkiä aivan vieri vieressä. Kesäreissullamme naapurimökissä ei ollut ketään ja päätimme luottaa tuurimme tälläkin kertaa ja varasimme mökin kuitenkin. Jos olet lukenut tätä blogia aikaisemmin, niin voisin kuvitella, että putosit tuolilta lauseen "luotimme tuurimme" kohdalla. Koska se ei vain toimi koskaan.
Vielä lauantaina mökkiin ei ollut ilmaantunut ketään, mutta sunnuntai-iltana pihaan pölähti maasturi, kaksi suomenpystykorvaa ja niiden isäntä. Eipä siinä mitään, ihan mukava tyyppi ja luttanoita hauveleita. Maanantai meni vielä jonkinlaisen rauhan vallitessa, mutta tiistai-aamuna viiden ja kuuden välillä makuuhuoneen ikkunan takaa alkoi kuulua jatkuva räksytys.
Millainen kolossaalinen törppö päästää metsästyskoiransa räksyttämään jonkun vieraan vuokraaman lomamökin makuuhuoneen ikkunan taakse. VIIDELTÄ AAMULLA?!?
Olemme normaalisti jokseenkin vihonviimeiset ihmiset puuttumaan kenenkään muun tekemisiin missään olosuhteissa, mutta tällä kertaa aamu-uniensa tärvelelemisestä raivostunut Tua sai purettua miekkoselle tuntojaan. Tulevina aamuina räksytys ei sentään alkanut sianpieremän aikoihin, mutta ei räksytyskonsertti meidän unirytmillämme kahdeksan tai yhdeksän maissakaan vielä hirveästi naurata. Etenkään, jos olemme itse olleet hereillä kukonlaulun aikaan aamusumujen perässä ja menneet sitten takaisin nukkumaan. Eikä se räksytys keskellä päivääkään mitään rentouttavaa kuunneltavaa ole.
Myöhemmin reissun aikana kävi ilmi, että ilmeisesti hyvissä ajoin tekemämme mökkivaraus oli tainnut sotkea jonkun metsästysporukan syksysuunnitelmat, koska meidän jälkeemme mökkiimme tuli saman porukan toinen puolisko ja kaksi pystykorvaa lisää. Noh, ainakaan kukaan toinen aamu-uninen ruskamatkailija ei joutunut kärsimään pystykorva-kvartetin aamuaarioista.
Kuitenkin, kun kävi ilmi, että seuraavat pari viikkoa mökeissä majoittuisi samaa seuruetta, tekee jo vähän mieli epäillä, että päästettiinkö koirat räksyttämään pihalle tahallaan? Ihan vain opetukseksi, että älkää muuten varatko meidän metsästysmajaamme toista kertaa?
Ei hätää. Ei jumalauta varmasti varata. Tai sitten varataan kummatkin mökit ja mennään silti itse Pallakselle. Helvetti sentään. Tähän lienee syytä lisätä, että me emme ole mitään koirienvihaajia, pikemminkin päinvastoin. Näitäkin haukkuja käytiin asianmukaisesti moikkaamassa isännän läsnäollessa, kun ne mökille ilmaantuivat.
Tiistai jäi lopulta koko reissun ainoaksi sadepäiväksi, ehkä vähän onnekkaasti, koska aamuisen koirakonsertoinnin jälkeen kuvausfiilikset olivat vähän kateissa.
Päivä meni Saariselällä putiikkeja kierrellessä. Saariselän kyläkauppa Kuukkeli paloi muutama vuosi sitten ja kaupan uudet tilat valmistuivat joku aika sitten. K-Marketissakin on nykyään uudet kauppiaat. Näin asiakkaan näkökulmasta on pakko todeta, että tragediasta seuranneet muutokset ovat menneet hyvään suuntaan. Uudet tilat ovat siistit ja toimivat, kaupan hyllyt eivät enää loista puolityhjinä ja tavarat ovat tuoreita. Valikoimakin tuntuu parantuneen. Kaikki asioita, jotka eivät vanhassa Kuukkelissa olleet mitenkään itsestään selviä. Ja mikä parasta, myymälässä ei enää raikaa korvia särkevällä volyymilla karmeaakin karmeampi humppamusiikki. Meillä on ollut Saariselän reissuilla tapana käydä Ivalossa kaupassa, jos vain suinkin mahdollista, mutta nyt se ei ole enää niin tarpeellista.
Olen tainnut ennenkin naureskella ruskamatkailijoiden ikäjakaumalle. Jos kävijöiden keski-ikä on Tunturi-Lapissakin varsin kunnioitettavissa lukemissa, niin Saariselällä siihen voi huoletta lisätä vielä vuosikymmenen lisää.
Sauna lämpeni jo loppuiltapäivästä, kun sadekelissä iltavaloista ei ollut mitään pelkoa. Emme ole yleensä enää syysreissuilla paljon uimasille viitsineet, mutta tällä kertaa hyytävään puroon tuli muutaman kerran pulahdettua. Ei siinä kovin montaa vetoa ehdi ottaa, mutta kyllä siinä mukavasti raikastuu lyhyelläkin pulahduksella.
Kuukkeleita ja keskeytyneitä iltavaloja
Keskiviikkokin oli lopulta varsin aurinkoinen päivä, joten lähdimme jallittamaan lisää kuukkeleita. Kuukkelit eivät olleet ihan yhtä yhteistyökykyisiä kuin maanantaina, mutta jokunen ruutu oli ihan säästämiskelpoinen.
Huvittavimmat hetket olivat kuvauksien loppupuolella, kun rusinavarastomme oli jo ehtynyt ja jatkoimme siipiveikkojen lahjomista leivänmuruilla. Minulla oli toisessa kädessä valmiiksi silputtuja leivänmuruja ja toisessa kädessä kokonainen leivänpala. Luonnollisesti tarjoilin kuukkelille sitä murukättä, mutta yritteliäs kuukkelikamu ryntäsikin sen kokonaisen leivänpalan kimppuun ja yritti kaikin voimin kiskoa sitä kädestäni. Tämä kuukkeli ei selvästikään ollut ensimmäistä kertaa turisteja uunottamassa. Linnun harmiksi tämä ei ollut ensimmäinen näkemäni rohmukuukkeli ja otteeni leivänpalasta kesti ahnehtimisyritykset.
Ilta näytti lupaavan kirkkaalta, joten suuntasimme kohti Kiilopäätä ajatuksena etsiä kiirunoita ja riekkoja. Harmillisesti täsmämöllöpilvi teki suunnitelmat tyhjiksi ennen kuin olimme ehtineet edes Kiilopään portaiden alapäähän. Matkalta jäi mukaan sentään jokunen vastavaloruskapuska-fiilistely ennen kuin aurinko jäi pilven taakse.
Kiilopäälle menevän tien varressa oli pysäköitynä ihmeen paljon autoja. Ilmeisesti välttelemässä metsähallituksen maksulliseksi muuttamaa parkkipaikkaa? Perillä sekä tunturikeskuksen, että Metsähallituksen parkkipaikat ammottivat tyhjyyttään...
Revontulia vai pilviä
Ennusteiden mukaan keskiviikon ja torstain välisen yön piti olla kirkas, mutta kun puoli yhdentoista aikaan taivas alkoi leimuamaan se oli enimmäkseen pilvien peitossa ja me päädyimme mökkiin telkkarin ääreen murjottamaan. Puolen yön maissa alkoi kuitenkin näyttää siltä, että sää kirkastuu, joten ryntäsimme pihalle kuvaamaan. Valitettavasti vain mökkinaapuri oli iltarientoihinsa lähdettyään jättänyt ulkovalot päälle, joten lähipuiden latvat hohtivat kuvissa valosaasteesta kirkkaan punaisina.
Se oli tavallaan onni, koska nyt oli käytännössä pakko vaihtaa paikkaa ja lähdimme aikaisemmin reissulla keskeltä metsää löytämämme puron sillalle ja se osoittautui varsin toimivaksi revontulien kuvauspaikaksi.
Muuten kuvailu olikin sitten tyypillistä säntäilyä tulien liikkeiden mukaan. Puron ylittäminen toi hommaan oman lisämausteensa, kun piti aina kiertää sillan kautta puron yli ja toisella puolen taas huomata, että tulet olivatkin jo ehtineet vaihtaa paikkaa. Jalustakin seisoi kirjaimellisesti purossa hyvän tovin.
Revontulitestissä Canon RF 14 mm f1.4
Revontuli-objektiivini vaihtui keväällä manuaalitarkenteisesta Laowan 15 mm f2.0:sta Canonin 14 mm f1.4:ään. Siinä on näköjään vielä vähän totuttelemista, olin aika monen kuvan kohdalla onnistunut tönäisemään tarkennuksen pois kohdiltaan. Laowa oli yleisesti ottaen aika surkea esitys, mutta sen tarkennusrengas pysähtyi äärettömän kohdalla, joten se oli erittäin helppo tarkentaa pimeässäkin.
Tämä Canon on saanut Internetissä aika paljon kuraa niskaansa (taisinpa sitä viskoa vähän itsekin...) korkean hinnan ja digitaalisiin korjauksiin nojaavan rakenteensa vuoksi, mutta käytännössä olen kokenut, että tämä tekee oikein nättiä jälkeä. Canon-käyttäjillä ei revontulien ja tähtien kuvaamiseen ole käytännössä juuri vaihtoehtoja. Se on joko tämä, tai sitten voi adaptoida jonkun EF-aikakauden kilon painoisen Sigman möhkäleen. Itse en aio enää koskea adaptereihin pitkällä tikullakaan ja olen alkanut arvostaa kaluston maltillista kokoa ja painoakin jatkuvasti enemmän, joten näillä mennään. Käytetään euroja, säästetään hermoja. Siltikin, pakko kyseenalaistaa tämän lasin karua hintalappua.
Taas kerran on pakko katsella ihailevasti kilpailevaan leiriin Sonyn 14 mm f1.8:aa, joka on sekin pieni, kevyt ja erittäin pystyvä, mutta tonnin halvempi.
Aamusumuja Kaunispäällä ja toiveikkaana tunturiin
Olimme koko viikon odotelleet sumuisia aamuja, mutta vasta torstaina meille sellainen suotiin. Ajelimme revontulikuvausten takia kolmeen tuntiin jääneiden yöunien jälkeen Kaunispään lumiaitojen tuntumaan kuvailemaan komeita usvia. Siellä vain valitettavasti risteilee sähkölinjoja joka paikassa, eikä kovin kiinnostavia kuvakulmia oikein tuntunut löytyvän, vaikka usvat hohtivatkin aamun vastavalossa upeasti.
Koko reissu oli torstaihin asti mennyt ilman yhtään tunturille (huipulle asti) kapuamista, joten torstai-iltana päädyimme lähtemään huiputtamaan Iisakkipäätä. Se oli ihan mukava ja helppo iltakävely, mutta valitettavasti tunturin koivikot olivat ehtineet niin paljaiksi, että maisema oli enimmäkseen vain tylsän vihreän ruskea. Joistain löytämistämme some-kuvista päätellen vain viikkoa aikaisemmin koivuissa oli ollut vielä lehdet ja maisema railakkaasti värikkäämpi.
Saariselän tunturit ovat yleisestikin ottaen huomattavasti karumpia, kuin esim. Pallaksen seudulla, josta löytyy paljon keskikokoisia tuntureita, jotka ovat parhaimmillaan syksyllä todella värikkäitä. Tämä onkin ollut yksi iso syy siihen, että olemme viihtyneet sillä suunnalla paremmin.
Maaruskaa ja matkan varren maisemia
Perjantai oli varsin pilvinen päivä ja lähdimme ilman sen kummempia odotuksia tallustelemaan Tankavaaran maastoihin. Sieltä löytyikin reissun selvästi komeimmat maaruskat. Alueen soilla risteilee paljon liki lahonneita pitkospuita, joita ei ole enää merkitty karttoihinkaan ja päädyimme "katsotaan nyt vielä tuon nurkan taakse" -periaatteella seikkailemaan niitä pitkin lopulta Pikku-Tankavaaran päälle.
Lauantaina oli aika suunnata taas kohti Kemijärveä. Juna lähtisi vasta illalla, joten matkalla oli vielä aikaa piipahtaa Luoston suunnalla. Nelostietä etelään ajellessa kävi taas ilmi, että ruskapaikan valinta meni meiltä huvittavalla täsmällisyydellä pieleen. Tien varret hohtivat enimmäkseen varsin keltaisina. Joidenkin järvien ja jokien rannat olivat hyvinkin kuvauksellisessa kuosissa. Luostollakin esim. Pikku-Luoston päällä oli paljon paljon värikkäämpää kuin Saariselällä.
Tämä reissu oli ihan hyvä osoitus siitä, ettei olisi lainkaan huono idea lähteä reissuun ilman kiinteitä suunnitelmia ja majoituksia vaan ajella sinne missä sää ja keli vaikuttaisi suosivan. Me vain olemme niin mukavuudenhaluisia, että käytännössä aina haluamme sen kiinteän tukikohdan, josta pääsee tekemään päiväretkiä. Tässäkin suhteessa Pallaksen seutu toimii paremmin, siellä on vähän kompaktimmalla alueella monipuolista nähtävää, kun Saariselän suunnalla joutuu ajelemaan pitkästi nelostietä edestakaisin, jos haluaa jotain muuta kuin lähituntureilla haahuilua.
Tämmöistä tällä kertaa
Sääennusteet ennen reissua olivat tosiaan aika lohduttomat, mutta kelit olivat onneksi paljon luvattua paremmat. Joskin kirkkaimmat kelit tuntuivat keljusti osuvan keskipäivään, kun luonnollisesti toiveissa olisi aamu-, ilta ja revontulivaloja. Ruska oli aikaisuudestaan huolimatta tänä vuonna pohjoisessa monin verroin parempi kuin viime vuonna, ainakin Saariselän ulkopuolella.
Kaikesta valituksesta huolimatta tämäkin reissu maistui meille oikein hyvin. Mökin sauna oli erinomainen, eikä räksytys kuulostanut löylyjen seassa niin pahalta. Kuvasaalis jäi alhaisimmaksi vuosiin, mutta ei sillä nyt aina ole niin väliä.
Ensi vuonna uudestaan, paremmalla tuurilla ja vähemmällä räksytyksellä. Luultavasti ei kuitenkaan Saariselälle. Joskin meillä saattaa olla ensi syksynä sieltä pari mökkiä alivuokrattavana ruska-aikaan...
Lisää ruskareissuja
Kadonneen ruskan metsästäjät
On taas se aika vuodesta, kun sääennusteista katoavat viimeisetkin auringonpilkahdukset. Avaruussää rauhoittuu täysin. Porot pukeutuvat parhaimpiinsa. Lämmin sää hyydyttää ruskan etenemisen kokonaan. Kuukkelit hiovat retkeilijöiden herkkujen kilpailutus-strategioitaan ja tunturit täyttyvät mummuista ja papoista. On aika lähteä odotetulle ruskareissulle Lappiin.
Ruskaton reissu
Teimme Lapin ruskareissun viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Tietenkin tänä vuonna ns. ruska alkoikin jo hyvissä ajoin elokuun puolella ja varoiteltiin, ettei kannata jättää reissua kovin myöhäiseksi. Tuo aikainen lehtipuiden kellastuminen johtui kesän kuivuudesta ja lehdet olivat heleän keltaisen sijaan ruskean värisiä koppuroita.
Uneton Lapissa
Kesälomalla alkaa jo unelmoida syyskuun ruskaviikosta Lapissa. Kaikkia lomia odotamme toki innolla mutta tätä varmaan kaikista eniten. Olimme vuokranneet mökin, jossa olemme olleet kerran aikaisemmin. Edelliseltä kerralta jäi kaikista parhaiten mieleen upea sumuinen aamu ja toivoimme, että saisimme uusinnan siitä. Mökin ovelta on kymmenisen metriä järven rantaan, joten aamutuimaan on unikekojenkin helppo kömpiä lämpimän peiton alta ulos, kun ei tarvitse lähteä pihaa pidemmälle.
