Tua Lönnroth

Esittely
Reilu kymmenen vuotta sitten hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani mutta harrastus alkoi kuitenkin kunnolla vasta pari vuotta myöhemmin tavattuani Jyrkin, jolta opin paljon. Kuvasimme aluksi maisemia merenrannalla mutta muukin luontokuvaus kiinnosti, joten teleobjektiivit hankimme melko pian, ja siitä kokoelmat laajenivat pikkuhiljaa.
Luontokuvauksesta on tullut meille elämäntapa ja kuvaamaan on päästävä aina kun mahdollista. Siinä kun keskittyy saamaan vaikka haukasta lentokuvia tai löytämään hyvää kuvakulmaa sinivuokkoja kuvatessa, unohtuu kaikki muu.
Lapin ja Norjan jylhät maisemat ovat saaneet meidät pauloihinsa ja varsinkin taianomaisen Lapin puhtaaseen luontoon on päästävä vähintään pari kertaa vuodessa.
Asuin lapsuuteni maaseudulla metsän ympäröimänä. Toki luonnossa tuli leikittyä silloin paljon mutta vasta aikuisena kiinnostus luontoa kohtaan kasvoi, ja kuvausharrastuksen myötä olen oppinut tuntemaan esimerkiksi lintuja paljon paremmin. Nautin luonnossa liikkumisesta ja luonnon tarkkailu tuottaa paljon iloa. Mikään ei voita tunnetta, kun kokee saaneensa onnistuneen kuvan, ja tämä tunne saa yrittämään yhä uudelleen uusia kuvakulmia tai löytämään uutta kuvattavaa.

Portfolio
Viimeisimmät blogit
Tiiroja illan viimeisissä valoissa
Toukokuussa aurinko laskee vasta kymmenen maissa, joten arki-iltoina ei jaksa lähteä kuvaamaan parhaimpien valojen aikaan. Kuvaamiset ovat siksi jääneet harmittavan vähäisiksi. Aurinkoisia iltoja on kuitenkin riittänyt myös viikonlopuille ja kerrankin saimme hyödynnettyä kauniin lämpimät iltavalot.
Tua Lönnroth | ke 17.5.
Kevään kohokohta
Illalla ei meinaa tulla uni, vaikka väsyttää. Kello soi viiden tunnin päästä, joten jonkin verran olisi unta saatava. Lopulta nukahtaminen onnistuu mutta kahden tunnin päästä olen taas hereillä katsoen kelloa. Joko? Ei, vielä saa nukkua kolme tuntia. Keho käy kuitenkin innostuksesta ja jännityksestä ylikierroksilla eikä nukahtaminen enää uudelleen onnistu. Vihdoin kello lyö neljä ja saa nousta ylös.
Tua Lönnroth | ke 19.4.
Koskikaroja ja yllätysvieras!
Tänä vuonna Lapissa tuli keskityttyä aika paljon koskikarojen kuvaamiseen. Emme ole aiemmin niitä täällä pahemmin kuvanneet, viime vuonna lähinnä saukon odottelun lomassa. Tällä kertaa huomattiin, että parissa kohdassa koskea pääsee rantaan kuvaamaan ja että kuvakulmat ovatkin ihan jees!
Tua Lönnroth | ti 14.3.
Elämää kaupungissa: Puistometsän vaateliaat vinkujat
Loppukeväästä ja alkukesästä puistomaisissa metsissä alkaa kuulua vaativaa vinkunaa. Syylliset eivät välttämättä ole pussikaljoittelevia teinejä, vaan ruokaa kerjääviä sarvipöllön poikasia.
Jyrki Salonen & Tua Lönnroth | 1.5.2022
Elämää kaupungissa: Linturuokinnan iltavuorolaiset
Kun linturuokinta hämärän tullessa hiljentyy linnuista, paikalla alkaa toisenlainen vilinä. Hiiristä rohkein uskaltautuu ensimmäisenä ulos kolostaan ja vilahtaa vauhdilla ruokinnalle pähkinä mielessään.
Jyrki Salonen & Tua Lönnroth | 1.1.2022
Elämää kaupungissa: Kauan kaivattu kurkistus
”Tuolta kun kurkistaisi kärppä.” Lause, jota toistelemme usein ulkona liikkuessamme idyllisen näköisen kivimuurin tai rustiikkisen talon kivijalan kohdalle osuessamme. Valitettavasti toiveemme ei yleensä toteudu muualla kuin sosiaalisen median kuvatulvan äärellä. Kunnes eräänä huhtikuisena iltana, mahdollisimman epävalokuvauksellisen talventörröttäjäpusikon äärellä, ilmoille pääsevät epäuskoiset sanat: ”tuollon kärppä!”.
Tua Lönnroth & Jyrki Salonen | 8.4.2021
Viimeisimmät galleriat
Portfolio Tua Lönnroth
Muutama suosikki ottamistani kuvista.
Tua Lönnroth | pe 31.3.
Sumumaisemia
Tua Lönnroth | su 26.3.
Käärmeet ja liskot
Jyrki Salonen & Tua Lönnroth | ti 25.4.
Sammakot
Jyrki Salonen & Tua Lönnroth | ke 12.4.
Hiiret ja Myyrät
Jyrki Salonen & Tua Lönnroth | ke 5.4.
Varpuspöllö
Jyrki Salonen & Tua Lönnroth | ke 15.3.