Uuden äärellä | Luonnon lumoissa

Teimme aikamatkan helmikuun Kuusamon reissultamme takaisin etelään. Kevät alkoi tänä vuonna kuin silmiä räpäyttämällä eikä takatalvesta ole ollut tietoakaan, joten kausi on ollut erinomaisen pitkä. Tähän kevääseen on mahtunut mukavasti myös uusia kuvauskohteita. Mutta ennen kuin mennään niihin, niin kerron hiukan kamerakuulumisia.

Olen kuvannut Sony a9:llä jo pitkään ja viime vuosina haaveilin kameran vaihdosta moneen otteeseen, mutta markkinoilla ei ollut sopivaa kameraa eikä merkin vaihto tullut kysymykseen. Viime vuoden alkupuolella tein harkitun päätöksen hankkia uuden Sonyn a1 Mark II:sen. Kamera on aivan totaalisen överihintainen, mutta se sisälsi kaikkia arvostamiani ominaisuuksia, joten raavin kaapin perukoilta kaikki mahdolliset vanhat Nikonin kamerakamat kasaan ja laitoin ”happi loppuu, pierettää” -fiiliksen saattelemana vaihtotarjousta menemään Rajalaan. Hikipisaran valuessa otsalta hyväksyin kutakuinkin tyydyttävän tarjouksen ja jäin puoleksi vuodeksi jännittämään uutuuden saapumista.

Ei tekniikkajargonia, kiitos

Tänä keväänä onkin suljin saanut laulaa, paljon enemmän kuin viime vuonna. Kameran vaihdon myötä homman mielekkyys on noussut potenssiin sata. Yksi syy miksi tuohon kameraan päädyin, oli monipuolisesti kääntyvä näyttö. Ensin saattaa tulla mieleen, että onpa kova hinta yhdestä näytöstä, mutta näinkin pienellä asialla on todella suuri merkitys maastossa. Viime keväänä roikotin päätäni jo heti kevään alettua maata pitkin niin pahasti, että kärsin ahdistavan jäykästä niskasta puolitoista kuukautta. Kuvaamiset jäivät minimiin ja harmitti vietävästi, kun kevät meni täysin ohi. Sen lisäksi, että näyttö nousee a9:n tavalla alareunasta ylöspäin, saa sen myös käännettyä sivulle. Näin myös pystykuvat onnistuvat helpommin makroillessa eikä tarvitse onkia punkkeja maasta hiuksillaan, etsimestä sinivuokkoja tihrustellessa.

Tarkennus oli itselleni kuitenkin se kaikkein ratkaisevin tekijä. Vanhan a9:n silmätarkennus toimi luontokuvauksessa huonosti ja kuvasin aina pientä, yksittäistä tarkennuspistettä käyttäen. Joskus harhauduin luulemaan, että kamera löytää ison linnun taivasta vasten suurempi tarkennusalue valittuna, mutta useimmiten sain pettyä karvaasti suttukuvia katsellessa. Uudessa kamerassa ero on selvä, lintujen silmätarkennus toimii, erityisesti silloin kun silmä on selkeästi erotettavissa. Tumma silmä mustalla linnulla saattaa olla yhä pieni haaste eikä kamera välttämättä aina löydä kaukana olevien kohteiden silmiä. Ja kyllä tämäkin osaa hukata tarkennuksen juuri sillä kriittisellä hetkellä. Silmätarkennus löytyy ihmisten lisäksi myös eläimille ja hyönteisille. Itse en tosin ole vielä kovin vakuuttunut tuosta hyönteisten tunnistuksesta, ei se ainakaan perhosten kanssa tuntunut kovin hyvin toimivan etenkään silloin, kun heiniä oli etubokeh-efektinä. Kamera tunnistaa myös autoja, junia ja lentokoneita mutta omassa käytössä näillä ei ole merkitystä. Pidän siitä, että tarkennuspisteitä on paljon erilaisia valittavaksi. Erityisesti XS-kokoinen piste on noussut suosikikseni. Sen avulla kohteen löytää helposti myös haastavasta ympäristöstä - vaikkapa heinien tai oksien takaa.

Kohti juoksevan nokikanan silmät ovat terävät vain muutamassa kuvassa.

Muutakin helpotusta elämään

Yksi ominaisuus, jota erityisesti odotin, on Pre-Capture. Kun tilanteet tapahtuvat silmänräpäyksessä, antaa tämä toiminto tilaisuuden napata kuvia, jotka muuten jäisivät saamatta tällaiselta kolmivarvaslaiskiaisen reagointikyvyn omaavalta kuvaajalta. Tämä tuo kuvaamiseen turvaa - tunnetta siitä, että kaikki ei ole vain refleksien varassa.

Lopuksi jotain pakollista löpinää kamerasta ja kuvista

Kamera istuu pienen kokonsa vuoksi hyvin käteeni. Painikkeita ja valintoja on paljon, joten talvella sormikkaat kädessä niiden hallinta on välillä haastavaa. Joskus huomaan painaneeni vahingossa manuaalitarkennuksen tai Pre-Capture -toiminnon päälle. Sen jälkeen onkin kiva käydä läpi satoja kuvia paikallaan pönöttävästä linnusta…

Akunkesto on suhteellisen hyvä mutta heikompi kuin vanhassa kamerassani. Revontulia kuvatessa pakkaskelissä on pitänyt vaihtaa akku, kun ennen vanhaan porskutin koko kuvaussession yhdellä akulla. Myös helteisenä päivänä sudenkorentoja kuvatessa virta hupeni nopeammin kuin toivoisi. Kaksoislaturi on kätevä varsinkin reissuissa, kun tulee kuvattua paljon.

En juurikaan harrasta videokuvausta enkä ole siihen siksi perehtynyt. Olen kuitenkin huomannut, että käsivaralla pitkällä putkella kuvatessa tärinä on voimakasta, eikä tämä mielestäni ole parantunut vanhaan kameraan verrattuna.

Yleisesti ottaen olen tyytyväinen kuviin mutta vastavaloon kuvattaessa automaattinen valkotasapaino voi käyttäytyä välillä oudosti. Kultainen aamuvalo saattaa muuttua lähes mustavalkoisen latteaksi, hetken päästä näyttäen taas siltä miltä pitääkin. Silmätarkennus kannattaa ottaa pois päältä kunnon vastavaloon kuvatessa, jotta kohde löytyy helpommin. Megapikseleitä on peräti 50,1, mikä antaa varaa rajullekin kroppaamiselle. Suurten kuvakokojen huono puoli on tietokoneen tilan syöminen.

Kuvat on käsitelty samalla tavalla eikä valkotasapainoon ole koskettu. Kuvien ottoväli on 39 sekuntia.

Niin, ja se bracketingi!

Focus bracketing, eli tarkennuksen haarukointi, on tarpeellinen toiminto makrokuvauksessa. Tätä hienoutta olen päässyt tasan kerran kokeilemaan hätäisesti ilman jalustaa, kameraa kuitenkin maata vasten pitäen. Toiminnolla saa siis automaattisesti otettua sarjan kuvia eri tarkennusetäisyyksillä. Kuvankäsittelyssä sitten yhdistetään kaikki kuvat yhdeksi kuvaksi, jotta saadaan lisää syväterävyyttä kohteeseen.

Sitten mieliaiheeseeni, eli kevään hullunmyllyyn

Tuntuu että olemme tänä keväänä kuvanneet huomattavasti enemmän kuin aikaisempina keväinä. On löytynyt uusiakin kuvauskohteita, mikä tuo huimasti piristystä ja motivaatiota meidän kaltaisille keski-ikäisille kääkille. Heti maaliskuun alussa pääsimme seuraamaan isokoskeloiden nahkiaispyyntiä. Erittäin haastavaa kuvattavaa tämäkin, vaatii huippunopeita refleksejä kuvaajalta. Ikinä ei tiedä mistä kohtaa lintu nousee veden alta kiemurteleva nahkiainen nokassaan ja kun linnun vihdoin löytää takanäytöltä, on nahkiainen jo nielastu. Lisäksi suljinajat on pidettävä lyhyinä ja sen takia ISO-arvot suurina, ainakin kun iltavaloilla kuvaa.

Kiiltävien kupolien kalastusta

Emme ole tainneet nähdä hylkeitä koskaan aiemmin mutta nyt saimme jopa kuvata niitä. Kaksi sympaattisen näköistä paksukaista viihtyi samalla paikalla pitkään. Useimmiten ne pysyttelivät kaukana ja oli hauskan näköistä kun yhtäkkiä pinnan alta nousi hieman ihmisen päätä isompi kiiltävä kupoli. Ranta oli täynnä kalastajia ja myös muita kuvaajia, eikä halleja näyttänyt haittaavan. Välillä tulivat uteliaina ihan viereen ihmettelemään. Todella hurmaavia viiksivalluja! Lokkeja seuraamalla näki usein helposti, missä hylje milloinkin oli. Lokit kyttäsivät kalanpäitä, mitkä hylkeet heittivät pois. Luonnossa mikään ei mene hukkaan.

Samalla kun odotimme hylkeitä lähemmäs oli kahdella kyhmyjoutsenella soidinmenot meneillään. Toinen joutsenista lähti juoksemaan vedenpintaa pitkin suoraan kohti, vaikka sen kumppani jäi taakse. Tässä ymmärtääkseni oli kyseessä soitimeen kuuluva näytös. Joutsen ei vaikuttanut aggressiiviselta ja pysähtyi reilusti ennen rantaa. Hienoa saada tilaisuus kuvata tällaista yllättävää tapahtumaa, vaikka tausta ei ollut mikään paras mahdollinen.

Tarkennus pysyi hyvin vauhdikkaan joutsenen mukana.

Konnuuksia kerrakseen

Konnuuksista puheenollen, harmitti sammakoiden puolesta taas tänä vuonna, kun ihmiset kävivät niitä kiusaamassa. Milloin joku päästi koiran tallaamaan niiden päälle, milloin oli käpyjä ja tukkeja heitelty kutuun. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun pieniin syyttömiin luontokappaleisiin pitää turhautumistaan purkaa!? Oksettavaa touhua.

Iloisempaan aiheeseen! Rupikonnia olemme nähneet vain yksittäisiä vuokramökkien pihoilla kesäisin. Tänä vuonna näimme ensimmäistä kertaa niiden kutupuuhia. Niitä oli todella laajalla alueella vedessä, varmaan satoja! Paras kutuaika oli jo ohi mutta oli upeaa saada vierailla tällaisessa konnaparatiisissa edes kauden loppupuolella. Ihmettelin aluksi vesilintujen ääntä, vaikka en niitä nähnyt. Huomasin hetken päästä tuon hauskan ”kva”-äänen tulevan itse rupikonnista, enpä tiennyt niiden ääntelevän tuolla tavoin. Mielettömän kiitollinen tästäkin hienosta kohtaamisesta. Muistetaanhan arvostaa luontoa, olemme siellä vain vieraina!