Jyrki Salonen |ma 20.4.
Canon EOS R5 mk II puolitoista vuotta myöhemmin
Olen kuvaillut Canon R5 mk II:sella sen julkaisusta lähtien nyt reilut puolitoista vuotta. Kirjoittelin kamerasta pitkähkön arvion parin ensimmäisen kuukauden käytön jälkeen ja ajattelin nyt palata asiaan. Onko mieli muuttunut noista ajoista ja mihin suuntaan.
Tämä on luultavasti lyhyen puoleinen kirjoitus, sillä seison edelleen aika pitkälti alkuperäisen arvioni takana. Se on kuitenkin ehkä hivenen surullisesti koko tämän blogin ylivoimaisesti klikatuin kirjoitus, joten ehkä tämmöiselle materiaalille on jotain kysyntää.
Kuvanlaatu
Valittelin arviossani pinotusta kennosta aiheutunutta pientä vahinkoa kuvanlaadulle. Käytännössä ero ei ole aiheuttanut yhtään mitään ongelmaa. Tekoälypohjaiset kohinanpoisto-ratkaisut ovat tasanneet kennojen suorituskykyeroja viimeisen parin vuoden aikana enemmän, kuin kennoteknologia on kehittynyt viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen, joten jonkun kolmasosa-aukon veroisen dynamiikan muutoksen merkitys on aika lailla olematon.
Automaattitarkennus
Kirjoittelin automaattitarkennuksen tuntuvan nyt ehtivän paremmin nopeisiin tilanteisiin ja olen sitä mieltä edelleen. Joskin vastapainona (?) tarkennus on pönötilanteissa välillä kummallisen levoton. Tarkennus saattaa hyppiä paikallaan olevan linnun silmästä, päähän, vartaloon, pyrstön tyveen ja siitä takaisin silmään silloinkin, kun kyseessä on lintu, jonka silmä erottuu varsin hyvin.
Toivoisin kovasti, että Canon saisi vielä ennen kolmosversion julkaisua aikaan jonkun firmware-päivityksen, jossa tarkennuksen toimintaa mielellään reilusti parannettaisiin.
Akut
Kameran päivityksen yhteydessä Canon päivitti myös akut. Yleensä ensimmäinen asia, jota parannetuilta akuilta odottaa on parantunut akkujen kesto, mutta sitä ei kyllä tällä kertaa saatu. En tiedä mitä Canon mukamas akuissa paransi, mutta akut eivät kestä pätkääkään kauemmin kuin ennen ja ovat edelleen valovuoden jäljessä Sonyjen akun kestoa.
Kaiken lisäksi akkujen kylmän kesto tuntuu ottaneen selvän askeleen huonompaan suuntaan. Minulle on kahden viime talven aikana käynyt useasti niin, että suoraan pakasta vedetty ladattu akku on simahtanut varttitunnin kuvailun jälkeen. Myönnän kyllä tehneeni sen virheen, että olen säilyttänyt akkuja ikiaikaisen ohjeen vastaisesti kylmässä repussa, enkä lämpimässä povitaskussa. Mutta se oli ohje, jota ei käytännössä vanhan R5:n kanssa tarvinnut noudattaa. Sen akut toimivat ihan hyvin kylmässäkin. Uudessa eivät enää toimi.
Viime talven Kuusamon reissulla kävi erään pitkän ja kylmän päivän päätteeksi niin, että kierrätin muutaman minuutin välein kaikkia kolmea akkuani povarista kameraan ja takaisin, että sain tiristettyä viimeisetkin virrat niistä.
Pre-capture
Pre-capture -toiminto oli erittäin tervetullut lisä ja odotin saavani siitä aika paljon lisämahdollisuuksia nopeiden tilanteiden kuvaamiseen, mutta valitettavasti käytännössä tulokset ovat jääneet vähän laihoiksi. Ongelmana on tarkennus, joka ei tunnu pysyvän kohteiden perässä pre-capturea käytettäessä.
Jos kohteena oleva lintu tms kohde lähtee liikkeelle tarkennustason vastaisesti, se on käytännössä heti epäterävä, koska tarkennus ei vain pysy sen perässä. En oikein tiedä, johtuuko se siitä, että lentoon lähtevä lintu on vain niin nopea, ettei tarkennus kerta kaikkiaan pysy sen perässä, vai onko jatkuvan tarkennuksen ja pre-capturen yhteistoiminnassa kenties jotain teknisiä rajoitteita. Tulokset vaikuttavat lähinnä siltä, että tarkennus enemmän tai vähemmän lukittuu siihen pisteeseen, jossa kuvaaminen alkaa, eikä käytännössä reagoi kohteen liikkeisiin, vaikka tarkennuspisteet kyllä ruudulla eläisivät.
Puolen sekunnin puskuroinnin aikana tapahtuvien asioiden arviointi perstuntumalla on vähän haastavaa, mutta enpä ole jaksanut alkaa virittelemään mitään lelujuna-ratoja tai radio-ohjattavia autoja ongelman tarkempaan määrittelyyn.
Erittäin kovan tason Canon-osaajana pitämäni Jan Wegener on joissain Youtube-videoissaan raportoinut lyhyesti samankaltaisesta ongelmasta, mutta pidempää videota aiheesta ei ole vielä osunut silmiini.
Näyttö
Jos vanhan R5:sen ykkösinhokkini oli pakotettu 20 fps sarjakuvaus sähköisellä sulkimella, niin uudessa vitosessa sen paikan vie ylivoimaisesti tuo typerä sivulle kääntyvä Youtuuberi-näyttö. Canon! Tämä on ainoa prioriteetti tulevan mk III:n kohdalla! Kopioikaa uusimmista Sonyista tuttu joka suuntaan saranoitu näyttö!
Luontokuvaaminen matalasta kuvakulmasta on parhaimmillaankin ergonominen painajainen, eikä sitä tarvitsisi enää hankaloittaa sillä, että sivulle käännetty takanäyttö piiloutuu käsivarren alle, kun yrittää saada vinhaa vauhtia viilettävää lintua tai muuta vikkelää hyväkästä osumaan ruutuun.
Takanäyttö ei tainnut alkuperäisestä vitosesta parantua muutenkaan. Näyttö saisi muutenkin ehdottomasti olla isompi, kirkkaampi ja terävämpi. Tämä on megapikseleitä, dynamiikkaa ja automaattitarkennusta tärkeämpi ja kaiken lisäksi helppo ja varmaan suhteellisen halpa parannus.
Silti me kaikki Canonistit tiedämme jo nyt minkälainen mk III:n näyttö tulee olemaan sitten joskus vuonna 2028: tasan samanlainen kuin kakkosenkin. Ehkä jos olemme kilttejä, niin siinä saattaa olla 10% enemmän kuvapisteitä? Ehkä joskus vuoden 2032 ja mk IV:n kohdalla Canonkin saattaa jo olla valmis myöntämään päivityksen olevan ajankohtainen. Ellei koko firma ole siinä vaiheessa enää pelkkä "A lens by Canon" -teksti kiinalaisen älypuhelimen linssin kehyksessä.
Yhteenveto
Alkuperäinen näkemykseni R5 kakkosesta pääasiassa pätee edelleen. Oikeastaan ainoa käytön aikana esille tullut uusi ilmiö oli tuo kylmässä tapahtuva akkujen hyytyminen, jota en ollut syyslämpimissä kuvatessani vielä hoksannut. Pre-capture on sekin ollut jossain määrin pettymys.
Käytännössä kuvaaminen päivitetyllä vitosella on ollut sapekkaista huomioista huolimatta ihan sujuvaa, mutta aina olisi varaa parantaa. Canonillakin.
Lisää kameroista
Neljän pitkän vuoden jälkeen Canon julkaisi odotetun seuraajan EOS R5 -kameralle. Olen kuvannut alkuperäisellä vitosella loppuvuodesta 2020 asti ja toiveiden tynnyriin olikin ehtinyt kertyä odotuksia uutukaista kohtaan. Koitan tässä kertoilla tähänastisista kokemuksistani uutuuden kanssa ja vertailla sitä edeltäjäänsä.
Taas on marraskuu ja on pimeää kuin mörön helman alla. Tuntuu, että viimeiset kaksi viikkoa on satanut vettä. Edellisestä kameran ulkoilutuksesta on vielä sitäkin kauemmin, eikä kummoisia kuvauskuulumisia ole jaettavaksi asti. Joten jupistaanpa sitten vaikka kameroista.
