Jupistaanpa kameroista

Taas on marraskuu ja on pimeää kuin mörön helman alla. Tuntuu, että viimeiset kaksi viikkoa on satanut vettä. Edellisestä kameran ulkoilutuksesta on vielä sitäkin kauemmin, eikä kummoisia kuvauskuulumisia ole jaettavaksi asti. Joten jupistaanpa sitten vaikka kameroista.

Kamerafoorumeilla väännetään yleensä megapikseleistä, automaattitarkennuksesta ja kennon dynamiikasta. Tiedättekö mitä minä mietin, kun olen oikeasti ulkona kuvaamassa kamerallani?

Miten voi olla, että yli neljän tuhannen euron lippulaiva-järjestelmäkamerassa on aivan susisurkea näyttö?

Kahden sadan euron älypuhelimen näyttö pesee kameran näytön niin koossa, kirkkaudessa, kuin resoluutiossakin. Ymmärrettävästi järkkärirunkoon ei saa mahdutettua niin isoa näyttöä kuin älypuhelimeen. Kuitenkin esimerkiksi Canonin uusimmissa toteutuksissa näytön tehollisen osan ympärillä on suunnasta riippuen 5-10 mm tyhjää tilaa. Jos tahtoa olisi, niin tuohon samaan kehykseen saisi taatusti vängättyä merkittävästi isommankin näytön. Kamerarungon muotoilua tarkistamalla tilaa saisi varmaan lisääkin.

Toinen iänikuinen murheenkryyni näytöissä on niiden kirkkaus, tai siis sen puute. Itselläni on näytön kirkkaus maksimissa melkein jatkuvasti ja silti se näkyy auringonpaisteessa varsin huonosti.

Kameran näyttöjen resoluution arvioiminen on ihmeen hankalaa, koska kameravalmistajat ovat omaksuneet omituisen tavan ilmoittaa näyttöjen resoluutiot pisteinä eikä pikseleinä.

Kun kameravalmistaja sanoo näytössä olevan 2,1 miljoonaa "pistettä", niin siinä ilmoitetaan jokaisen pikselin punainen, sininen ja vihreä osuus erikseen. Käytännön resoluutiota mietittäessä tuo 2,1M pitää siis jakaa kolmella, mistä voidaan edelleen arpoa näytön käytännön resoluution olevan jotain 1024x690 -luokkaa. Mikä on näytön pieneen kokoon nähden kuitenkin ihan siedettävä lukema. Erikoisesti kuitenkin parhaimpien kameroiden elektronisen etsimen resoluutio on tätä suurempi. Tämä vaikuttanee siihen, että nykyään näkee hyvin yleisesti, että ihmiset tuntuvat katselevan ottamiaan kuvia kentällä mieluummin kameran etsimestä kuin takanäytöstä.

Ainakin omassa käytössäni kameran takanäytöltä kuvaaminen on varsin merkittävässä osassa. Uskoisin, että varmaan n. joka toinen julkaisukelpoinen kuvani on nykyään kuvattu takanäyttöä käyttäen. Siksi onkin niin surullista, että näytöt tuntuvat kameravalmistajien mielissä soittelevan edelleen toista viulua.

Väännellään ja käännellään

Lisää näyttöihin liittyvää valitusta irtoaa Canonin suosimasta ärsyttävästä sivulle kääntyvästä Youtuuberi-näytöstä. Kamerasta sivulle törröttävä näyttö on käytössä tiellä, särkymiselle altis ja optisesta akselista sivussa, mikä hankaloittaa kohteiden löytämisestä ja sommittelua ihan turhaan.

Valokuvaajan näkökulmasta paljon parempi toteutus on suoraan rungosta uloskääntyvä näyttö. Parhaana versiona sellainen, että se kääntyy ulos rungosta sekä pysty, että vaakasuunnassa, mitä esim. Fuji on käyttänyt joissain kameroissa.

Toinen siedettävä ratkaisu on uusimmista Sonyista löytyvä näyttö, joka kääntyy sekä sivulle, että suoraan rungosta ulos.

Muoviset ja metalliset saranat eivät liene mitään valtaisaa kehitystyötä vaativaa huipputekniikkaa, mutta silti ne tuntuvat olevan vähän vaikea asia. Liekkö patenteilla joku osuutensa asiaan, vai onko tämä taas vain kiinni kameravalmistajien konservatismista?

Jos ja kun sivulle kääntyvä näyttö on videokuvaajille niin välttämätön ratkaisu, että semmoista on pakko tarjota, niin eikö olisi mahdollista julkaista kamerasta kaksi versiota? Yksi YouTuuberi-näytöllä ja yksi valokuvaajalle soveltuvammalla versiolla? Autoja on jo maailman sivu saanut ostaa haluamillaan varusteilla, miksi ei kameroita?

Sammakot kattilassa

Älypuhelinten esiinmarssi ihmisten pääasiallisena valokuvausvälineenä on megatrendi, joka on ollut täällä jo pitkään, eikä sitä varmasti käännä enää mikään. Kaltaisteni valokuvaaja-jäärien yksityiskohtiin menevät valitukset tuskin pelastavat kamera-alaa sitä odottavalta tuholta. Mutta siltikin, niin kauan kuin kameravalmistajilla on yleisö, joka on valmis maksamaan heidän tuotteistaan, niin ehkä sitä yleisöä kannattaisi kuunnella vähän herkemmällä korvalla.

Kameravalmistajien tapa käsitellä tätä megatrendiä tuntuu olevan sitkeä "tehdään sitä mitä ennenkin ja korotetaan hintoja" -strategia.

Ainoa jonkinasteinen poikkeus tähän trendiin taitaa olla Sony, joka onnistui murtautumaan täyden kennon järjestelmäkameramarkkinoille, tuotteilla joiden ensimmäiset versiot olivat teknisesti erittäin edistyneitä, mutta käytettävyydeltään karmaisevan huonoja.

Sony kuitenkin kuunteli asiakkaitaan, teki tuotteisiinsa päivityksiä kamera-alalle ennennäkemättömän tiheään tahtiin ja lopputuloksena onnistui valtaamaan itselleen merkittävän osuuden markkinoista ja harrastajista.

Canon tuntuu operoivan täysin päinvastaisella 80-lukulaisella ylivoimaisen markkinajohtajan strategialla, jossa asiakkaan toiveet ovat täysi sivuseikka. Harmi vain, että markkina katosi käsistä ja sen johtajuuskin lienee tätä nykyä kiistanalainen.

Tämä ei nyt sinänsä ole mikään ylistyslaulu Sonylle, koska heidänkin tuotteensa on yhä edelleen hyvin perinteinen järjestelmäkamera, sellainen mitä ne ovat käytännössä olleet jo varmaan 40 vuotta. Sony vain hioi tuotteen sen tekniseen huippuunsa Canonin ja Nikonin rapsutellessa itseään entisaikojensa jeni-pinon päällä.

Ehkä jonkinlaisena poikkeuksena tässä on myös mainittava Fujifilm, joka niittää menestystä markkinoilla tekemällä kameroita, joille on olennaisempaa näyttää hyviltä kuvissa, kuin tuottaa hyviä kuvia. Ovathan ne toki ihan asiallisia kameroitakin, mutta se tuntuu olevan sivuseikka Fujin strategialle. Trendikkäät filmisimulaatiot ja seksikäs ulkonäkö ovat ilmeisesti onnistuneet herättämään Tiktok-sukupolven huomion.

No mitä nyt?

Mitä kameravalmistajien sitten pitäisi tehdä välttyäkseen jäämästä lopullisesti älypuhelinten jalkoihin? Suoraan sanoen tilanne vaikuttaa aika toivottomalta. Jos kaikilla on jo taskussaan laite, joka tuottaa ihan kelvollisia kuvia, josta ne on helppo jakaa läheisille ja sosiaaliseen mediaan, miksi he edes ajattelisivat enää kameroita?

Jäljelle jäävät lähinnä HC-harrastajat ja ammattilaiset, jotka kaipaavat pitkiä teleputkia ja osaavat arvostaa kuvien ottamisen kokemusta.

Heitäkin voi kuitenkin palvella paremmin. Kameroiden pitäisi olla jollain täysin käyttäjän toimenpiteitä vaatimattomalla tavalla yhteydessä älypuhelimiin tai pilvipalveluihin. Kameralla otetun kuvan pitäisi ilmestyä itsestään puhelimen ja/tai tietokoneen kuvakirjastoon, josta se on helppo jakaa someen tai jatkaa niiden työstämistä kuvankäsittelyssä. Kameravalmistajien puhelinapplikaatiot eivät vain kertakaikkiaan toimi tai ne ovat järjestään aivan hirveitä käyttää.

Älypuhelimista kannattaisi muutenkin ottaa mallia kosketusnäyttö-toimintojen osalta. Sekä kameroissa, että puhelimissa on menuja ja asetuksia, joita selataan ja valitaan. Jokainen kameravalmistaja tuntuu vain väkisin keksivän pyörää uudestaan tajuamatta, että älypuhelimet ovat jo ajat sitten enemmän tai vähemmän ratkaiseet tämän tyyppiset rakenteet. Se vaatisi kameravalmistajilta isompia näyttöjä ja vähän kopiointia.

Kameravalmistajien olisi myöskin syytä ottaa oppia matkapuhelinten ns. computational photographystä, jossa hyödynnetään tietoteknisiä keinoja kuvanlaadun parantamisessa.

Oma näkökulmani koko aiheeseen on aika kapeakatseinen pitkän linjan valokuvausharrastajan näkemys, jolla tuskin alan megatrendeihin vastataan. Koko ala puolestaan kaipaa jotain disruptiota, johon oma mielikuvitukseni ei riitä vastaamaan.

Mutta saisinko hitto vieköön edes sen kunnollisen näytön kameraani?