Olemme käyneet Senjalla Pohjois-Norjassa kahdesti. Paikan tietävien kanssa keskustelut tahtovat mennä aina samalla tavalla. "Kävitkö Seglalla?" "Kävitkö Hestenillä?" No, en käynyt. Olen niin korkeanpaikankammoinen, että mainittujen huippujen loppunousut jäävät minulta kapuamatta. Kannattaako siis korkeiden paikkojen kanssa hermoilevan lähteä Senjalle lainkaan?
No, totta kai kannattaa. Senja on upea paikka, vaikka vuonojen pinnan tasolta ei lähtisi mihinkään. Siellä on myös lukuisia paikkoja, joissa pääsee nauttimaan vuoristotunnelmasta, vaikka korkeat paikat saattaisivatkin tuottaa haasteita.
Daven
Sumuisia maisema Davenilta
Daven on matalahko (303 metriä), profiililtaan lähinnä kotoisia tuntureita muistuttava huippu Fjordgårdin lähettyvillä. Mataluudestaan huolimatta huipulta on hienot näkymät ympäröivään vuoristoon ja pohjois-puolen vuonoon. Nousu on lyhyehkö eikä muutenkaan järin rankka. Haastetta toi lähinnä erittäin märkä ja paikoin mutainen maasto (kävimme täällä kesäkuun lopulla 2025). Päivä oli erittäin pilvinen, kuten kuvista näkyy, mutta pilvien lomasta pilkottavat huiput näyttävät omasta mielestäni usein paremmiltakin, kuin sinitaivasta vasten möllöttäessään.
Matkalla ylös rinteessä höpötteli riekkoja, pikkukuovit huutelivat ja ylhäältä bongasimme muutaman kiirunan. Lintuputket jätimme tietenkin painon säästämiseksi autoon..
Sommardalhaugen / Sommardal
Sommardalhaugen (nyppylän päällä olleessa kyltissä luki vain Sommardal) on toinen varsin matala huippu (327 metriä) Skalandissa, suunnilleen Husfjelletille menevän polun puolivälissä.
Maisemat ylöskavutessa ja huipulla lännen ja etelän suunnan vuonoon ovat Norjalaisittain sanoen ehkä jopa hivenen tylsät. Tämän paikan pro-tip onkin jatkaa huipulta muutama sata metriä koillisen suuntaan (maastossa joten kuten erottuvaa polkua pitkin) pienen soisen tunturiylängön yli Litjebrusenin ja Storbrusenin huippujen väliin, josta avautuu hienot näkymät Steinfjordenin vuonoon.
Tässä kohdassa on jo ihan kohtalainen jyrkänne, etenkin jos kapuaa kohti jompaa kumpaa huippua, mutta jyrkänteeseen voi helposti pitää sen verran etäisyyttä kun itse kokee asialliseksi.
Reitti Sommardalenille on varsin helppo, alkumatka menee ihan hiekkatietä pitkin. Hiekkatien loputtua polku nousee metsässä melkoisen jyrkästi, mutta se aiheuttaa pikemminkin hikoilua, kuin korkeanpaikankammoa.
Uskaliammat voinevat Sommardalenilta jatkaa vielä Husfjelletille, joka myös mainitaan joissain lähteissä suhteellisen siedettäväksi kohteeksi korkeanpaikankammoisellekin. Kaukaa katsoen näytti siltä, että itseltä huippu jäisi luultavasti käymättä.
Riven
Riven on Husøyn lähettyvillä sijaitseva matalahko (388 metriä) huippu. Sen laittaminen tälle listalle on ehkä hivenen kyseenalaista, koska vuoren yläosissa on kyllä liki pystysuorat pudotukset kummallakin puolella polkua, jotka ovat ainakin itselleni ihan totaalista myrkkyä. Paikan niksi onkin jättää huipun ylimmät osat suosiolla väliin. Maisemat ovat upeat jo huomattavasti alempanakin.
Tämän jutun kuvat (ylläoleva ja tarinan ensimmäinen kuva) ovat sen verran ylhäältä, että muutaman kerran polku oli omaan makuuni jo turhan lähellä jyrkännettä, mutta loivemman puolen sivupolkuja pitkin selvisin itse näihin lukemiin asti.
Rivenille menevä polku on melko helppo, joitakin märkiä kohtia ja muutamia vähän jyrkempiä nousupätkiä lukuunottamatta.
Segla ja Hesten
Segla ja Medfjorden Hestenin suunnasta kuvattuna
Segla ja Hesten ovat melko varmasti Senjan tunnetuimmat huiput. Suhteellisen helposta saavutettavuudestaan huolimatta, molemmat ovat minun korkeanpaikankammolleni aivan liikaa. Segla oli itseasiassa aikoinaan se paikka, jossa tajusin, että kärsin niin pahasti korkeanpaikankammosta, ettei kaikille huipuille Norjassa ole menemistä. Vaikka ne olisivatkin paikallisen luokituksen mukaan helppoja.
Nyt kun katsoo ylläolevasta kuvasta minkälainen puikko Segla oikeasti on, niin tuntuu oudolta, että olen koskaan kuvitellut, että olisin sinne saattanut uskaltautua.
Kuitenkin sekä Segla, että Hesten ovat ehdottomasti käymisen arvoisia, kun vain taas kerran jättää ne terävimmät huiput väliin. Kummankin huipun juurella on suhteellisen tasaiset "satulat", josta avautuu upeat maisemat ja jyrkkiin kohtiin on helppo pitää riittävä turvaetäisyys. Erityisesti Segla Hestenin suunnasta katsottuna on vaikuttava elämys. Vaikka jättäisikin sen huipun Instagram-kuvakulman väliin.
Hestenille menevä polku on alkupäästään melko jyrkkä, mutta taas lähinnä hikoilua aiheuttavassa mielessä. Matkan varrella on useampia vähän jyrkempiä ja hiekkaisia kohtia, joissa on syytä olla tarkkana askeleitten kanssa. Seglan puolella emme tällä reissulla käyneet, mutta muistelisin polun olleen aika loiva ennen viimeisiä nousuja.
Senjan tunnelit
Korkeita paikkoja enemmän Senjalle aikovia tuntuu huolestuttavan tunnelit. Ainakin tämä aihe toistuu useita kertoja kesässä Suuntana Pohjois-Norja Facebook-ryhmän kysymyksissä.
Senjalla on tosiaan kohtalaisen paljon tunneleita, ja jotkut niistä ovat hivenen ikävähköjä. Uskoisin ajaneeni läpi Senjan jokaisesta julkisesta tunnelista ja arvioisin, että niistä selkeästi pahin on Fjordgårdiin menevän tien kolmoistunnelin keskimmäinen osuus.
Tämä vähän päälle kaksi kilometriä pitkä osuus on suurelta osin niin kapea, ettei siellä mahdu kahta henkilöautoa rinnakkain. Sen lisäksi tunneli on hämärä ja tien pohja varsin epätasainen. Kaiken muun hyvän lisäksi tunnelissa on ohituspaikkojakin harmillisen harvassa.
Toiseksi ikävin tunneli on luultavasti tämän saman kolmoistunnelin ensimmäinen osuus. Jos koet oikeasti pahaa tunneli-fobiaa, niin Fjordgårdissa käyminen kannattanee jättää väliin. Muut Senjan tunnelit ovat näihin kahteen verrattuna varsin harmittomia. Lyhyempiä, leveämpiä, paremmin valaistuja ja ohituspaikkoja on tiheämmässä, jos niitä edes tarvitsee.
En kuitenkaan jättäisi tunnelien takia Senjaa, tai edes Fjorgårdia väliin. Ainoa oikeasti ikävä liikennesääntöjen puitteissa sattuva tilanne on, jos tunnelissa tulee vastaan rekka kohdassa, jossa edellinen ohituspaikka on jäänyt kauas taakse. Ja sen todennäköisyys on onneksi aika pieni.
Tunnelissa ajaessa pitää vain muistaa pysyä rauhallisena, ajaa järkevällä nopeudella ja tähystää niin pitkälle tunneliin kuin mahdollista. Vastaantulevan liikenteen valot huomaa tunnelissakin yleensä varsin kaukaa, jolloin on hyvä suosiolla pysähtyä kohdalle osuvalle levennykselle. Levennyksien ohi ajaessa kohta kannattaa painaa mieleen, siltä varalta että tunnelissa joutuu peruuttelemaan.
Olimme Senjalla viikon ja ajelimme tunneleita ristiin rastiin, enkä joutunut peruuttelemaan kertaakaan. Parin ensimmäisen tunnelin jälkeen niiden läpiajelu ei tuntunut enää missään. En tosin ole itse mitenkään arka kuljettaja, joten kukin punnitkoon näitä ajeluja omasta näkökulmastaan.
Artikkelin teemaan sopivasti Senjalle menevä silta on sen verran korkea, että se melkein karmii enemmän kuin saaren tunnelit. Ainakin, jos sen yli joutuisi kävelemään.
