Luonnon lumoissa on blogi luonnossa liikkumisesta ja luontokuvaamisesta. Täältä löytyy ottamiamme kuvia ja toivottavasti myös jotain tarinoita niiden synnystä.
Teimme aikamatkan helmikuun Kuusamon reissultamme takaisin etelään. Kevät alkoi tänä vuonna kuin silmiä räpäyttämällä eikä takatalvesta ole ollut tietoakaan, joten kausi on ollut erinomaisen pitkä. Tähän kevääseen on mahtunut mukavasti myös uusia kuvauskohteita. Mutta ennen kuin mennään niihin, niin kerron hiukan kamerakuulumisia.
Olemme kertoilleet täällä aika paljonkin keväisistä retkistä teerisuolle. Yleensä aika romantisoivaan sävyyn, jossa urheat luontokuvaajat marssivat läpi petollisen suon todistamaan veret seisauttavaa luonnonnäytelmää. Mutta mitä kaikkea näihin eteläisen Suomen soille suuntautuviin retkiin oikeastaan liittyykään? Tänään täällä Pohjantähden alla ei Väinö Linnaa mukailla, vaan lähdetään suolle realismin hengessä.
Olen kuvaillut Canon R5 mk II:sella sen julkaisusta lähtien nyt reilut puolitoista vuotta. Kirjoittelin kamerasta pitkähkön arvion parin ensimmäisen kuukauden käytön jälkeen ja ajattelin nyt palata asiaan. Onko mieli muuttunut noista ajoista ja mihin suuntaan.
Aina välillä luontokuvia ei tarvitse lähteä hakemaan kovin kaukaa, vaan ne tulevat tyrkylle kirjaimellisesti kotiovelle. Ainakin jos vaivautuu edes pitämään korvansa auki sohvalla lojuessaan.
Sulla on hyvä kamera, kun saat niin hyviä kuvia! Tätä kuulin aika moneenkin otteeseen valokuvausharrastuksen alkutaipaleella. Vaikka tuo ärsytti jo silloin, niin kyllähän kunnon kamera edesauttaa hyvien kuvien saamista, mutta ei yksinomaan riitä. Nyt Kuusamoviikon jälkeen vastaisin, että ei perkele auta!
Viime vuosi oli kuvausmielessä varmaankin hiljaisin pitkään aikaan. Siltä ainakin tuntui, kun kasasin perinteisen viime vuoden parhaita kuvia esittelevän gallerian. Mitään kovin mieleenpainuneita ruutuja ei viime vuoden aikaansaannoksista tuntunut löytyvän.
Olemme käyneet Senjalla Pohjois-Norjassa kahdesti. Paikan tietävien kanssa keskustelut tahtovat mennä aina samalla tavalla. "Kävitkö Seglalla?" "Kävitkö Hestenillä?" No, en käynyt. Olen niin korkeanpaikankammoinen, että mainittujen huippujen loppunousut jäävät minulta kapuamatta. Kannattaako siis korkeiden paikkojen kanssa hermoilevan lähteä Senjalle lainkaan?
Näinä tuskastuttavan kuumina helleviikkoina muistelen mielelläni taakse jäänyttä kesälomaa ja sitä ihanaa viileyttä mitä silloin saimme kokea. Vietimme ensimmäisen viikon Senjalla Pohjois-Norjassa ja toisen viikon Kilpisjärvellä. Vältimme etelän sateet mutta ilma oli kolea, öisin Kilpisjärvellä mittarilukema saattoi pudota kahteen asteeseen. Ei ollut itikoista vaivaa, sen sijaan pitkiä kalsareita sai tunturissa kiskoa jalkaan hyytävän tuulen takia. Kylmyys on siunaus pohjoisessa kesällä, pipo on hyttyshattua paljon miellyttävämpi.
Kaverini kirjoitti minulle, että olen tartuttanut häneen kännykkäräpsyjen myötä kunnon Norja-kuumeen. En yhtään ihmettele, niin upeissa satumaisemissa vietimme kesäloman ensimmäisen viikon. Olemme kolunneet aika lailla koko pohjois-Norjan, tämä paikka oli kuitenkin vielä näkemättä. Kvaloya tarjosi parastaan ilmojen suhteen - ja maisemien. Mielestäni kaikista komein paikka missä olemme käyneet. Ja kyllä, olemme kerran ajaneet turistien suosimalle Lofooteille. Toki silloin satoi lähes koko ajan ja vuoret jäivät tihkusateen taakse näkymättömiin suurimmaksi osaksi aikaa, joten tällä saattoi olla osuutensa asiaan, että Lofooteille ei ole kaivannut uudelleen. Kvaloyalla on noin 15 000 asukasta, joten saa varautua, että liikennettä on päivisin melko paljon. Saari kuuluu Tromssan kuntaan.
Loppukeväästä ja alkukesästä puistomaisissa metsissä alkaa kuulua vaativaa vinkunaa. Syylliset eivät välttämättä ole pussikaljoittelevia teinejä, vaan ruokaa kerjääviä sarvipöllön poikasia.
Kun linturuokinta hämärän tullessa hiljentyy linnuista, paikalla alkaa toisenlainen vilinä. Hiiristä rohkein uskaltautuu ensimmäisenä ulos kolostaan ja vilahtaa vauhdilla ruokinnalle pähkinä mielessään.
”Tuolta kun kurkistaisi kärppä.” Lause, jota toistelemme usein ulkona liikkuessamme idyllisen näköisen kivimuurin tai rustiikkisen talon kivijalan kohdalle osuessamme. Valitettavasti toiveemme ei yleensä toteudu muualla kuin sosiaalisen median kuvatulvan äärellä. Kunnes eräänä huhtikuisena iltana, mahdollisimman epävalokuvauksellisen talventörröttäjäpusikon äärellä, ilmoille pääsevät epäuskoiset sanat: ”tuollon kärppä!”.
Joitain suosikkejani vuodelta 2025
Kuvia syksyn 2025 ruskareissulta
Lisäilen tänne suunnilleen samoja kuvia kuin Instagramiin
Joitakin suosikkejani vuodelta 2024
Suosikkikuviani vuodelta 2023
Muutama suosikki ottamistani kuvista.
Valtakunnan virallisten plussakelimagneettien perinteinen talvi-ekskursio suuntautui tänä vuonna aina yhtä aurinkoiseen Kuusamoon. Olimme pienellä kauhulla seuranneet Kuusamossa koko helmikuun vallinneita täydellisiä talviolosuhteita. Senhän tietää mitä niille tapahtuisi, kun me pääsisimme paikalle. Mielikuvissa odotti lähinnä Espooseen asti kuuluva humahdus, kun Kuusamon jokainen tykkylumipuu pudottaisi lumilastinsa sillä samalla sekunnilla, kun meidän kengänpohjamme kohtaisivat koillismaan kamaran.
Kirjoittelin joskus loppukesästä bloggauksen wanhan hyvän ajan Internet-foorumeista ja siitä miten ne vertautuvat Instagramiin. Katkeran setämiehen Instagram-tykkäysten määrä sen kun vähenee, joten ehkä on taas hyvä hetki vähän valittaa täällä perinteisen Internetin puolella.
Käytimme hiljattain varmastikin seuraavan viiden vuoden pöllötuurimme kerralla, kun onnistuimme kävelemään käytännössä viivasuoraan autolta pöllön pällistelypuun alle. Sitten vain kuvat muistikortille ja Internetiin ihastelua keräämään, eikös vain?
Revontulien kuvaaminen on vaikeaa. Jotenkin sitä kuvittelisi, että voisi vain tällätä jalustan lumeen ja osoittaa kameran taivaalle ja et voilà, mutta ei. Joskus jalusta jäätyy auki ja joskus se jäätyy kiinni. Akut jäätyvät pakkasessa, kameran jalustalevyn kiristys löystyy ja niin edelleen. Kuvittelin, että kaikki mahdollinen mokailu olisi jo koettu, mutta vuodenvaihteen reissulla sai kuitenkin kaivertaa muutaman uuden loven jalustan putkeen.
Vuokraamamme mökki joululomaksi ei tällä kertaa aiheuttanut innostuksen hihkaisuja etukäteen, kun haluamamme mökki oli jo varattu ja tämä kuului kategoriaan ”otetaan kun ei muuta ole”. Ensitunnelmat mökille saavuttua eivät valitettavasti olleet yhtään sen paremmat. Eteisessä meitä vastaan tuli niin kova viemärin lemu, että haisi ihan siltä, kuin mökissä olisi tehty lanttulaatikkoa monta päivää putkeen. Haju oli kuitenkin kaikkea muuta kuin jouluinen.
Jäätyneet sormet ovat luontokuvaajan iänikuinen talviongelma. Se tuli taas huomattua, kun kärräsin Vintedin kautta postiin pienen muovikassillisen hanskoja, joilla olin yrittänyt tätä pulmaa vuosien mittaan ratkaista. Siinä samalla heräsi ajatus, että ehkä näissä kokemuksissa on jotain blogi-kirjoituksen tynkää.
Lisäilen tänne suunnilleen samoja kuvia kuin Instagramiin
Joitain suosikkejani vuodelta 2025
Kuvia syksyn 2025 ruskareissulta
Joitakin suosikeiksi nousseita kuvia vuosien varrelta.
Joitakin suosikkejani vuodelta 2024
Suosikkikuviani vuodelta 2023
