
Jyrki Salonen |ke 22.7.
Canonin tuotekehitysosastolta on saanut turhaan odotella esim. viitos-sarjan kameraa, jossa olisi valokuvaajalle soveltuvalla tavalla saranoitu näyttö. Haaveksi on jäänyt myös luontokuvaajalle sopiva kuuteensataan milliin yltävä zoom-objektiivi, joka ei ole susipimeä. Sen sijaan sieltä on tänä vuonna saatu mm. 14 millin laajakulma, jonka piirtoympyrä ei kata kinokoon kennoa ilman digitaalista korjausta, 20-50 millin peruszoom, jonka zoom-mekanismi toimii videokuvaajien mieliksi sähkömoottorilla. Sekä uusi objektiivitulppa.
Olen valitellut täällä aika taajaan erinäisistä Canonin kameroiden ja objektiivien kummallisuuksista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt RF-objektiivien epäsymmetrinen kiinnitysmekanismi. Objektiivit luonnollisesti kiinnittyvät kameraan vain yhdellä tavalla, mutta yleensä objektiivitulpan on saanut lätkäistyä lasin perään missä asennossa vain. Paitsi RF-Canoneissa, jossa se pitää asettaa paikalleen yhdessä ja tietyssä asennossa.
Jokainen kentällä objektiiveja vaihtanut tietää millaista se joskus on. Edessä siintää katoamassa oleva kerran elämässä kuvaustilanne ja kamerassa on väärä lasi kiinni. Yhdessä kädessä on kamera, toisessa objektiivi, kolmannessa objektiivitulppa, neljäs yrittää estää kamerareppua kaatumasta mutalammikkoon samalla, kun taivaalta tulee vaakatasossa kissoja ja koiria.
Vihonviimeinen asia, mitä tässä vielä kaivataan, on objektiivitulppa, joka toimii kuin vanhan ajan USB-liitin, joka tunnetusti vaatii kolme yritystä, ennen kuin se menee paikoilleen, vaikka asentoja on vain kaksi mahdollista.
Olen kovasti toitottanut täällä, että Canon ei kuuntele asiakkaitaan, mutta ilmeisesti tässä on nyt käynyt joku lapsus, koska tuon 20-50 mm zoomin yhteydessä Canon julkaisi uuden objektiivitulpan, Canon RF II Lens Dust Cap, joka menee paikoilleen missä asennossa vain. Ihan kuin joku siellä olisi kuunnellut palautetta.
Tai sitten tämä oli bisnes-päätös, sillä tuo muovinpala maksaa Rahalassa yhdeksän euroa laaki. Tietenkin sellainen pitää olla joka lasiin, koska muuten palaa käpy lopullisesti, kun pitää tulpan asennon lisäksi muistaa tarkistaa sen malli.
Dremelin omistajat pääsevät halvemmalla. Alla olevasta kuvasta näkee, että vanhasta tulpasta pitää hioa oikean yläkulman hahlo kokonaan pois ja vasemman alareunan hahloa hivenen kaventaa, jotta tulppa menee helposti paikalleen.
