Ruskaton reissu

Teimme Lapin ruskareissun viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Tietenkin tänä vuonna ns. ruska alkoikin jo hyvissä ajoin elokuun puolella ja varoiteltiin, ettei kannata jättää reissua kovin myöhäiseksi. Tuo aikainen lehtipuiden kellastuminen johtui kesän kuivuudesta ja lehdet olivat heleän keltaisen sijaan ruskean värisiä koppuroita.

Myöhäisempi matka oli loppujen lopuksi meille onni. Edellisellä viikolla etelässä lämpötilat huitoivat vielä hellelukemissa ja Lapissakin oli parikymmentä astetta lämmintä. Monet varmasti tykkäävät liikkua shortsikeleissä mutta me arvostamme enemmän viileämpää ja raikkaampaa ilmaa, jolloin jaksamme paljon paremmin. Lisäksi odotimme syksyyn liittyviä kylmän kuuraisia aamuja.

Ensivaikutelma oli positiivinen, kyllähän täällä jonkin verran syysvärejä näyttää olevan. Lähempi tarkastelu osoitti ensivaikutelman olevan harhaa, suurin osa koivuista oli paljaita tai tylsän ruskeankeltaisia. Muut lehtipuut hehkuivat hyvän ruskan sävyissä siellä täällä mutta kokonaisnäkymä oli melko masentava. Meillä oli paljon aikaa kulutettavana ennen mökille pääsyä ja kävimme heti helposti saavutettavan tunturin laella. Riekonmarja hehkui paikoittain punaisena mutta joukossa oli kuivuneita länttejä, mitä en muista aiemmin nähneeni. Muutoin syysvärejä sai suurennuslasin kanssa hakea. Onneksi olimme varautuneet tähän eikä surkea ruska lannistanut, onhan Lapin luonto muutenkin kaunis. Jos olisimme tulleet ensimmäistä kertaa syksyn aikaan Lappiin, eivät ruskareissut olisi sen jälkeen välttämättä enää houkutelleet. Keli oli aamusta mukavan kirpsakka ja oli ihanaa saada vetää pipo pitkästä aikaa päähän. Päivällä tosin lämpeni ja pipo sai kyytiä.

Kahtena seuraavana aamuna luvattiin jopa pientä pakkasta ja odotimme innoissamme järven ”kiehumista”. Ensimmäisen aamun sumu oli niin sankka, että kesti pitkään ennen kuin aurinko tuli esille. Sitten kun se vihdoin alkoi paistamaan, oli valo jo liian kovaa. Näin ollen kuvia ei oikein syntynyt, kun pitkään oli niin harmaan pimeää. Maa oli kuurassa mutta inspistä sen kuvaamiseen oli vaikea löytää, kun ruska oli mitä oli. Lähdimme etsimään poroja lähitienoon metsätieltä missä niitä yleensä näkee paljon, mutta nyt metsä ammotti tyhjyyttään. Ilmeisesti porot olivat vetämässä sikeitä jossakin metsän uumenissa. Ymmärtävät hyvän päälle.

Toisena aamuna kävi parempi tuuri sumun suhteen. Edellisenä vuonna järvellä oli kuikkia muuttomatkallaan mutta tänä vuonna niitä ei näkynyt, olivat ilmeisesti jo lähteneet pohjoisesta. Telkkiä sen sijaan riitti ja isokoskeloitakin jonkin verran, laulujoutsenia kävi välillä järven pohjukassa lepäämässä ja tankkaamassa ruokaa. Illan pimeydessä on hienoa kuunnella kun joutsenet saapuvat komeiden huutojen kera. Linnut ovat täällä vaan älyttömän arkoja. Jos telkät sattuivat olemaan rannassa aamulla, lensivät ne samantien vähintään kilometrin päähän, vaikka olisit avannut mökin oven niin varovasti, kuin ikinä pystyt.

Kelit olivat kohdillaan, kun päiväksi lämpötila nousi n. 14-15 asteeseen. Aurinko paistoi yhtä päivää lukuunottamatta ja vesisadetta saatiin kahtena yönä nukkumassa ollessamme. Harmittavasti aamut ja illat olivat melko pilvisiä eikä aamusumuja enää syntynyt. Loppuviikkoa kohden tuulikin yltyi. Meillä kävin vähän hassusti ensimmäisen illan revontulien kanssa. Olimme juuri tulleet saunasta ja ulkona vilvoitellessa huomasimme taivaalla loimottelevan upeasti. Siinä tuli kova kiire saada tukka kuivattua ja puettua kaikenmaailman villapöksyt ja lämpöpatterit päälle, kun ulkona oli niin kylmä. Tänä aikana loimottelu oli komeimmillaan ja kuulemma koronaakin oli hienosti näkynyt, mutta meiltä tämä hienoin osuus meni sujuvasti ohi. Näin se vaihtelee, välillä loimuaa kymmeneltä illalla parhaimmillaan ja välillä vasta yömyöhään. Onneksi ehdittiin sentään jotain jälkihöyryjä kuvatakin. Myöhemmin viikolla oli joku kirkas iltakin, mutta tietysti silloin reposista ei ollut merkkiäkään. Loppuviikosta täysikuu valaisi kivasti ja yhtenä iltana kun jätimme saunomisen väliin, osuivat pilvetön taivas ja revontulet kohdilleen, mutta loimotus jäi aika vaisuksi.

Olemme monena vuotena kuvanneet meille tuttuja kuukkeleita mutta alueen hiljennettyä ihmisistä, ei kuukkeleita enää niin vain ole löytynyt. Täällä on mukavan rauhassa saanut niitä kuvata mutta tänä vuonna emme nähneet kavereitamme yrityksistä huolimatta vilaukseltakaan. Lähdimme sitten kuvaamaan vilkkaammalle paikalle toisia, ihan yhtä söpöjä ja seurallisia kuukkeleita. Ei ollut yllätys, että paikalla oli jo muitakin kuvaajia. Onneksi mukavat herrat toivottivat meidät tervetulleiksi ja saimme liittyä heidän seuraansa. Pian he pistivät jo pillit pussiin ja jäimme kahdestaan jatkamaan puuhaa. Saimme heiltä vinkin virtavästäräkistä ja innostuimme tästä heti, kun emme koskaan ennen ole kyseistä lintua nähneet. Saattoi kyllä olla, että tämä oli jo lähtenyt etelään päin, kun oli ollut pari kylmää yötä. Kävimme illalla katsomassa ja iloksemme se löytyi! Kaikessa kauneudessaan se hohti keskellä puroa hämyisessä metsässä. Isot olivat tapissa mutta onneksi on Lightroomin tekoälytyökalu, jolla häiritsevää kohinaa saa kätevästi pois kuvan yksityskohdat säilyttäen. Kävimme myös seuraavana päivänä kuvaamassa valoisaan aikaan mutta kontrastien ollessa niin suuret, tuli edellisillan kuvista mieluisammat. Itse kohde jäi aika kauas mutta mielestäni on kiva saada vähän linnulle tyypillistä maisemaakin mukaan kuvaan.

Samalla kun olimme västäräkkiä kuvaamassa huomasimme taivaalla voimakkaan ”sateenkaaren” keskellä kirkasta päivää. Kyseessähän oli halo ja harvinainen sellainen. Puiden välistä ei näkynyt kuin osa siitä ja oli tyydyttävä puhelinräpsyyn, kun laajis ei ollut mukana. Harmitti, että emme nähneet haloa kokonaisuudessaan, se olisi varmasti ollut näyttävä.

Kapusimme muutaman kerran tunturillekin mutta koska iltavalot olivat kortilla, jäi se aika vähäiseksi. Olemme käyneet samalla seudulla niin monta kertaa, että voisi kuvitella, ettei uusia paikkoja hevillä enää löydä. Meillä oli kuitenkin yksi ennestään tuntematon tunturi, jolla käytiin nyt kaksi kertaa, toiveena löytää sieltä poroja. Jätimme painavammat telet pois kantamuksista ajatellen, että 200-millisillä saa mukavasti tunturimaisemaa mukaan kuviin. Lähestulkoon laelle päästyämme näimme heti ensimmäisen poron. Aurinko värjäsi kauniisti varvikkoa. Tuuli oli kova ja yltyi jatkaessamme ylemmäs. Lähdimme etsimään lisää poroja ja huomasimme ison lauman etäämmällä. Porot olivat kovin kiinnostuneita ja jäivät meitä ihmettelemään mutta eivät onneksi pelästyneet. Jonkin ajan kuluttua poroset siirtyivät toiselle puolelle lakea, niin että tunturijono näkyi kauniisti niiden takana. Ai että, nyt kyllä harmitti ettei ollut pidempää putkea hollilla! Hiukan liian kauas porot jäivät ja jälkikäteen kuvia sai rajata reilustikin, että niistä sai mieleisensä.

Päätimme kavuta samalle tunturille vielä uudelleen, tällä kertaa teleobjektiivien kanssa. Jaa että näkyikö niitä poroja? No ei todellakaan! Ei poron poroa koko tunturissa. Onneksi maisemat olivat niin avarat ja upeat, ettei porojen poissaolo niin haitannut. Kuvasin telellä sitten nousevaa kuuta, vielä kovemmassa ja hyisemmässä tuulessa kuin edellisenä iltana.

Vielä kolme pitkää kuukautta seuraavaan reissuun.