Korjauspäivitys - Canon EOS R5 Mark II kokemuksia

Neljän pitkän vuoden jälkeen Canon julkaisi odotetun seuraajan EOS R5 -kameralle. Olen kuvannut alkuperäisellä vitosella loppuvuodesta 2020 asti ja toiveiden tynnyriin olikin ehtinyt kertyä odotuksia uutukaista kohtaan. Koitan tässä kertoilla tähänastisista kokemuksistani uutuuden kanssa ja vertailla sitä edeltäjäänsä.

Internet-kohina Canonin julkistuksen yhteydessä tuntui hivenen pettyneeltä. Canonilta meni neljä vuotta päivittää... niin, mitä oikeastaan? Runko on pysynyt lähes muuttumattomana. Megapikselien määräkin pysyi ennallaan. Uudistuksista on aika vaikea repiä kummoisia otsikoita.

Se toisaalta kertoo siitä, että alkuperäinen vitonen oli numeroiden valossa jo melkoisen edistynyt kamera. Mutta siinä oli ongelmansa, itse olinkin alusta asti toivonut kakkosversiolta lähinnä niiden korjaamista.

Peruspaketti oli R5:ssä hyvin kasassa. Se on edelleen yksi parhaiten käsiini sopivia kameroita. Tarkennus toimi hyvin. Onneksi Mark II ei erehdy korjaamaan asioita, jotka eivät ole rikki.

Ykkösversion ongelmat

Alkuperäisessä R5:ssä minua ärsytti ylivoimaisesti eniten sähköinen suljin ja sen sarjakuvausnopeuden pakottaminen 20 kuvaan sekunnissa. Ilmeisesti ykkösversion kenno ei ollut niin nopealukuinen, että siitä olisi saanut samanaikaisesti luettua kuvia muistikortille ja näytettyä reaaliaikaista näkymää etsimessä.

Luultavasti tätä peitelläkseen Canon päätyi ratkaisuun, jossa kuvattaessa etsin ei näytä reaaliaikaista tilannetta vaan viimeistä otettua kuvaa. Riittävän nopea kuvaustaajuus luo tällöin illuusion reaaliaikaisesta etsimestä. Mutta se on vain illuusio, joka särkyi joka kerta, kun kuvasi sivusuunnassa lentävää lintua. Sillä hetkellä, kun laukaisijan painoi pohjaan linnut alkoivat ikään kuin spurttaamaan ulos ruudusta, koska kamera tippui koko ajan kyydistä muutaman sekunnin murto-osan per ruutu.

Hiljainen suljin on luontokuvaushommissa erittäin hyödyllinen melkein aina, mutta 20 kuvaa sekunnissa on omissa kuvauspuuhissa 90% ajasta aivan liikaa. Tästä seurauksena olikin jokaisesta tavallisesta pönötilanteesta syntyneet kymmenet ja jopa sadat rinnakkaisruudut, joiden läpikäymisessä palaa turhaan aikaa.

Kakkosversio onneksi korjaa molemmat ongelmat. Kuvausnopeuden voi nyt säätää aika vapaasti mieleisekseen (ja yläraja on kasvanut 30 fps:n) ja etsin vaikuttaa olevan oikeasti reaaliaikainen. Ainakin sen verran, mitä sähköinen etsin nyt voi olla. Aivan moitteettoman sulava etsin ei kuitenkaan tunnu vieläkään olevan. Joskus, kun painaa laukaisijan pohjaan etsin tuntuu ikäänkuin nykäisevän hivenen. Ihan kuin etsimen virkistystaajuus laskisi alemmas kuvia otettaessa? Tälläistä kikkailua kait on esiintynyt muillakin valmistajilla. Tämä on nyt onneksi lähinnä kauneusvirhe, eikä oikea ongelma.

Järkevästi toimiva etsin ja kuvausnopeuksien säätö eivät ehkä kuulosta kummoisilta uutuuksilta, mutta minulle ne ovat tämän kameran paras uudistus. Lopultakin tulee piste jäätävälle pönökuva-tehtailulle.

Pre-capture ja silmäohjattu tarkennuspiste

Toiseksi paras uutuus on varmastikin kameran pre-capture toiminto, joka tallentaa sulkimen ollessa puoliväliin painettuna jatkuvasti puolen sekunnin edestä kuvia, jotka tallentuvat muistikortille, kun suljin painetaan kokonaan pohjaan. Toiminto on aivan loistava kytättäessä lentoonlähteviä lintuja tai muita yllättäviä tilanteita. Pre-capturella oma reaktioaika ikään kuin paranee puolella sekunnilla. Canon sai onneksi lopultakin toteutettua tämän suoraviivaisesti niin, että raw-kuvat tallentuvat myös muistikortille sellaisinaan, eikä niitä tarvitse enää kaivaa erillisestä "pakettitiedostosta" R6 Mark II:n tavoin.

Sen sijaan silmäohjattu tarkennuspisteen valinta menee itselläni aika suoraan ohisektorille. Kotona sohvalla testaillessa toiminto tuntui toimivan varsin hyvin, mutta kun maastossa yritti ohjata tarkennuspistettä lintuun, tarkennuksen sahatessa edestakaisin, homma muuttui erittäin turhauttavaksi erittäin nopeasti. Ei tätä toimintoa varmaan ole lintukuvaajille tarkoitettukaan, mutta en äkkiseltään keksi milloin tuota haluaisin itse käyttää muutenkaan. Aavistuksen verran jäyhästi näytöllä liikkunut "katseindikaattori" alkoi muutenkin tuntua silmässä leijailevalta lasiaisroskalta

Akku

Uutuudeksi voisi kaiketi lukea myös uuden akun. Canonin mukaan uudesta akusta saa irti enemmän tehoa kameran uusia ominaisuuksia varten, joista moni kytkeytyy pois päältä jos yrittää käyttää kameraa vanhoilla akuilla. Sisäinen kyynikkoni kyllä epäilee, että uusi akku tehtiin sitä varten, että saadaan myytyä Canon-kuvaajille uudet akut. Itselleni akun tärkein ominaisuus on sen kesto ja tähän astisten kokemuksieni perusteella se ei ole juuri parantunut. Jos ollenkaan.

Keskiverto-vauhdikkaana kuvauspäivänä saan helposti kulumaan puolisentoista akkua. Samanlaisen päivän seitsemän vuotta vanhalla Sony A9:llä kuvannut Tua ei välttämättä ole päässyt ensimmäisen akun puoliväliinkään. Eroa voi olla kuvaajissakin, mutta Canonilla on varmasti tällä saralla aika paljon kirittävää kilpailijoihin nähden.

Laturikin on täsmälleen sama kuin ensimmäisessä R5:ssä. Olisivat voineet päivittää sitä edes vähän nopeammaksi tai mahdollistaa kahden akun samanaikaisen lataamisen.

Automaattitarkennus

Tervetullut parannus on mahdollisuus yhdistää kohdetarkennus (linnut, eläimet jne) mihin tahansa kameran tarkennusmoodiin. Vanhassa vitosessa kohdetarkennus lähti joko valitusta pisteestä tai automaattisesti koko ruudun alueelta. Vaihtoehdoista ensimmäinen oli hankala liikkuvien kohdeiden ja nopeiden tilanteiden kanssa ja jälkimmäinen toimi huonosti jos tausta oli sekava. Nyt kohdetarkennus toimii kätevästi myös alue-tarkennuksen ja laajennettujen tarkennuspisteiden kanssa.

Ensimmäisen vitosen automaattitarkennus oli ainakin Canonin malliston sisällä aikamoisen mullistava. Vastaavantasoista loikkaa ei nyt ole otettu, mutta kyllä tuossa vaikuttaisi joistain haasteista huolimatta jonkinasteista parannusta tapahtuneen. Tarkempia kokemuksia seuraavissa kappaleissa.

Kuukkelikokemuksia (Lisätty 23.9.2024)

Lapin reissulla tuli testattua automaattitarkennusta vakiokohteeseen: lentäviin kuukkeleihin. Vanhalla vitosella käytin yleensä laajaa aluetarkennusta ilman kohteen tunnistusta ja esitarkensin kameran lintujen oletetun lentoradan sopivaan kohtaan. Tämä toimikin yleensä ihan ok.

Päädyin kakkosversionkin kanssa käyttämään laajaa tarkennusaluetta, mutta tällä kertaa kohteen tunnistuksella höystettynä, kun se nykyään on mahdollista. Näppituntumaksi jäi, että uuden vitosen tarkennus on jonkin verran äkäisempi nappaamaan kohteeseen kiinni. Esitarkentaminen ei ollut niin kriittisen tärkeää, kun kohde tuntui metsämaisemasta löytyvän muutenkin.

Merkittävin uudistus näissä puuhissa oli kuitenkin oikeasti reaaliaikainen etsin. Ylläolevissa kuvissa on 46:n kuvan sarja pölkyn päältä lähtevästä kuukkelista. Paria kuvaa lukuunottamatta kaikki ovat teräviä. Osa terävistäkään ei valitettavasti ole aivan kriittisen silmäteräviä, mutta ihan käyttökelpoisia kuitenkin. Tämä ei sinänsä ole vielä mikään aivan hämmästyttävä suoritus, mutta epäilen vahvasti, että vanhalla vitosella kuukkeli olisi karannut ulos ruudusta sarjan loppupuolella. (Samat kuvat YouTube-videona täällä)

Kertyneessä kuvamateriaalissa oli aika paljon kuvia, joissa tarkennus oli jossain muualla kuin silmässä tai päässä. Vaikuttaisi, että näin nopeissa lähitilanteissa silmätarkennuksen toimivuus on vähän arpapeliä. Hitaammissa tilanteissa se toimii toki edelleen mainiosti.

Kuvatessa kohtasi edelleenkin ihan normaaleja taustaan harhautumisia ja muita mystisiä "ei vaan tarkentanut" -tilanteita.

Pikkulintuja kukkapellossa (Lisätty 22.10.2024)

Lokakuussa tuli kuvattua paljon järripeippoja ja tiklejä kuihtuneiden auringonkukkien seassa. Tämä ympäristö osoittautui huomattavan haasteelliseksi kameran kohteen tunnistukselle. Tarkennus päätyi todella usein linnun sijasta kukkiin tai hyppi levottomasti linnusta kukkaan ja takaisin. Kohteen tunnistuksen joutui käytännössä kytkemään pois. Kun tarkennuksen aloitti pienellä tarkennuspisteellä suoraan linnun päältä ilman kohteen tunnistusta, tarkennus tarttui paremmin lintuun eikä karkaillut jatkuvasti kukkiin.

En valitettavasti saanut tehtyä suoraa vertailua ykkösen ja kakkosen välillä näissä olosuhteissa. Vähän samantapaisia tilanteita tuli vastaan vanhallakin vitosella. Ainakin viiksitimaleiden tapauksessa silmäntunnistus hakeutui jatkuvasti timalien pyrstön tyven tummiin sulkiin linnun pään tai silmien sijaan.

Kuvanlaatu

Alkuperäisen vitosen sähköinen suljin aiheutti omat harminsa kuvanlaadullekin, kun kuvat tallentuivat vain 12 bittisinä verrattuna mekaanisen sulkimen 14 bittiin. En rehellisyyden nimissä koskaan huomannut tätä vaikutusta missään, mutta kaipa se joissain ääriolosuhteissa saattoi jotain vaikuttaa. Kakkosversio korjaa tämänkin ongelman ja kuvat ovat aina 14 bittisiä, mutta Internetin isot pojat osasivat kertoa, että kennon nopeutumisen mahdollistanut pinoaminen (stacked sensor) vastaavasti syö palasen kennon dynamiikasta.

Ilmeisesti heikentävä vaikutus rajoittuu alhaisimmille ISO-herkkyyksille 100-640, joista pimeillä Canonin teleillä kuvaava luontokuvaaja saa muutenkin lähinnä haaveilla.

En aluksi huomannut kuvanlaadussa sen kummempaa muutosta, mutta nyt parin kuukauden kuvailun jälkeen olen taipuvainen kallistumaan sille kannalle, että korkeimmilla ISO-herkkyyksillä ainakin ISO 4000:sta alkaen kakkosen kuvissa on enemmän kohinaa kuin ykkösellä. Ero ei ole kuin yöllä ja päivällä, mutta sen verran, että siihen on tullut kiinnitettyä huomiota. Pitäisi varmaan lopultakin taipua ottamaan ne vertailukuvat.

Jos tämä kulma askarruttaa, niin suosittelen tutkimaan asian tarkasti ennen ostopäätöstä. Netistä löytynee useita vertailuja aiheesta. Ainakin dpreview.com:ista.

Sähköisellä sulkimella kuvattaessa kakkonen hyötyy nopeammasta sensoristaan huomattavasti. Nopeasti liikkuvat linnun siivet saattoivat vanhalla vitosella mennä erityisesti kärjistään aika erikoisen näköisiksi hidaslukuisen kennon rolling shutter -ilmiön takia. Sarjassa otettuja kuvia selatessa saattaa myös huomata kuvien "aaltoilevan" (Internetissä on käytetty mm. termiä wobbling). Kuvissa siis on kennon hitaudesta (ja kennovakaajasta?) johtuvaa vääristymää, jota ei yksittäisestä kuvasta huomaa. Mutta kuvia nopeasti selatessa huomaa, että niissä selkeästi on jotain vääristymää. Kakkosversio tuntuu toimivan näissä tilanteissa huomattavasti paremmin.

Muuta

Muuta uutta kamerassa taitaakin olla hivenen uudistetut menut, uusi video/still -kytkin ja oikean käden ulottuville siirretty on/off kytkin. Kaikki ihan tervetulleita parannuksia vanhaan verrattuna, mutta eipä niistä hirveästi jutun juurta irtoa.

Virtakytkintä Canon ei vieläkään suostunut laittamaan kilpailijoiden tapaan laukaisijan ympärille, missä se olisi ollut luontevammassa paikassa. Nykyisellään kytkimen käyttö vaatii hivenen sormiakrobatiaa.

AF-Joystick on muotoiltu uudestaan ja sen nuppi on nyt kupera. Tässä on kyllä menty väärään suuntaan. Kuvia 100% suurennoksella selaillessa joystickiä tulee usein vahingossa painettua liikuttamisen sijaan ja se resetoi zoomauksen. Tuntuma jää muutenkin huterammaksi kuin vanhassa versiossa.

Etsimen vasemmalla puolella sijaitsevaa videokytkintä on hankala käyttää muuttamatta otetta kamerasta. Kuvaan videoita harvakseltaan, joten tämä ei minua juuri häiritse. Laukaisijan vierestä löytyvä video-rec-nappi kuvaa videota suoraan muistipaikan 3 asetuksilla ja se riittää minulle melkeinpä aina.

Video-ominaisuuksia on tiettävästi hiottu myös aika paljon. Erilaisia codecceja ja asetuksia on tullut lisää, mutta koska video on minulle sivuseikka, en tässä paneudu niihin sen enempää.

Mitä voisi vielä parantaa?

Canon on jo pitkään käyttänyt kameroissaan rungosta ulos kääntyvää näyttöä. Tämän tyyppinen näyttö ei oikeastaan ole valokuvaajan käytössä paras mahdollinen. Varsinkaan pitkillä putkilla matalalta kuvaavalle luontokuvaajalle. Kameran sivulle kääntyvä näyttö ei ole optisella akselilla, joka tekee kameran suuntaamisesta hivenen epäluontevaa. Isoa ja painavaa teleä kannatellessa sivulla törröttävä näyttö on myös usein tiellä. Pystyssä kuvattaessa se taas saattaa kyntää maata matalia kuvakulmia haettaessa.

Parempi näyttöratkaisu olisi sekä vaaka- ja pystysuunnassa rungosta suoraan uloskääntyvä näyttö, jollainen löytyy mm. monesta Fujista. En juuri pidätä hengitystäni odotellessani moista näyttöä Canoniin. YouTubeen itseään kuvaavat kamera-arvioijat ovat ilmeisesti vääristäneet koko markkinan kuvittelemaan, että näyttö on pakko saada kääntymään niin, että se näkyy myös kameran etupuolelta.

Sonyn uudessa A9 III:ssa on aika hyvä kompromissi, koska rungosta sivulle kääntymisen lisäksi näyttöä voi myös kallistaa suoraan ulos kamerasta. Kuinkahan monta vuotta menee, ennen kuin Canon suostuu uskomaan tuon ominaisuuden kopioinnin arvoiseksi..?

Canonin kameroissa on ollut iät ja ajat kolme muistipaikkaa erilaisille kuvausasetuksille. Kuvaustilakiekko on kuitenkin nykyään monissa malleissa digitaalinen, joten periaatteessa muistipaikkoja voisi olla vaikka kuinka paljon. Miksi niitä on vieläkin vain kolme? Fuji on onnistunut ahtamaan niitä X-H2 -sarjan kameroihin peräti seitsemän, vaikka kiekko on perinteistä mallia. Ottaisin mielelläni ainakin muutaman lisää.

Muistipaikoille olisi käyttöä, koska kamerassa on ohjelmoitavia nappeja hivenen niukan puoleisesti. Lisäksi nappien ohjelmoitavuudessa on hassuja rajoitteita. Canon on vain päättänyt, että joitain toimintoja ei saa joihinkin nappeihin. Ja joitain ei saa nappeihin ollenkaan. Esimerkiksi pre-capture -toiminto pitää käydä kytkemässä päälle ja pois menujen kautta. Kakkosversiossa nappien ohjelmointi on kuitenkin hivenen edeltäjää vapaampaa.

Canonin menut ovat on/off -tyyppisten asetuksien suhteen muutenkin kankeat, koska asetukset avaavat aina erikseen oman sivunsa, josta valitaan onko asetus päällä vai pois. Olisi helpompaa jos napin painallus asetuksen kohdalla vaihtaisi sen suoraan.

Menuista löytyy muutama erikoisempi asetus. Siellä on erillinen kohta hiljaiselle sulkimelle (silent shutter), joka hiljentää sähköiseen sulkimeen mahdollisesti asetetun keinotekoisen äänen. Tällä on sellainen ikävä sivuvaikutus, että kameran mekaaninen suljin ei sulkeudu, kun kamerasta katkaisee virran ja kenno jää objektiivia vaihtaessa alttiiksi pölylle ja muulle lialle. Tämä asetus kannattaa ehdottomasti pitää pois päältä ja hiljentää kamera varsinaisista ääniasetuksista.

Toinen erikoisuus on "Blackout free shutter", jolla en huomaa olevan mitään vaikutusta. Sähköisellä sulkimella näkymä ei pimene kuvien välillä tästä asetuksesta riippumatta. Mitä se oikein tekee?

Kamerassa on edelleen paikat SD- ja CF Express -muistikorteille. SD-korttipaikan voisi siirtää jo historiaan, se on näille kuvausnopeuksille aivan liian hidas.

Kamera on tähän mennessä (11.10.2024) jäätynyt kahdesti akun irroituksen vaatineeseen kuntoon.

Yhteenveto

Alkuperäinen R5 oli jo hyvä kamera. Mark II korjaa siitä minua eniten ärsyttäneet ongelmat, joten uskallan jo tässä vaiheessa sanoa, että Mark II on erinomainen kamera. Takaraivossa kuitenkin jonkin verran kolkuttelee ajatus, että kakkosversiossa korjattujen asioiden olisi pitänyt olla kunnossa jo alkuperäisessä R5:ssä.

Aika monet ovat todenneet tämän olevan niin pieni päivitys, että jäävät odottelemaan Mark III:sta sitten joskus neljän vuoden päästä. Tämä on ihan ymmärrettävä näkemys, erityisesti maisemien tai muun hitaamman aiheen kuvaajat eivät tästä päivityksestä hyödy juuri mitään. Maisemakuvaajille tämä voi olla jopa askel väärään suuntaan kennon muutoksien takia. Itselleni nämä parannukset kuitenkin osuivat niin kohdilleen, että päivityksen perustelu ei tuntunut edes vaikealta. Vaikka osin väärään suuntaan kehittynyttä kuvanlaatua onkin vähän vaikea sulattaa.

Kameroita päivitettäessä tulee aina myös pohdittua ruohikkoja aitojen toisilla puolin. Canon tuntuu olevan kilpailijoihinsa nähden vieläkin takamatkalla. R5 Mark II on vasta nyt sillä tasolla etsimen toiminnan suhteen, missä Sony A9 oli jo seitsemän vuotta sitten. Sony luultavasti päivittää A1:n kohtalaisen pian, eikä ole vaikea veikata, että teknisesti se lienee taas ainakin sukupolven (tai useamman..?) verran edellä Canonin viimeisimpiä esityksiä. Joskin luultavasti hintalapussakin on tonneja suurempia lukemia.

En kuitenkaan oikein usko, että on olemassa olosuhteita, joissa samoilta jalansijoilta jollain kilpailijalla olisi mahdollista saada käyttökelpoinen kuva tilanteesta, johon R5 Mark II ei vain taipuisi. Kameroista voi vääntää Internetissä ja kuvausapajilla loputtomiin, mutta oikeita käytännön eroja niistä alkaa olla aika vaikea löytää.

Tämä kirjoitus perustuu tällä hetkellä ensimmäisten parin kuukauden aikana kertyneisiin kokemuksiin. Päivitän tätä kirjoitusta tarvittaessa tai teen uuden postauksen, kunhan lisää kokemusta on kertynyt.

Muokkaushistoria

• 22.10.2024

  • Lisätty pikkulintuja kukkapellossa käsittelevä kappale automaattitarkennus-osioon

  • Lisätty maininta lisääntyneestä kohinasta korkeilla herkkyyksillä

  • Lisätty yhteenvetoon maininta heikentyneestä kuvanlaadusta

  • Lisätty maininta etsimen nykäisystä kuvia ottaessa

• 11.10.2024

  • Kamera jäätynyt nyt kahdesti akun irroitus kuntoon

• 24.9.2024

  • Lisätty maininta oudoista menu-asetuksista etsimeen ja sulkimeen liittyen.

  • Mainittu hivenen paremmin ohjelmoitavat napit

• 23.9.2024

  • Lisätty maininta kuvien "aaltoilusta" vanhassa R5:ssä

  • Lisätty automaattitarkennus-kappaleeseen kuukkeli-kokemukset

  • Lisätty maininta päivitetystä AF-joystickistä

  • Lisätty maininta SD-korttipaikasta

  • Lisätty maininta kameran jäätymisestä