Uneton Lapissa

Kesälomalla alkaa jo unelmoida syyskuun ruskaviikosta Lapissa. Kaikkia lomia odotamme toki innolla mutta tätä varmaan kaikista eniten. Olimme vuokranneet mökin, jossa olemme olleet kerran aikaisemmin. Edelliseltä kerralta jäi kaikista parhaiten mieleen upea sumuinen aamu ja toivoimme, että saisimme uusinnan siitä. Mökin ovelta on kymmenisen metriä järven rantaan, joten aamutuimaan on unikekojenkin helppo kömpiä lämpimän peiton alta ulos, kun ei tarvitse lähteä pihaa pidemmälle.

Kahtena ensimmäisenä päivänä oli kesäisen lämmintä, tulopäivänä mittari kohosi jopa 22 asteeseen. Tämä tarkoitti sitä, että pohjoisen pienet pirulaiset olivat vieläkin virkeänä vauhdissa. Olen allerginen mäkäräisen puremille ja vaikka ensin purema näyttää viattomalta pieneltä punaiselta pisteeltä, ärtyy se myöhemmin kunnon paukamaksi ja turvottaa isohkon alueen ympäriltä. Allergialääkkeistä ei pahemmin ole hyötyä. Ilmeisesti myös erityisen pinnalla olevien verisuonieni takia itikat valitsevat mielellään minut kohteekseen, joten eihän se ihme ollut, että heti ensimmäisenä päivänä mäkäräinen pääsi haukkaamaan palan ranteesta. Toisena iltana sää viileni ja usvaa alkoi muodostua järven päälle. Jess, nyt näytti lupaavalta seuraavaa aamua ajatellen. Minut hyvin tuntevat tietävät, että Lapinhulluuden lisäksi minua vaivaa sumu- ja kuuhulluus. Kaikkia näitä tulee valitettavan harvoin kuvattua.

Nukkumaan pääsimme vasta alkuyöstä, koska oli kirkasta ja revontulet leimusivat kauniisti järven yllä. Yöllä oli vaikea saada unen päästä kiinni, kun olin aivan jäässä ulkona pari tuntia paikallaan seisomisen jälkeen. Lisäksi olo oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa, kun odotin innolla aamua. Kello pärähti kuudelta soimaan, puoli tuntia ennen auringonnousua. Päätimme syödä aamupalan vasta sisälle palattuamme ja sovimme, että menemme vielä pariksi tunniksi nukkumaan sumukuvailujen jälkeen. Järvi oli henkeäsalpaavan kaunis usvan leijaillessa veden päällä, osittain peittäen vastarannan puut. Vielä oli hämärää mutta pian aurinko nousi värjäten usvan kullankeltaiseksi. Oli vaikeuksia päättää, millä lasilla kuvaisi, ja se menikin sellaiseksi säheltämiseksi, kun kaikkia piti kokeilla. Auringon noustessa on vieläpä oltava todella nopea, koska se on vain hetken kuvauksellinen puiden takaa kurkistaessa, sen jälkeen onkin jo ihan liian kirkasta. Sumu kuitenkin sakeni uudelleen auringon ollessa jo hetken näkyvissä, peittäen auringon niin, että se näkyi kauniina pallona, jolloin siitä sai taas kuvia.

Aamun edetessä alkoi kuulua tuttu keväinen ääni. Teeret pulputtivat jossakin vastarannan puolella ilmeisesti syyssoitimelta. Järvi oli aivan autio, tai niin ainakin luulimme, mutta pikku hiljaa sumun suojista alkoi näkyä telkkiä, kuikkia ja isokoskeloita. Suurin osa oli kaukana, mutta koska järvi ei ole iso, saattoi niistä ihan kelpokuvia silti saada. Muutenkin kivempi kuvata sumu huomioon ottaen niin, että myös maisemaa tulee kuvaan. Matala kuvakulma toimii yleensä parhaiten mutta nyt kuvat näyttivät jäävän sumun takia epäteräviksi. Kamera tuntui tarkentavan automaatilla paremmin vähän korkeammalta kuvattuna.

Sumua kesti ilahduttavan pitkään ja lisäksi mökin takapihalta löytyi lisää kuvattavaa. Siinä on soisempaa maastoa vaivaiskoivuineen ja kasteen peittämä varvikko hohti vastavalossa nätisti. Kuvaamiset lopetimme kymmenen maissa ja nälkä oli valtaisa. Nukkumaan emme enää kehdanneet mennä vaan aamupalan jälkeen lähdimme tekemään muita Lapinhullujen touhuja.

Pari seuraavaa päivää olivat sateisia ja ehdimme jopa saunoa. Loma oli alkanut vauhdikkaasti, eikä haitannut, että sai ottaa välillä rauhallisemmin. Sääkarttojen mukaan ”huonoa keliä” ei kuitenkaan pitäisi kestää kovin montaa päivää. Ja kuten hyvä ystäväni on todennut, ei sade kuitenkaan ruskaa peitä.

Keskiviikkona jo illalla alkoi muodostua todella sankkaa sumua. Seuraavaksi aamuksi luvattiin kirkasta ja pikkupakkasta, joten odotettavissa oli jälleen aikainen herätys. Viime kerrasta viisastuneena heitimme nopeasti jogurtit naamaan ennen ulos menoa. Yöunet jäivät jälleen vähiin mutta ei haitannut! Auringonnousu oli upea ja sumua kesti pitkään. Ruskan väreissä oleva varvikko oli saanut kauniin kuuraisen peitteen yllensä.

Viikko taisi olla optimaalinen ruskan sekä aamusumujen suhteen. Perjantai-aamunakin kömmimme aikaisin aamulla ylös, nyt kuitenkin puoli tuntia myöhemmin kuin muina sumuaamuina. Yöllä nukutti niin hyvin - ne viisi tuntia mitä ehdimme nukkua - että sänky tuntui houkuttelevalta, mutta emme halunneet päästää kaunista aamua karkaamaan ohi. Hyvä näin, näimme nimittäin nyt ensimmäistä kertaa majavan uiskentelevan järven poikki usvan seassa. Kuikka tuli myös paljon lähemmäksi ja siitä sai parhaat kuvat tähän mennessä. Aurinko teki hauskasti puiden latvojen yläpuolelle sumuun pieniä säteitä ja auringonnousu oli jälleen aivan mieletön. Ajatella, jos tämän näkymän olisi vaihtanut uniin. Emme voineet olla muuta kuin tyytyväisiä kaikkiin kolmeen usva-aamuun. Lopuksi sumun sekaan tuli vielä kalastaja soutaen verkkojaan nostamaan, ei hullumpi lisä usvan sekaan sekään. Pakkasta oli suunnilleen neljä astetta ja kuura oli jälleen peittänyt aluskasvillisuuden.

Kotiin tullessa Lapissa vietetty viikko tuntui epätodelliselta. Se on kuin eri maa ruskan väreineen, revontulineen, sumuineen, poroineen ja kuukkeleineen. Ihan kuin olisi nähnyt ihanaa unta.