Norjan lumoa

Kaverini kirjoitti minulle, että olen tartuttanut häneen kännykkäräpsyjen myötä kunnon Norja-kuumeen. En yhtään ihmettele, niin upeissa satumaisemissa vietimme kesäloman ensimmäisen viikon. Olemme kolunneet aika lailla koko pohjois-Norjan, tämä paikka oli kuitenkin vielä näkemättä. Kvaloya tarjosi parastaan ilmojen suhteen - ja maisemien. Mielestäni kaikista komein paikka missä olemme käyneet. Ja kyllä, olemme kerran ajaneet turistien suosimalle Lofooteille. Toki silloin satoi lähes koko ajan ja vuoret jäivät tihkusateen taakse näkymättömiin suurimmaksi osaksi aikaa, joten tällä saattoi olla osuutensa asiaan, että Lofooteille ei ole kaivannut uudelleen. Kvaloyalla on noin 15 000 asukasta, joten saa varautua, että liikennettä on päivisin melko paljon. Saari kuuluu Tromssan kuntaan.

Kelit suosivat meitä tällä reissulla. Oli lämmintä ja tyyntä, sekä sen myötä yllättävän paljon hyttysiä. Mittari kapusi välillä jopa hellelukemiin ja heitimme täällä talviturkkimme. Ei olisi uskonut, että pohjois-Norjassa tekee mieli uimaan! Vesi oli sen verran kylmää, että jalkoja särki mereen mennessä, mutta mikäpä tuollaisessa turkoosin kirkkaassa vedessä, vuorten ympäröimänä, muuten on pulikoida. Merisiilejä sai toki varoa, Jyrki sai sellaisesta rannalla sormeensa pienen haavan. Piikikäs merisiili jalkapohjan alla olisi ollut ikävä kokemus.

Pitkästä aikaa keskityimme maisemien kuvaamiseen. Saarella oli kyllä todella monipuolinen lintuelämä, muun muassa riekkoja, merikotkia, merihanhia, kuoveja, meriharakoita ja muita kahlaajia oli paljon. Ne vaan olivat todella arkoja eikä ihme, kun siellä täällä oli kylttejä metsästyslupien myymisestä. Jätimme suosiolla linnut rauhaan. Suopöllöä käytiin pari kertaa kyttäämässä suon laidalla. Se pysytteli harmittavan kaukana mutta hyvä tuuri kävi, että sellainen kuitenkin löydettiin. Täällä saatiin myös muutama kuva riekosta vastavalossa. Iltavaloja sai odotella pitkään, koska aurinko ei tähän aikaan vuodesta laske ollenkaan.

Kerran pysäytimme auton kosken viereen, jonka komeita kuohuja ajattelimme käydä katsomassa sen enempää lähtemättä rantaan rämpimään. Jätimme kamerat autoon koska koski ei kovin kuvauksellisessa paikassa ollut. Suunnitelmista poiketen lähdimme sitten kuitenkin tunkemaan pusikon läpi rantaan. Jyrki oli perillä jo paljon ennen minua ja lopulta kun pääsin sinne, viittoi hän minut luokseen isojen kivien päälle. Tajusin, että nyt on jotain hienoa nähtävää. Kaksi saukkoa kalasteli kosken alajuoksulla! Ei auttanut muu kuin ihastella niiden touhuja ilman kameroita, koska niitä ei ikimaailmassa olisi ehtinyt autosta hakea. Toinen saukoista tuli ihan lähelle ja Jyrki sai kivan kurkistuvideon puhelimellaan. Saukkojen lähdettyä haimme kamerat autosta toivoen, että ne tulisivat takaisin. Niin hyvää tuuria meillä ei kuitenkaan ollut, mutta minkki tuli katsomaan meitä muukalaisia kurkistaen kivien välistä hauskasti. Edelleenkään ei kuvia saatu, kun se oli meille aivan liian vikkelä.

Patikointi saarella oli mukavan helppoa. Yleensä saa henkihieverissä kavuta todella jyrkkiä vuorenseinämiä, jotta saa palkinnoksi nauttia kauniista näkymistä. Näin korkeanpaikankammoisena on joutunut luovuttamaan ennen huippua, Norjalaisten mummojen ja lasten kiivetessä ohi. Vuoret, tai pikemminkin tunturit, joihin nyt kavuttiin, olivat sopivan jyrkkiä tällaiselle tottumattomalle suomalaiselle ja maisemat olivat aivan mielettömän hienot. Käki kukkui lähes joka ilta.

Viimeisenä aamuna kun lähdimme ajamaan takaisin Suomeen, oli todella kaunis sumu. Harmitti lähteä mutta saipahan auton penkiltä ihastella unenomaisia maisemia, vuorten kietoutuessa paksuun sumuun. Olisi kiva palata tänne joskus syksyllä uudelleen. Saarella näytti olevan paljon lehtipuita ja osaan kuvitella miten upeissa ruskan väreissä se kylpisi. Kunhan vain säät osuisivat jälleen kohdilleen.