
Etelä-Suomen ruskahuippu oli ja meni. Joka vuonna tähän aikaan mieleen hiipivät visiot keltaisena hehkuvan vaahteran uumenissa istuvasta varpuspöllöstä tai värikkäässä lehtikasassa peuhaavasta oravasta. Säällä ja käytettävissä olevalla vapaa-ajalla on vain tapana puuttua näiden visioiden toteuttamiseen.

Vuotuinen Lapin ruskareissu on takana, ja kuukkelit olivat luonnollisesti taas toivelistalla. Tänä syksynä meinasi jo tulla suru puseroon, kun usein kuvaamaamme kuukkeli-pariskuntaa ei näkynytkään enää missään.

Kesälomalla alkaa jo unelmoida syyskuun ruskaviikosta Lapissa. Kaikkia lomia odotamme toki innolla mutta tätä varmaan kaikista eniten. Olimme vuokranneet mökin, jossa olemme olleet kerran aikaisemmin. Edelliseltä kerralta jäi kaikista parhaiten mieleen upea sumuinen aamu ja toivoimme, että saisimme uusinnan siitä. Mökin ovelta on kymmenisen metriä järven rantaan, joten aamutuimaan on unikekojenkin helppo kömpiä lämpimän peiton alta ulos, kun ei tarvitse lähteä pihaa pidemmälle.

Aina välillä, karkuun kipittäviä kettuja ja lipettiin liitäviä lintuja kuvatessa, ajatukset karkaavat makrokuvauksen pariin. Siinä voisi rauhassa keskittyä sommitteluun ja valoon, tarvitsematta pelätä maahan juurtuneen kohteen juoksevan karkuun. Ainakin teoriassa. Todellisuudessa makrokuvatessa saattaa löytää itsensä uppoamasta hiljalleen suohon selän huutaessa hoosiannaa täysin luonnottoman jooga-asennon takia. Samalla kun yrittää tarkentaa tuulessa holtittomasti heiluvaan millimetrien kokoiseen kohteeseen.

Kettukuvaukset kotinurkilla jäivät tänä keväänä ja kesänä aika vähiin. Olin jo henkisesti taputellut aiheen käsitellyksi, kun suuntasimme kohti pohjoisen kesäreissuja. Norjassa ei useinkaan tiedä mitä seuraavan mutkan takaa löytyy, mutta näköjään myös kotoinen Lappi osaa välillä yllättää.

Kaverini kirjoitti minulle, että olen tartuttanut häneen kännykkäräpsyjen myötä kunnon Norja-kuumeen. En yhtään ihmettele, niin upeissa satumaisemissa vietimme kesäloman ensimmäisen viikon. Olemme kolunneet aika lailla koko pohjois-Norjan, tämä paikka oli kuitenkin vielä näkemättä. Kvaloya tarjosi parastaan ilmojen suhteen - ja maisemien. Mielestäni kaikista komein paikka missä olemme käyneet. Ja kyllä, olemme kerran ajaneet turistien suosimalle Lofooteille. Toki silloin satoi lähes koko ajan ja vuoret jäivät tihkusateen taakse näkymättömiin suurimmaksi osaksi aikaa, joten tällä saattoi olla osuutensa asiaan, että Lofooteille ei ole kaivannut uudelleen. Kvaloyalla on noin 15 000 asukasta, joten saa varautua, että liikennettä on päivisin melko paljon. Saari kuuluu Tromssan kuntaan.