Viimeinen huuto

Aina välillä luontokuvia ei tarvitse lähteä hakemaan kovin kaukaa, vaan ne tulevat tyrkylle kirjaimellisesti kotiovelle. Ainakin jos vaivautuu edes pitämään korvansa auki sohvalla lojuessaan.

Naapurustossamme on paljon variksia ja naakkoja, jotka muodostavat varsinkin loppukesällä aika isojakin parvia eikä niihin tule juuri koskaan kiinnitettyä oikein mitään huomiota. Eräänä elokuun lopun iltana sohvalla makoillessani ulkoa alkoi kuulua melkoinen äläkkä.

En jaksanut tyypilliseen tapaani reagoida siihen mitenkään, mutta talouden oikea luontoihminen kävi ovella katsomassa, että mitä siellä oikein tapahtuu. Ovelta kuuluikin aika pian "täällä on kanahaukka". Joo, joo, sellainenhan söi kerran kania naapurin takapihalla, ja toinen mokoma törmäsi kerran meidän terassilaseihinkin.

"Se on napannut variksen" sai minut lopultakin nousemaan ylös sohvalta.

Autokatoksien luona oli tosiaan komea kanahaukka kuristamassa saalistamaansa varista, samalla kun muu parvi piti hirmuista meteliä jossain yläilmoissa, uskaltamatta kuitenkaan sen enempää hyökkäillä haukan kimppuun.

Harvemmin sitä tulee petolintua kuvattua sukkasillaan parin metrin päässä kotiovesta, mutta joskus näinkin.

Kuvaus keskeytyi lopulta, kun naapuri saapui autolla kotiin ja haukka joutui vaihtamaan paikkaa saalineen naapuriasunnon oven eteen. Emme seuranneet tilannetta enää sen pidemmälle, ettei haukan ruokailu häiriintyisi. Seuraavana päivänä tosin huomasi, että johonkin se oli kuitenkin keskeytynyt, kuin vain kolmanneksen verran syöty varis oli edelleen paikallaan naapurin ikkunan alla.

Panttasin otsikkokuvaa kaikelta julkaisulta melkein pari vuotta mukamas potentiaalisena vuoden luontokuva -kilpailun ehdokkaana, mutta kun se nyt ei kahtena vuonna kelvannut edes semifinaaleihin, niin olkoot sitten edes blogin täytteenä tässä. Tietäjät voinevat tästä jo päätellä, että tämän vuoden semifinalistisaldo oli omalta osaltani puhdas nolla.

Eihän tuo kuva lopulta ole voimakkaasta tilanteestaan huolimatta kovin kummoinen. Taustana oleva autokatoksen seinä on kaikkea muuta kuin kuvauksellinen, varis peittyy liikaa etualan heinien taakse, eikä kuvassa ole juuri minkäänlaista valoakaan.

Minulla on ollut pidemmän aikaa vähän makaaberi näkemys, että latteassa valossa kuvatut kuolemaa esittävät kuvat ovat tyypillisesti kelvanneet VLK:ssa varsin hyvin, mutta eipä näköjään tällä kertaa ainakaan omalta osaltani.

Tämä ei ole mikään avautuminen vuoden luontokuva -kilpailusta tai sen linjasta sen enempää. Omat kuvani ovat historiallisesti kelvanneet sinne todella heikosti, eikä se ole oikeastaan kovin yllättävää. Kuvani ovat harvoin mitenkään uniikkeja ja (vähän liikaakin) värikkääseen, kontrastikkaaseen ja lämpimään kallellaan oleva editointi-tyylini tuntuu sekin olevan melkoista kryptoniittia noissa kinkereissä.

Tänä vuonna semifinaaleihin päässeiden kuvien määrä oli muutenkin huomattavan alhainen. Melkein veikkaisin tuomariston kiristäneen kriteerejä kuvien eteenpäin menolle.

Toivottavasti kisan meno ei tänä vuonna ole liian päätöntä.