Jyrki Salonen |su 16.3.

Kuukkeli-kaverien paluu

Jos olet seurannut tätä blogia yhtään pidempään, olet varmaankin kuullut jo kyllästymiseen asti kuukkeli-pariskunnasta, jota olemme kuvailleet jo vuosien ajan. Emme olleet nähneet kavereitamme puoleentoista vuoteen ja arvelimme niiden siirtyneen jo autuaammille makkarannorkoamis-apajille.

Näiden kuukkelien reviiri on kuitenkin pohjoisen reissujemme vakiokäyntikohteita, joten rutiininomaisesti poikkesimme sinne tänäkin talvena. Paikalla oli kuitenkin hiljaista ja tunnin vetkuttelun jälkeen olimme jo luovuttamassa ja lähtemässä muualle.

Sitten kävi, niin kuin kuukkeleiden kanssa usein käy. Olimme jo kääntäneet selkämme ja kävelemässä autolle, kun selän takaa alkaa kuulua tutunoloista juttelua. Kuukkelikolmikko oli ilmaantunut polunvarren koivuihin tutkailemaan tilannetta.

Riemukkaasti kävi ilmi, että kyseessä olivat taas kerran "meidän" kuukkelimme. Ne ovat vielä hengissä ja niillä oli vielä viime kesän poikanenkin mukana kuvioissa.

Päivä oli valitettavan harmaa, joten kovin kummoisia kuvia kavereistamme ei syntynyt. Välillä sateli hivenen lunta, mutta sen verran vähän, ettei siitä ollut oikein kuvaukselliseksi elementiksi.

Oli joka tapauksessa todella kivaa kohdata vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Sain lopultakin ajoiksi tilattua kuukkelien rengastustiedot luonnontieteelliseltä museolta. Kävi ilmi, että kuukkelimme on rengastettu täysikasvuisina vuonna 2016, eli ilmeisesti n. vuotta ennen ensitapaamistamme. Ne ovat siis kohta vähintään yhdeksänvuotiaita, mahdollisesti vanhempiakin.

Hupaisana yksityiskohtana molemmat ovat rengastietojen mukaan koiraita. Emme nyt ehkä kuitenkaan usko kaksikkomme olevan poikasia adoptoiva sateenkaari-kuukkelipariskunta. Vaikkei siinä tietenkään mitään vikaa olisi.