)
Tua Lönnroth |ma 6.5.
Takatalven jälkeen koitti vihdoin kevät. Aurinko helli niin luontoa kuin luontokuvaajaa. Linnunlaulua alkoi jälleen kuulua enemmän ja luonto heräsi muutenkin uudelleen eloon. I-HA-NAA.
Joka keväinen ihmetyksen aihe ovat rantakäärmeet ja niiden paritteluaika. Viime vuonna tämä tosin ehti mennä meiltä ohi, joten tänä vuonna tuntui taas erityisen hienolta päästä seuraamaan niiden hauskoja touhuja. Alueella on myös kyitä, joten laitoimme saappaat jalkaan, ihan vain varmuuden vuoksi.
Löysimme kaksi käärmekasaa mutta ne olivat visusti kanervien suojassa, joten niitä olisi ollut ihan mahdotonta kuvata. Yhteen hiukan avoimempaan paikkaan kerääntyy yleensä myös rantakäärmeitä, ja sieltä niitä onneksi löytyi taas. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja valo oli todella kova.
On villin näköistä, kun käärmeet luikertelevat kietoutuneina toisiinsa. Ne ovat niin tohkeissaan, että eivät piittaa ihmistirkistelijästä, kun rauhassa liikkuu niiden viereen. Kävyt sinkoilivat alas kallionrinnettä ja kuivat lehdet rapisivat, kun meno oli niin kova. Yhtenä keväänä tällainen rantiskasa tipahti puolisen metriä alas rinnettä, kun touhu yltyi niin hurjaksi. Silloin jokainen lähti pelästyessään vauhdilla luikertelemaan eri suuntiin.
On tosi hankala laskea käärmeitä kasasta missä ne ovat kietoutuneina toisiinsa, mutta kyllä niitä ainakin seitsemän siinä oli. Päättelimme, että isoin oli naaras, sillä ei ollut keltaisia laikkuja poskissaan ollenkaan. Se oli kauniin vaalea vatsapuoleltaan. Vähän kävi sitä sääliksi, kun niin moni kosija oli sen kimpussa, mutta näin se luonnossa menee.
Istuimme lumoutuneina ihastelemassa tätä ihmeellistä tapahtumaa aika pitkään. Aurinko lämmitti niin, että kevyttoppatakissa meinasi tulla hiki. Lähdimme katsomaan, josko muualta löytyisi lisää nyyttejä, mutta laihalla tuloksella. Pidimme banaanitauon ja kun palasimme lemmenpesälle, olivat käärmeet siirtyneet hiukan sivummalle. Ehkä niille oli tullut paahteessa liian kuuma, kun nyt ne touhustelivat puunoksien alla. Pilviä oli sopivasti kerääntynyt taivaalle ja valo parani sen myötä. Paikka oli parempi kuin edellinen ja saimme kärmeksistä jopa ihan kelpokuvia. Pikkuhiljaa rantikset alkoivat siirtyä takaisin lämpimämpään paikkaan auringon tullessa esille, joten oli meidän aika pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin syömään. Jälleen kerran täytyy todeta, että ihminen saa olla onnekas, kun pääsee seuraamaan tällaista upeaa luonnon tapahtumaa.
Ja arvatkaa mitä! Sammakoita löytyi sittenkin vielä takatalven jälkeen! Voi mikä riemu valtasi mielen, kun tutulta lammelta kuului kurnutusta. Tästä lisää Jyrkin blogikirjoituksessa.
Karmaisevan keikkuvasti saapunut kevät sai meidät jo pelkäämään sammakkokauden menneen ohi suun. Pidimme kuitenkin loppuun asti silmällä sitä viimeistä lammikkoa, johon ei ennen takatalvia ehtinyt ilmestyä kutua. Onneksi, sillä vappu-viikolla sinne lopultakin järjestyi kunnon kurnuttajakemut.
Jyrki Salonen | ma 6.5.
Kelien puolesta kevät todella tulee keikkuen tänä vuonna. Jos sammakkokausi pääsi yllättämään viime vuonna, niin nyt se meni meiltä täysin ohi. Seurasimme meille tuttuja pikkulampia ja lätäköitä ja kun vihdoin huomasimme liikettä yhdellä lampareella, iski ennennäkemätön takatalvi yöpakkasineen ja lumisateineen. Kuvittelimme, että pienet kurnuttajat pakkaavat kapsäkkinsä ja muuttavat kiireen vilkkaa Teneriffalle, mutta muutaman päivän kuluttua kun kävimme tekemässä tuttua lammikkokierrosta, oli lähes joka paikkaan ilmestynyt kutua. Näköjään jäätävät kelit eivät sammakkojen kutupuuhia estä.
Tua Lönnroth | ma 22.4.
)
)
