Jyrki Salonen |12.5.2024
Taivas lyö tulta
Pimeään vuodenaikaan Lapissa olemme yleensä varsin innokkaita revontulibongareita. Kotinurkilla Espoossa emme niinkään. Emme edes silloin, kun aurinkotuulimittarit huutavat punaisina. Niinäkin öinä etelässä on yleensä tarjolla vain himmeä kaari pohjoisessa horisontissa, joka saattaa hetkeksi leimahtaa liekkeihin. Tämän vuoden äitienpäivä-viikonloppuna tilanne oli vähän toinen. Kun etelään antavalta takapihalta sai kännykällä kuvan revontulikoronasta, oli aika myöntää, että yön selkään on ehkä sittenkin lähdettävä.
Tähän aikaan vuodesta on jo niin valoisaa, että vasta puolen yön jälkeen taivas alkoi olla niin pimeä, että revontulet edes kunnolla näkyisivät. Tämänkin takia tuli pitkään arvottua, että jaksaako tässä lähteä yhtään mihinkään.
Päätimme kuitenkin hurauttaa läheiselle merenrannalle, jossa näkymä noudatti pääosin tuttua Etelä-Suomen revontulibongaus-kaavaa: himmeähkö kaari horisontissa. Tällä kertaa tosin eteläisessä horisontissa, mikä on näillä leveysasteilla aika poikkeuksellista.
Aurinkotuulimittarit huusivat edelleen punaisella, joten jäimme rantaan seuraamaan tilanteen kehittymistä laiskasti sommitelmia himmeästä kaaresta hakien. Lämmintä oli leppoisat kahdeksan astetta, joten tavallisesta poiketen kylmä ei päässyt juuri vaivaamaan. Satakielen lauleskeluakaan ei revontulia bongatessa turhan usein pääse kuulemaan.
Vielä huvittavampi yksityiskohta oli jostain päin rantaa kuulunut ilmiselvä maiskutus. Lopulta sille löytyi syykin: rantakivellä nökötteli saukko yöpalaa mutustelemassa. Valitettavasti siitä ei pilkkopimeässä 15-millisellä objektiivilla oikein saanut kuvia.
Sitten kaari alkoi hiljalleen kirkastua ja kasvaa korkeutta. Kunnes lopulta koko taivas oli pelkkää revontulta.
Nämä olivat kevyesti yhdet hurjimmista revontulista mitä olimme koskaan nähneet ja ne näkyivät eteläisellä taivaalla Espoossa! Tulet eivät olleet erityisen elävät, mutta ne täyttivät koko taivaan. Tavanomaisten vihreän ja violetin lisäksi tulissa oli myös reilusti pinkkiä ja hivenen keltaista, jota en usko aikaisemmin nähneeni.
15-millinen objektiivi riitti vain vaivoin, kun yritti saada kuvaan vielä jotain etualaakin. Komeinta showta kesti ehkä viitisentoista minuuttia, kun tulet taas hivenen himmenivät. Hetkeksi.
Kauaa ei tarvinnut odotella, kun taivaat taas aukenivat. Tällä kertaa tarjolla olivat varmaankin uskomattomimmat säteittäiset revontulet mitä olen koskaan nähnyt.
Oli todella hilkulla, ettei lämmin ja pehmeä sänky vienyt voittoa iltasuunnitelmia valitessa, mutta lopulta joskus kolmen maissa lakanoiden väliin kömpiessä olimme todella tyytyväisiä ettei niin käynyt.
