Jyrki Salonen |pe 8.3.
Ahkerasta Lapin matkaamisesta huolimatta riekot ovat olleet meille vähän hankala aihe. Niitä on nähnyt lähinnä ohimennen auton ikkunasta tai hyvin satunnaisesti tuntureilla kulkiessa, mutta kameran eteen riekkoja ei ole juuri päätynyt. Mahdollisesti jälleen aamu-unisuuteen liittyvistä syistä.
Olimme kävelemässä retkeilypolulla tunturin kupeessa ja kiinnitimme huomiota erittäin runsaisiin riekon jälkiin tunturikoivikossa. Keskellä päivää jälkien jättäjistä ei ollut tietoakaan, mutta päätimme uhrata seuraavan aamun unet ja tulla katsomaan, millainen meno tunturissa silloin on.
Seuraavana aamuna auringonnousun aikaan olimme hädin tuskin saaneet lumikengät jalkaan, kun tunturista alkoi kuulua flunssaiselta Pelle Hermannin kepakolta kuulostavaa hekotusta. Näinkö helppoa tämä onkin? Jätä nukkumatta ja kuvaa riekkoja?
Aamu oli sumuinen ja lumisessa tunturissa ei kuitenkaan näkynyt mitään. Mutta muutaman sadan metrin lumihangessa tarpomisen jälkeen ensimmäinen riekko löytyi tunturikoivun juurelta höpöttämästä. Riekkojen ääntely on erittäin hauskan kuuluista potpotusta ja hekottelua. En harmi kyllä saanut sitä videolle.
Pettymykseksemme tämä ensimmäinen riekko pyrähti aika pian lentoon ja siirtyi noin sadan metrin päähän, mutta ei ilmeisesti meidän takiamme vaan hätistelemään siellä ollutta toista riekkoa, josta emme tietenkään tienneet mitään.
Yllättävästi kilpailijan karkoitettuaan riekko lennähti takaisin aivan meidän edessämme olleeseen tunturikoivuun ruokailemaan. Varsin onnekas alku reissun riekkokuvauksille.
Aloittelijan tuurin innoittamana päädyimmekin sitten tunturiin joka aamu koko loppureissun ajan. Kelit olivat vain valitettavan harmaat ja sumuiset koko ajan. Ainakin muutama riekko kuitenkin löytyi joka aamu. Niiden yhteistyökykyisyys vain vaihteli aika suuresti. Jotkut painelivat karkuun hädin tuskin näköetäisyydelle jouduttuaan, jotkut taas luottivat erinomaiseen suojaväriinsä eivätkä juuri kuvaamisesta hetkahtaneet.
Aktiivisemmin liikkuneet linnut tuntuivat olevan niitä arempia tapauksia. Jos joku löytyi nököttämästä männyn alta suojasta, ei se sieltä mihinkään lähtenyt, kun varovaisesti lähestyi. Tai ei niitä varsinaisesti tarvinnut enää lähestyä, kun niitä ei useinkaan huomannut ennen kuin oli jo melkein vieressä. Tunturikoivun oksien takana nököttävä riekko on kyllä ihmissilmälle melkoisen näkymätön tapaus. Lämpökamera olisi kait näissä hommissa aika erinomainen varuste, mutta en ole sellaista raskinut ainakaan toistaiseksi hankkia. Voi vain arvailla kuinka monen riekon vierestä tuli käveltyä, ilman että huomasi mitään.
Nämä Lappi-tarinat ovat aika usein pyörineet kuukkelien ympärillä. Niitäkin toki yritimme, mutta valitettavasti ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen emme löytäneet vakio-kuukkelipariskuntaamme. Sen sijaan paikalla lenteli niiden parin vuoden takainen poikanen ilmeisesti kumppaninsa kanssa.
En tiedä oliko tämä nyt vain sattumaa, vai onko reviirillä tapahtunut lopullinen vallanvaihto. Surkeissa valo-olosuhteissa sijaiskuukkeleista ei kuitenkaan mitään mainittavampaa kuvamateriaalia syntynyt.
Sitäkin tyytyväisempi sai olla kohtalaisen hyvästä riekkotuurista. Jos nyt lomaviikon yöunien uhraamista voi tuuriksi nimittää.
