Elämää kaupungissa: Puistometsän vaateliaat vinkujat

Loppukeväästä ja alkukesästä puistomaisissa metsissä alkaa kuulua vaativaa vinkunaa. Syylliset eivät välttämättä ole pussikaljoittelevia teinejä, vaan ruokaa kerjääviä sarvipöllön poikasia.

Ensin niistä havaitsee yleensä vain äänen. Metsää voi joutua haravoimaan korvat höröllään jonkin aikaa ennen kuin ensimmäinen puun oksalla nököttävä untuvapallo paljastaa sijaintinsa. Tammen lehvästöstä paistavat oranssit silmät ovat aina yhtä ilahduttava näky.

Pöllönpoikaset ovat todellisia metsän menninkäisiä. Tämä vanhan sielun omaava pehmolelua muistuttava pörrö on kuin suoraan satukirjasta. Nuorilla poikasilla silmät ovat usein kiinni tai niitä jaksetaan juuri ja juuri pitää auki, pienen nokan avautuessa huutoon tasaisin väliajoin. Silmien ollessa auki pikkupöllökin näyttää varsin tuimalta. Poikaset viihtyvät useimmiten korkealla puussa mutta onneksi niitä löytää välillä matalammaltakin. Useimmiten eläin- ja lintukuvat toimivat paremmin, kun pääsee kohteen silmien kanssa samalle tasolle.

Edestä päin katsoen on vaikea uskoa näiden untuvapallojen kykenevän lentämään vielä laisinkaan, mutta tästä kuvasta näkee, että niiden siivet ovat jo melko kehittyneet. Lentomatkat ovat kuitenkin pääsääntöisesti lyhyitä ja päätyvät välillä päin seiniä. Harjoittelu tekee mestarin, tuntuu tämä pikkupöllö tuumivan hiukan nolostuneen näköisenä. Onneksi kynnet ovat terävät ja niillä saa otteen alustasta kuin alustasta vaikka laskeutuminen olisikin mennyt hiukan mönkään.

Ruokaaaa!

Poikasten aktiivinen huutelu valoisina myöhäisiltoina tekee niistä ehkä helpoimmin löydettäviä pöllöjä. Normaalisti hiljaa puiden uumenissa viihtyviä pöllöjä löytää lähinnä muiden lintujen hätääntyneiden huutojen avulla. Ilman poikasen kerjuuhuutelua tätä kaveria olisi ollut aivan mahdotonta löytää tuuheasta vaahterasta. Pöllönpoikasten taito piiloutua oksien uumeniin on tarpeen, sillä ne ovat huonoina lentäjinä helppoa saalista petolinnuille.

Molemmat emot osallistuvat jälkeläistensä ruokintaan. Niillä on iso ja tärkeä työ, koska poikasia on useita. On sanomattakin selvää, että poikasten määrän ollessa suuri, eivät kaikki selviydy. Kuten luonnossa yleensä, vahvemmat voittavat heikommat. Kilpailu ruoasta on kovaa ja äänekkäin huutaja saa suupalat ensimmäisenä. Ruoan saanti riippuu paljon myyrien ja muiden pikkunisäkkäiden vaihtelevasta määrästä. Sarvipöllön on sanottu ohittaneen metsäkadosta kärsivän helmipöllön Suomen yleisimpänä pöllönä. Oma otoksemme on erittäin epätieteellinen, mutta sarvipöllöihin olemme itsekin eniten viime vuosina törmänneet.

Hiukan kasvattuaan sarvipöllön poikasilla alkaa olla aikuisten sarvipöllöjen piirteitä vaikka ääntelevätkin yhä samalla tavalla kuin nuorempana. Tuntuu helpottavalta nähdä teini-ikäisiä pöllönpoikasia, koska niiden todennäköisyydet selviytyä kasvavat mitä isommiksi ne tulevat. Tässä vaiheessa ne alkavat jo olla taidokkaita lentäjiä, vaikka kerjäävätkin vielä emoiltaan ruokaa. Tämä kaksikko omasi jo teinin eleetkin, heti tuli syyllistäviä katseita, kun Tua kehtasi astua oksan päälle aiheuttaen pienoista rapinaa.

Tuntomerkit

Sekä sarvipöllöllä että huuhkajalla on ”sarvet” pään päällä ja olemme joskus erehtyneet luulemaan huuhkajaa sarvipöllöksi. Sarvipöllö on kuitenkin pienempi kuin suurin pöllömme huuhkaja ja aikuisen sarvipöllön erottaa huuhkajasta sen silmien välissä olevasta valkoisesta alueesta. Nuo päästä sojottavat antennithan eivät oikeasti ole sarvet, vaan korvatupsut, jotka pöllö välillä laskee päänmyötäisesti alas, muistuttaen silloin erehdyttävästi vuorostaan suopöllöä.

Pöllönpoikaset ovat vanhempiaan ilmeikkäämpiä. Päät pyörivät kaikkien akselien ympäri, kun ne havainnoivat ympäristöään. Katso oheiselta Jyrkin kuvaamalta videolta, kuinka hauskasti pöllö pyörittelee päätään. Niskavaivaisella toimistotyöläisellä käy kyllä vähän kateeksi noita mooveja ihaillessa.