Emme yleensä kesäisin käy Lapissa. Lapin kesästä kun tulee usein ensimmäisenä mieleen loputtomat hyttys- ja mäkäräisparvet. Kesän 2021 helteissä ja epäonnistuneen karhukoju-vierailun jälkeen Lapin viileys onnistui houkuttelemaan ex-tempore reissulle pohjoiseen johtoajatuksena löytää lopultakin kiirunoita. 

Heti saapumispäivän iltana oli kirkas keli, joten illalla kymmenen aikaan (!) oli aika lähteä kapuamaan tunturiin. Se oli ehkä hivenen turhankin aikaisin, sillä tunturin päällä sai harhailla pari tuntia ilman havaintoa muusta kuin kaukaisuudessa piipittävistä kapustarinnoista. 

Mutta sitten lopultakin. Rinteestä alkaa kuulua röyhtäilyä muistuttavaa ääntä. Se ei ole saksalainen turisti bratwurst-leivän parissa vaan kiiruna! Ensimmäinen havainto päättyy pettymykseen, kun lintu lehahtaa lentoon kaukaa kuvausetäisyyksien ulkopuolelta ja suuntaa toiselle puolen tunturia. Mutta ainakin ollaan oikeassa paikassa.

Hetkeä myöhemmin rinteessä alkaa näkyä liikkuvia "kiviä". Kiirunapariskunta on lähtenyt liikkeelle ja kiertelee ympäri tunturia ruokailemassa. 

Kiirunoiden suojaväri on täydellisesti sopeutunut niiden elinympäristöön. Jos ne pysyvät paikallaan, niiden huomaaminen on liki mahdotonta, kuten ylläoleva kuva havainnollistaa.

Keskiyön auringonvalo on keskikesällä parhaimmillaan puolenyön ja aamukahden välillä, sen jälkeen valo alkaa olla jo turhankin kovaa valokuvausta ajatellen. Onneksemme muutama kiiruna suostui viipottamaan tunturin valoisallekin puolelle. Puhumattakaan niistä neljästä, jotka löytyivät nököttämästä täydellisestä vastavalosta tunturin laella.

Kiirunoiden kintereillä

Tämä pöllö löytyi niin kuin ne usein löytyvät. Ulkoilureitille oli leiriytynyt joku kameran ja jalustan kanssa. Näky, joka yleensä houkuttaa paikalle lisää kameroita, jalustoja ja kuvaajia. Niin meidätkin.

Yellowstonen kansallispuiston tienoilla tiettävästi tunnetaan karhuruuhkaksi (bear jam) nimetty ilmiö. Karhuruuhka syntyy, kun ihmiset aiheuttavat ruuhkan pysähtymällä tienvarteen kuvaamaan karhuja tai muuta paikallista villielämää. Kotimaan vastine ilmiölle lienee ulkoilupoluille syntyvät pöllöryysikset. 

Keli oli valitettavasti surkean harmaa ja pöllö tyypilliseen tapaan korkealla kuusessa. Onneksi sentään yllättävän näkyvässä reiässä. 

Komea lintu, kelistä ja ryysiksestä huolimatta.

Huuhkaja-ryysis

Kohtuullinen sää on sekin suhteellinen käsite, keli ei ollut enää edes lonkeron harmaa, vaan aivan totaalisen pimeä. Puhumattakaan taivaalta tippuneesta veden, rännän ja lumen yhdistelmästä. Lumisade on parhaimmillaan loistava elementti luontokuvauksessa, mutta parhaat sateet eivät tänäänkään osuneet yksiin pöllön suunnitelmien kanssa.

Positiivista oli kuitenkin kerrankin silmien korkeudelle laskeutunut pöllö. Useimmiten näitä kuitenkin näkee lähinnä puiden latvoissa istuskelemassa. 

Oheisessa galleriassa hiiri- ja muita pöllöjä aikaisemmilta vuosilta.

Harmaan päivän hiiripöllö

Auringon painuessa mailleen valon ja varjon rajamaille syntyy upeita lämpimien ja kylmien sävyjen yhdistelmiä. Malliksi osuneella joutsenella oli ilmeisesti vähän huono höyhenpäivä, tai sitten päästä oli kadonnut tukku höyheniä mahdollisesti jossain kahakassa.

Meren yllä ilmavirtauksien mukana liikkuva usva hohtaa upeasti matalalta paistavan auringon lämpimässä valossa. 

Umpijäässä ollut rantakivikko edellytti ns. perstuntuman käyttöä kuvakulmien haeskelussa. Näitä blogeja kirjoitellessa on tullut mieleen, että pitäisi joskus ottaa laajakulmaisempiakin kuvia näillä kuvausreissuilla, ettei tarvitse vain sanoin kuvailla olosuhteita. 

Oheisessa galleriassa lisää kuvia kyhmyjoutsenista hiljalleen jäätyvässä merenlahdessa.

Savuisen meren joutsenet

Joutsenet merisavuissa

Otsikkokuvan kettu näyttää olevan hyvinkin luonnollisessa ympäristössä, mutta todellisuudessa se itse asiassa seisoo tien pientareen kiveyksellä kuvaajaa ihmettelemässä. Matala kuvakulma vain peittää miljöön aika tehokkaasti.

Tämän pesäpaikan urbaanius ei jää epäselväksi. Kuva on otettu vieressä menneeltä vilkkaalta ulkoiluväylältä, eikä kettujen kotinaan käyttämä pihapiiri ollut täysin käyttämätön, vaikka kyseessä ei ollutkaan asuinrakennus.

Tällä kettuperheellä oli vähän huonoa tuuria, kun kotipaikka meni remonttiin. 

Keväiset ketunpennut

Kun suolta on lopultakin löytänyt sen verran vähän märän kohdan, että telttakojun on uskaltanut siihen pystyttää alkaa odotus. Saapuvatko teeret paikalle tänään? Onko koju oikeassa kohdassa? Pysyykö sää aurinkoisena? Onko Kuu juustoa? (Herätyshän oli siis neljältä aamulla)

Teerien paikalle saapumisen huomaa aluksi vain teltan ympäriltä kuuluvista suhahduksista, jonka jälkeen pää alkaa pyöriä ympäri kuvausaukkoja. Minne ne meni? Onksne niitä? 

Ensialkuun teeret yleensä viivähtävät läheisissä puissa tarkkailemassa ympäristöä. Jos paikka tuntuu rauhalliselta siirtyvät taistelijat maahan ja hetken tuumaustauon jälkeen koko suo herää henkiin, kun teeret alkavat pulputuksensa. Yläreunan videosta kannattaa napata äänet päälle. Aamuisen teerisuon äänimaailma kurkien huutoineen on huikea.

Toivekeli teerien kuvaamiseen on kirkas pakkassää, jolloin teerien pulputuksien ja sihahduksien hengityshöyryt näkyvät kuvissa hienosti. Ainakin jos teltta osui sopivaan vastavaloon.

Oheisessa galleriassa joitain onnistuneimpia otoksia kevään 2021 unettomilta aamuilta.

Teerisuon tunnelmaa

Jos tässä kuvassa ei ollut vielä väriä kylliksi, niin taustalle osuva hälytysajoneuvo tuo sitä vielä lisää.

Tiklit ovat useimmiten varsin ujoja ja näitäkin kavereita sai lähestyä askel kerrallaan päästäkseen kuvausetäisyydelle. 

Värikkäät Tiklit