Kohtuullinen sää on sekin suhteellinen käsite, keli ei ollut enää edes lonkeron harmaa, vaan aivan totaalisen pimeä. Puhumattakaan taivaalta tippuneesta veden, rännän ja lumen yhdistelmästä. Lumisade on parhaimmillaan loistava elementti luontokuvauksessa, mutta parhaat sateet eivät tänäänkään osuneet yksiin pöllön suunnitelmien kanssa.

Positiivista oli kuitenkin kerrankin silmien korkeudelle laskeutunut pöllö. Useimmiten näitä kuitenkin näkee lähinnä puiden latvoissa istuskelemassa. 

Pöllöjen intensiiviseen tuijotukseen ei kyllästy.

Oheisessa galleriassa hiiri- ja muita pöllöjä aikaisemmilta vuosilta.

Harmaan päivän hiiripöllö

Varpuspöllön tiukka tuijotus

Kuvista on vaikea hahmottaa kuinka pieni varpuspöllö todellisuudessa on. Yleisesti käytetty vertauskohta punatulkku lienee kooltaan kohtalaisen lähellä, mutta pöllön roteva olemus ja pöyheä höyhenpeite saa sen ainakin minun silmissäni näyttämään hivenen punatulkkua suuremmalta.  

Pöllöillä on tapana uhkan havaitessaan yrittää tehdä itsestään huomaamattomia litistämällä itsensä mahdollisimman ohueksi. Ylläolevassa kuvassa lienee varpuspöllön versio tästä käytöksestä. "Uhka" tosin tässä tilanteessa on lähioksalle pöllön läsnäoloa protestoimaan ilmestynyt urhea kuusitiainen. Harmi kyllä tilanteen ollessa päällä en älynnyt ottaa laajempaa kuvaa, jossa tinttikin olisi näkynyt. Pöllön vastavalossa hohtaneet höyhenet veivät kuvaajan huomiota liiaksi... Pikkuinen tiainen olisi ollut myös mainio mittatikku pöllön koon hahmottamisessa.

Tämä kaveri oli varpuspöllöksi erittäin rauhallinen. Aikaisemmat kohtaamiset varpuspöllöjen kanssa ovat yleensä olleet lyhyitä tai ainakin paikkaa on joutunut vaihtamaan usein. Tämä yksilö istui samalla oksalla melkein tunnin, eikä pahastunut edes siitä, että kiersimme (kaukaa) sen etupuolelle kuvaamaan. 

Kuvia katsellessa tuli mieleen, että en ole kovin usein edes nähnyt varpuspöllön jalkoja. Pöllö näyttää painovoimaa uhmaavalta pallolta oksalla istuessaan. Viimeisessä kuvassa voi kuitenkin tarkkaan katsomalla nähdä vilauksen sen mahtavista kynsistä.

Mahtava kohtaaminen ja kerrankin se osui aurinkoiseen talvipäivään! 

Pieni ja pippurinen varpuspöllö

Loppuvuoden 2021 Kuusamon reissulla osui kohdalle useampia päiviä erittäin upeilla olosuhteilla. Reilun parinkymmenen asteen pakkanen, myöhään aamupäivästä nouseva aurinko, tykkypuut ja tunturin laen verhonnut sumu loivat aivan täydelliset olosuhteet maisemakuvaukselle. 

Yleensä maisemakuvausvaihteelle siirryttäessä pitkä tele siirtyy reppuun ja kuvat otetaan laajakulmaisemmalla objektiivilla, mutta tällä kertaa parhaimmat otokset syntyivät pitemmillä polttoväleillä. 

Otsikon kuvassa on vielä maltilliset 125mm, mutta ylläolevassa kuvassa on 500 millinen zoomattu jo ääriasentoonsa.

Lisää teleotoksia tunturista oheisessa galleriassa.

Teleputkella tunturissa

Hämärän kiristäessä otettaan, liittyy seuraan yhä useampi hiiri, ja pian ruokinta jo miltei kuhisee näitä pikkuisia siimahäntiä. Olemme nähneet kymmenisen hiirtä samaan aikaan juoksemassa ruokinnan ja pesäkolon välillä edestakaisin. 

Hiiret syövät maahan pudonneita siemeniä ja pähkinöitä mutta etevinä kiipeilijöinä ne pääsevät näppärästi vaikka puunrunkoa pitkin lintulaudalle. Mitä pimeämpää tulee, sitä rohkeammaksi hiiret muuttuvat. Olemme istuneet maankamaralla niitä kuvaten ja yllättyneet, kun hiiri on yhtäkkiä ilmestynyt jalkojemme alle tekemään lähempää tuttavuutta. Pienikin liikahdus riittää kuitenkin hiiren säikäyttämiseen, ja se katoaa koloonsa yhtä nopeasti kuin sieltä ilmestyikin. 

Hiirulaisten touhuja on hauska seurata ja olemme saaneet monet naurut niiden vauhdikasta menoa katsellessa, kun ne toistensa yli loikkien käyvät hakemassa syötävää. Huvittavinta on, kun hiiri joutuu antamaan tietä maantiekiitäjän lailla liikkuvalle toverilleen hyppäämällä pystysuoraan ylös, päästäen samalla mielenosoituksellisen vinkauksen. Kyseinen käytös pitäisi ehdottomasti saada ikuistettua videolle. 

Hiiret ovat sosiaalisia ja ne haistelevat usein toisiaan. Kerran yksi jähmettyi pitkäksi aikaa paikalleen tuijottamaan kaukaisuuteen. Toinen kävi katsomassa mikä kaverille tuli, tökkien kuonollaan hellästi. Takajaloilleen nouseva hiiri ei moisesta sen enempää välittänyt, vaan jatkoi meditoimistaan, kunnes lopulta havahtui jatkamaan muita puuhiaan. 

Herätimme jonkin verran mielenkiintoa muissa ihmisissä istuessamme hämärässä kamerat kourassa. ”Hyi!” huudahti ohikulkija hiiren tullessa esiin. Pian puistatus vaihtui kuitenkin ihastukseksi, koska eihän tällaisia suloisia nappisilmiä voi kukaan vastustaa. Kotiin näitä pieniä tuholaisia ei kuitenkaan söpöstä ulkomuodostaan huolimatta ymmärrettävästi haluta. 

Hiirellä on paljon vihollisia ja siksi se uskaltaa tulla maan uumenista esiin useimmiten vasta auringon laskiessa. Yksi näistä on kärppä, josta edellinen tarinamme kertoi. Kärppä on pieni ja ketterä ja hiirien kauhuksi se mahtuu ahtaastakin kolosta hiiren perään. Olemme nähneet kun kärppä käy tehokkaasti putsaamassa ison pesäpaikan hiiristä lähes kokonaan. 

Kuvaaminen hämärässä on haasteellista. Vikkelistä hiirulaisista on vaikea saada teräviä kuvia suljinaikojen venyessä pitkiksi, vaikka käytössä on kuviin kohinaa aiheuttavat korkeat ISO-herkkyydet. Hiirten pitkänmallinen pää aiheuttaa vielä lisää hankaluuksia. Tarkennuksen on osuttava hiiren silmiin tai kuvan mieltää epäteräväksi, mutta yleensä silloin sekä korvat että nenänpää ovat jo epäterävyysalueella. Hämärässä objektiivin himmentäminen syväterävyyden lisäämiseksi ei tule oikein kyseeseen, kun valotusajat ovat jo valmiiksi yli sadasosasekunnin pituisia. Sadasosasekunnin voisi kuvitella olevan lyhyt aika, mutta hiiret ehtivät siinä ajassa paljon. Illan aikana kuvia kertyy herkästi nelinumeroinen määrä, mutta käyttökelpoisia niistä saattaa olla vain muutama kymmenen.

Lumi helpottaa kuvaamista tuoden hieman valoa maisemaan. Talviseen aikaan hiirien huomaaminenkin on huomattavasti helpompaa silloin, kun ne liikkuvat lumen päällä.

Elämää kaupungissa: Linturuokinnan iltavuorolaiset

Auringon painuessa mailleen valon ja varjon rajamaille syntyy upeita lämpimien ja kylmien sävyjen yhdistelmiä. Malliksi osuneella joutsenella oli ilmeisesti vähän huono höyhenpäivä, tai sitten päästä oli kadonnut tukku höyheniä mahdollisesti jossain kahakassa.

Meren yllä ilmavirtauksien mukana liikkuva usva hohtaa upeasti matalalta paistavan auringon lämpimässä valossa. 

Umpijäässä ollut rantakivikko edellytti ns. perstuntuman käyttöä kuvakulmien haeskelussa. Näitä blogeja kirjoitellessa on tullut mieleen, että pitäisi joskus ottaa laajakulmaisempiakin kuvia näillä kuvausreissuilla, ettei tarvitse vain sanoin kuvailla olosuhteita. 

Oheisessa galleriassa lisää kuvia kyhmyjoutsenista hiljalleen jäätyvässä merenlahdessa.

Savuisen meren joutsenet

Joutsenet merisavuissa

Jos tässä kuvassa ei ollut vielä väriä kylliksi, niin taustalle osuva hälytysajoneuvo tuo sitä vielä lisää.

Tiklit ovat useimmiten varsin ujoja ja näitäkin kavereita sai lähestyä askel kerrallaan päästäkseen kuvausetäisyydelle. 

Värikkäät Tiklit

Värikkäät tiklit

Uskaltaako tulla?

 Hiiri kävi nuuskimassa paikalleen jähmettynyttä toveriaan. 

Tämä ei antanut kaverinsa nuuhkuttelujen häiritä meditaatiohetkeään. 

Kuka siellä rapistelee? 

Iso maailma on pienelle jyrsijälle vaarallinen paikka. 

Hörökorvat. 

Hieman liike-epäterävät viikset kavaltavat pitkän suljinajan. Onneksi hiiri malttoi muuten olla paikallaan 1/80 sekuntia. 

Kurkistus

Tässä pohditaan melko varmasti ”Ei luontokuvaajia” -kyltin hankintaa. 

Vauva-hiirulainen on pienen kävyn kokoinen. 

Tämä pöllö löytyi niin kuin ne usein löytyvät. Ulkoilureitille oli leiriytynyt joku kameran ja jalustan kanssa. Näky, joka yleensä houkuttaa paikalle lisää kameroita, jalustoja ja kuvaajia. Niin meidätkin.

Yellowstonen kansallispuiston tienoilla tiettävästi tunnetaan karhuruuhkaksi (bear jam) nimetty ilmiö. Karhuruuhka syntyy, kun ihmiset aiheuttavat ruuhkan pysähtymällä tienvarteen kuvaamaan karhuja tai muuta paikallista villielämää. Kotimaan vastine ilmiölle lienee ulkoilupoluille syntyvät pöllöryysikset. 

Keli oli valitettavasti surkean harmaa ja pöllö tyypilliseen tapaan korkealla kuusessa. Onneksi sentään yllättävän näkyvässä reiässä. 

Komea lintu, kelistä ja ryysiksestä huolimatta.

Huuhkaja-ryysis