Jyrki Salonen & Tua Lönnroth |1.1.2022
Elämää kaupungissa: Linturuokinnan iltavuorolaiset
Kun linturuokinta hämärän tullessa hiljentyy linnuista, paikalla alkaa toisenlainen vilinä. Hiiristä rohkein uskaltautuu ensimmäisenä ulos kolostaan ja vilahtaa vauhdilla ruokinnalle pähkinä mielessään.
Hämärän kiristäessä otettaan, liittyy seuraan yhä useampi hiiri, ja pian ruokinta jo miltei kuhisee näitä pikkuisia siimahäntiä. Olemme nähneet kymmenisen hiirtä samaan aikaan juoksemassa ruokinnan ja pesäkolon välillä edestakaisin.
Hiiret syövät maahan pudonneita siemeniä ja pähkinöitä mutta etevinä kiipeilijöinä ne pääsevät näppärästi vaikka puunrunkoa pitkin lintulaudalle. Mitä pimeämpää tulee, sitä rohkeammaksi hiiret muuttuvat. Olemme istuneet maankamaralla niitä kuvaten ja yllättyneet, kun hiiri on yhtäkkiä ilmestynyt jalkojemme alle tekemään lähempää tuttavuutta. Pienikin liikahdus riittää kuitenkin hiiren säikäyttämiseen, ja se katoaa koloonsa yhtä nopeasti kuin sieltä ilmestyikin.
Hiirulaisten touhuja on hauska seurata ja olemme saaneet monet naurut niiden vauhdikasta menoa katsellessa, kun ne toistensa yli loikkien käyvät hakemassa syötävää. Huvittavinta on, kun hiiri joutuu antamaan tietä maantiekiitäjän lailla liikkuvalle toverilleen hyppäämällä pystysuoraan ylös, päästäen samalla mielenosoituksellisen vinkauksen. Kyseinen käytös pitäisi ehdottomasti saada ikuistettua videolle.
Hiiret ovat sosiaalisia ja ne haistelevat usein toisiaan. Kerran yksi jähmettyi pitkäksi aikaa paikalleen tuijottamaan kaukaisuuteen. Toinen kävi katsomassa mikä kaverille tuli, tökkien kuonollaan hellästi. Takajaloilleen nouseva hiiri ei moisesta sen enempää välittänyt, vaan jatkoi meditoimistaan, kunnes lopulta havahtui jatkamaan muita puuhiaan.
Herätimme jonkin verran mielenkiintoa muissa ihmisissä istuessamme hämärässä kamerat kourassa. ”Hyi!” huudahti ohikulkija hiiren tullessa esiin. Pian puistatus vaihtui kuitenkin ihastukseksi, koska eihän tällaisia suloisia nappisilmiä voi kukaan vastustaa. Kotiin näitä pieniä tuholaisia ei kuitenkaan söpöstä ulkomuodostaan huolimatta ymmärrettävästi haluta.
Hiirellä on paljon vihollisia ja siksi se uskaltaa tulla maan uumenista esiin useimmiten vasta auringon laskiessa. Yksi näistä on kärppä, josta edellinen tarinamme kertoi. Kärppä on pieni ja ketterä ja hiirien kauhuksi se mahtuu ahtaastakin kolosta hiiren perään. Olemme nähneet kun kärppä käy tehokkaasti putsaamassa ison pesäpaikan hiiristä lähes kokonaan.
Kuvaaminen hämärässä on haasteellista. Vikkelistä hiirulaisista on vaikea saada teräviä kuvia suljinaikojen venyessä pitkiksi, vaikka käytössä on kuviin kohinaa aiheuttavat korkeat ISO-herkkyydet. Hiirten pitkänmallinen pää aiheuttaa vielä lisää hankaluuksia. Tarkennuksen on osuttava hiiren silmiin tai kuvan mieltää epäteräväksi, mutta yleensä silloin sekä korvat että nenänpää ovat jo epäterävyysalueella. Hämärässä objektiivin himmentäminen syväterävyyden lisäämiseksi ei tule oikein kyseeseen, kun valotusajat ovat jo valmiiksi yli sadasosasekunnin pituisia. Sadasosasekunnin voisi kuvitella olevan lyhyt aika, mutta hiiret ehtivät siinä ajassa paljon. Illan aikana kuvia kertyy herkästi nelinumeroinen määrä, mutta käyttökelpoisia niistä saattaa olla vain muutama kymmenen.
Lumi helpottaa kuvaamista tuoden hieman valoa maisemaan. Talviseen aikaan hiirien huomaaminenkin on huomattavasti helpompaa silloin, kun ne liikkuvat lumen päällä.
