Jyrki Salonen |30.7.2021
Kiirunoiden kintereillä
Ahkerasta Lapin reissauksesta huolimatta, pohjoiset metsäkanalinnut riekko ja kiiruna olivat jääneet meille pelkiksi lyhyiksi vilauksiksi talvisilla tuntureilla. Viime kesänä päätimme kokeilla olisiko keskiyön auringossa parempi tuuri.
Emme yleensä kesäisin käy Lapissa. Lapin kesästä kun tulee usein ensimmäisenä mieleen loputtomat hyttys- ja mäkäräisparvet. Kesän 2021 helteissä ja epäonnistuneen karhukoju-vierailun jälkeen Lapin viileys onnistui houkuttelemaan ex-tempore reissulle pohjoiseen johtoajatuksena löytää lopultakin kiirunoita.
Heti saapumispäivän iltana oli kirkas keli, joten illalla kymmenen aikaan (!) oli aika lähteä kapuamaan tunturiin. Se oli ehkä hivenen turhankin aikaisin, sillä tunturin päällä sai harhailla pari tuntia ilman havaintoa muusta kuin kaukaisuudessa piipittävistä kapustarinnoista.
Mutta sitten lopultakin. Rinteestä alkaa kuulua röyhtäilyä muistuttavaa ääntä. Se ei ole saksalainen turisti bratwurst-leivän parissa vaan kiiruna! Ensimmäinen havainto päättyy pettymykseen, kun lintu lehahtaa lentoon kaukaa kuvausetäisyyksien ulkopuolelta ja suuntaa toiselle puolen tunturia. Mutta ainakin ollaan oikeassa paikassa.
Hetkeä myöhemmin rinteessä alkaa näkyä liikkuvia "kiviä". Kiirunapariskunta on lähtenyt liikkeelle ja kiertelee ympäri tunturia ruokailemassa.
Kiirunoiden suojaväri on täydellisesti sopeutunut niiden elinympäristöön. Jos ne pysyvät paikallaan, niiden huomaaminen on liki mahdotonta, kuten ylläoleva kuva havainnollistaa.
Keskiyön auringonvalo on keskikesällä parhaimmillaan puolenyön ja aamukahden välillä, sen jälkeen valo alkaa olla jo turhankin kovaa valokuvausta ajatellen. Onneksemme muutama kiiruna suostui viipottamaan tunturin valoisallekin puolelle. Puhumattakaan niistä neljästä, jotka löytyivät nököttämästä täydellisestä vastavalosta tunturin laella.
Lisää kuvia oheisessa galleriassa.
